Tämä interteksti kytkeytyy Pasila-jaksoon, joka kertoi uudesta trendistä, schaibauksesta. No, kävi tänään ilmi, että meidän Vauva on schaibaaja. Aamulla ilmakylpyä otellessaan tutulla leikkimatolla, BD:n juodessa rauhassa aamukahviaan, Vauva päätti hiljaa isommin ängistelemättä hoitaa myös kakkosasian. Vauva onnistui tässä niin hyvin, että BD huomasi asioiden laidan vasta hetken päästä, kun ihmetteli miksi Vauvalla on reidessä rantu. No, kakkaahan siinä oli, ja niin oli myös toisessa jalassa, molemmissa käsissä, ja myös suunpielessä. BD:n huomatessaan pikku schaibaaja hymyili iloisesti ja päryytteli ruskeita limakuplia, mumsfilibabba! Siitä sitten mentiin pikakyytiä pesulle perusteellisen liinapuhdistelun jälkeen, minkä jälkeen Vauva nukutettiin jatkounille parvekkeelle schaibausjälkien siivoamiseksi...
Iltapäivästä vierailtiin BD:n hyvän ystävän V:n luona, missä Vauva ja talossa asuva espanjanvesikoira jakoivat yhteisen kiinnostuksen vauvan Nasu-leluun (josta on muistaakseni aiemminkin tässä blogissa jo maininta). Talo tarjosi antimiaan myös vauvalle, porkkanaa ja pottua keiteltiin lounaaksi.
Ja PS: Linkki Pasilaan tässä.
PPS by Mamma. Kohtuu kiva on töihin saada schaibausvalokuvia sen kamalan hakemushärdellin keskelle!!!!!!
PPPS. Toinen interteksti Piiat-leffaan/kirjaan (myös lähetetty mammalle töihin):
"Vauvan päässään käymä keskustelu:
- Eat my shit!
- What did you just say?
- I said, Eat My Shit!
- Uh, ok..."
PPPS. Syvimmät pahoittelumme niille osapuolille, jotka eivät lämpene kakkahuumorille.
2 kommenttia:
Uhh... liking this! Ja vihdoinkin uudet Pasila-jaksot :) T. Annem.
Kiitos ymmärryksestä!!! :D
Lähetä kommentti