Crocodile Dundee

Ihan näin alkuun pari kuvaa juhannukselta. (Oli elämäni ihanimpia juhannuksia, ihana levollisuus ja rauha ja lämpö rakkaassa Hemmolassa. Oli hieno idea BD:ltä olla yötä siellä ja välttää siirtymästressi illalta.) 

Timotei, sinä keinuva heinä
(joka ikävä kyllä aiheutat pahat allergiaoireet BD:lle kesäisestä romanttisuudestasi huolimatta).

Ohi meni taaskin, tiden mellan hägg och syren - onko sitä olemassa?!?!?

Juhannuksena Vauva 8 kk siirtyi istumavaunuihin.

No niin, täällä on siirrytty sairaslomien kautta kesälomalle. Että voinkin olla raihnainen, kun migreeni, rytmihäiriöt, verkkokalvoreiät ja nyt vielä korvatulehduskin (vaikka ei se sitten ollutkaan tulehdus, samankaltainen suhina vain, sanoi lääkäri) vain vuorottelevat. Tässä onkin saanut tehdä todellisia happiness-harjoituksia: kun kerran sellaista tilannetta ei tule, että kaikki huolet pysyisivät poissa, on vain tyydyttävä olemaan mahdollisimman onnellinen, kun asiat ovat niin kuin ovat. Ja onkin paljon hyvää: olen saanut olla kotona Vauvan ja BD:n kanssa, nukkua ja levätä. Kesäillat ovat olleet kauniita ja kirkkaita, pääskyt ovat telmineet parvekkeen edustalla, ja peippo on laulanut aina, kun olen heristänyt korviani. Ensi viikon muutto (99,5 %) on kutkuttava. Rakkaita ihmisiä on tavattu. Vauva on ollut ihmeellisen hyväntuulinen ja iloinen, mistä olen äärettömän kiitollinen nyt, kun on ollut aika rankkaa. Se auttaa varmasti BD:täkin jaksamaan.

Vauvasta huomaa erinomaisen hyvin sen, mitä kerran voimaantumisluennolla meille opetettiin: toisen ihmisen voi heti ensi näkemältä kohdata niin, että "voimaantuminen mahdollistuu" (tämä sanavalinta kuului asiaan, pahoitteluni fennomaaneille). Tätä pitää itsekin alkaa harjoitella: pitää innostua, leväyttää mieletön hymy ja hihkua heti, kun näkee rakkaan ihmisen! Voi että siitä tulee joka ikinen kerta hyvä mieli!! Miksi sitä lakkaa näyttämästä ilahtumistaan iän myötä? Vauvan hymy levahtaa monta kertaa päivässä, riittää kun välillä nostaa kännykästä katseensa ja katsoo sitä, tai saapuu samaan huoneeseen, tai tulee sen viereen. Ja joka kerta se tekee onnelliseksi ja saa hetkeksi unohtamaan huolet. Kun vaikkapa muistelee koliikkiaikaa ja kuinka vaativaa vuorovaikutus Vauvan kanssa oli silloin itselle, tietää, miten kiitollinen tästä pohjattomasta hyväntuulisuudesta voi olla.

Mikä kuvassa näkyvistä hahmoista kaaoksen keskellä on Vauva?

Vauva ihastui katsomaan ja kuuntelemaan telkkarista Skansenin yhteislauluiltoja sellaisella innolla, että yhteydet Vadelmavenepakolaisen Mikaeliin eivät jättäneet epäilyksen sijaa. Leluja on nykyisin joka puolella, pehmoja ja kirjoja ja vasara ja auto ja tämänpäiväinen lahja Catepillar-kuormuri. Silti Vauva on eniten kiinnostunut tavaroista ja asioista, joita me BD:n kanssa käytämme: puhelin, kaukosäädin, paperit, teippi, dvd-kotelot, juomapullot jne. ovat niin vihreitä aidan tällä puolen. Muuttolaatikoiden pakkaaminen lähes raivouteliaan pikku mönkijän kanssa on välillä oikeasti haastavaa.

Niin, Vauva ryömii täyttää päätä. En muista tarkalleen, milloin se alkoi - ja minusta rajaa on monesti tosi vaikea vetää, milloin jokin taito on hanskassa (en OSAA täyttää sitä vauvakirjaa!!!!!!). Joka tapauksessa Vauva näyttää iloiselta krokotiililta, joka painaa kovaa kyytiä läpi huoneitten ja pärisyttelee suullaan, ä-bbrrrvv, ä-bbrrrvv. Tapahtuipa ensi kerran sekin, mitä on pelätty: se mönki päiväuniensa jälkeen alas sängystä niin, että kopsahdus vain kuului (ja itku perästä, mutta siinä vaiheessa olin jo ehtinyt kauhuissani syöksyä makkariin). Sängystä onneksi poistimme jalat joskus keväällä, mutta olisin silti suonut Vauvan pysyvän kyydissä. Eikä näköjään tömähdys vielä riittänyt opetukseksi, ettei reunan yli kannata pyrkiä. Ilmeisesti sellainen oppiminen käynnistyy vasta myöhemmin (?). Vauva myös nousee jo hieman pidemmiksi ajoiksi kontalleen ja hytkyttelee kovasti itseään edes takaisin, ja on välillä myös koettanut siitä siirtää raajojaan, onnistumatta kuitenkaan täysin. Pystyyn nousemiseksi tuskin lasketaan sitä, miten se tänäkin iltana sitten nousi sängyn laidaksi pönkättyä petauspatjaa vasten, mutta joka tapauksessa yritystä ylöspäin on aivan vimmatusti. Juuri ennen Vauvan putoamista olin makaillut sohvalla turvallisuusohjeita lueskellen (myrkylliset kasvit, vaaralliset pistorasiat, repsottavat matonreunat, terävät kulmat... päättymätön lista asioita, jotka ovat meillä tällä hetkellä levällään). Hyvä varoitus siitä, että pitää oikeasti puuttua. Ja nyt muuton yhteydessä se onkin luontevaa - pitää kiinnittää johdot visusti seiniin, säilöä pesuaineet johonkin tavoittamattomiin, pitää tarkasti silmällä omia lääkkeitään, pitää lattia vapaana kaikesta mahdollisesta, mitä meillä siellä lojuu, niin ja miettiä, mitä alahyllyille laitetaan.

Koiria! Wuff! Koiria! Hauuu!

Vaikka me BD:n kanssa olemme kissaihmisiä, on vahvaa evidenssiä siitä, että Vauva on koiraihminen. Koiraräppi siinä karvakorvalevyllä on aivan ehdoton juttu ollut jo helmikuusta saakka. Sitä me BD:n kanssa sitten räppäillään, meillä on melko uskottava komppi-duo, vähän niin kuin yhden miehen bändi myös duona (tämä on sisäpiirin vitsi), setterit ja pointterit ja mopsit, perhoskoirat...Vauva tapasi myös tätiensä koiria viime viikolla ja oli hyvin utelias.

Niin ja sitten se asunto. Itse kauppakirja on tarkoitus kirjoittaa maanantaina, inshAllah, mikään ei tietenkään ole aivan satavarmaa sitä ennen, mutta kyllä reipas BD teki jo muuttoilmoitukset ja muut sellaiset tällä viikolla. Pankin kanssakin on nimet kirjoitettu noin tuhanteen paperiin. Ja muuton on tarkoitus tapahtua ensi viikolla! Se on kyllä ihanaa. Oman asunnon ostaminen on ollut meillä jo monta monta vuotta puheena ja haaveena, mutta nyt lopulta olemme molemmat valmistuneet ja pelkästään työelämässä. Ehkä asiaa on siis sulateltu jo niin kauan, ettei kummallakaan noussut pulssi nimiä allekirjoittaessa. Asunto tuntuu paljon ihanammalta kuin uskalsin toivoa, ja siinä on "substanssi" kohdillaan - jokaiselta pieneltä vanhanajan neliöltään se tuntuu merkityksekkäältä. Se on minusta kaunis, romanttinen ja juuri ja juuri tarpeeksi järkevä. Piha on minusta aivan sadunomainen (olkoonkin, että hyttyset taitavat viihtyä södergranilaisten kuusten äärellä) ja sijainti ihanasti keskustan kupeessa. Tässä Vauva kiikkuu kyseisten puitten katveessa:

Kiikkuminen kikatutti (elämän toinen kerta).
(Samalla hyttynen hyökkäsi suoraan kulmakarvojen väliin, missä on nyt komea punainen intialaishenkinen täplä.)

On siis hyvin kiitollinen olo, että elämässä tällainen on mahdollista. Tänä iltana aurinko paistoi oikein lämpimän oranssina, oli rakas ystävä käymässä, palak paneeria mahassa, näkö silmissä, kuulo korvissa, ihana nauruvauva kotona, läheiset terveenä. Yritän siis pitää aisoissa sen huolen, jota exclusive-asiakkuus silmäpolilla välillä meinaa aiheuttaa. Keitin luvattomat iltakahvit kymmeneltä loman kunniaksi, ja Frendien 9. kausi vähän virittää pakkailua ja tavaroiden karsimista.

Ihania kesäpäiviä kaikille, ja kuullaan taas, inshAllah!

PS: Ekoisin blogissa juttu tyttöleluista ja poikaleluista, lukekaa lukekaa.
PPS: On se Ekoisi kyllä super. Se oli tuostakin asiasta jättänyt palautteen, universumi kiittää ja kumartaa (oma tekstini Stockalle on edelleen raapustamatta). Ja se vessahätäviestintä, pitää olla super!! Ja luontosuhde ja ekologisuus ja sukupuolisensitiivisyys. Ja äänen pitäminen. Super.