Olen asunut tässä asunnossa 15. tammikuuta 2000 alkaen, ja laskujeni mukaan se tekee 12,5 vuotta. Se on pisin aika, jonka olen yhdessä asunnossa asunut. Pakkaaminen tuntuukin henkisesti paljolta. Minulle on tärkeää, että kodissa on paljon merkitseviä esineitä ja yksityiskohtia, ja niitä onkin kertynyt, sanotaanko, koko joukko (kämppä on jo vuosia pullistellut räjähdyspisteessä). Nyt sitten olen kolunnut kaikkea läpi koettaen hartaasti suostua luopumaan. Samalla on täytynyt pohtia, miltä kaikki taakse jäävä tuntuu. Tässä ainakin listaus kotiin liittyvistä asioista, joita jään erityisesti kaipaamaan.
1. Pääskyt. Ne (tervapääskyt, oikeasti kirskut siis) saapuvat samaan aikaan toukokuun lopulla kuin tivoli. Kuluneena viikonloppunakin ne ovat telmineet tässä korkeitten talojen ympärillä. Mikään ei ole niin suloista, kesäistä, kepeää kuin pääskyjen taidokas kaartelu ja kirkuna. Taas niillä näkyy olevan myös pesä räystäässämme.
2. Peltiseinäinen kylpyhuone. Missä sellaisia on missään muualla?!? Ei kaunis, mutta ainutlaatuinen. Mihin laitan nyt rakkaat magneetit? Victoria ja Daniel? I finished your laundry?
3. Iso olohuone. En tajunnut, että pienessä kaksiossa voi olla iso olohuone, ennen kuin aloimme etsiä uutta kotia. Kävi ilmi, että meillä on ollut iso olohuone. Elämäni kiintopiste on kuitenkin sohva, joten sen soisi olevan kunnialleen sopivassa runsaassa tilassa.
4. Seinätila. Koko tulevassa asunnossa ei taida olla tarpeeksi seiniä rakkaille tauluille, kiitos kompaktin tilan ja yhden lisähuoneen. Mrs. Dalloway, ehdoton. Juliste Karen Blixenin museosta, ehdoton, kehystettävä. Hurra, vad du är bra -kortti kehyksissä vessassa, ehdoton. Siskon lahjoittama kehystetty Rukous Baltimoresta, ehdoton. Ja niin edelleen.
5. Naapurin eläkeläispariskunta. Ihania, sydämellisiä ihmisiä, joihin tutustuttiin enemmän vasta Vauvan synnyttyä. On tuntunut turvalliselta, kun on entinen poliisi ja lastenhoitaja naapurissa. Myös muita mukavia klassikkonaapureita. Ja rauhallinen, siisti taloyhtiö, ja kauniisti hoidettu piha. (Häpeäksemme täytyy sanoa, että ollaan missattu talkoot aina paitsi kerran, syynä se, että se viikonloppu n. 22.-24. toukokuuta on joka ikinen vuosi buukattu jollain tosi tärkeällä kuten omilla häillä tms.)
6. Hissi! Liian pieni hissi, joka muistuttaa mikroaaltouunia ja jolla kestää tasan 28 sekuntia alhaalta ylös / ylhäältä alas ja joka kolahtaa kasikerroksen kohdalla ja jonka ovessa taitaa olla ihan pieni harmahtava maalitahra raksakesäni-01 jäljiltä ja jonka P-napin meidän uusi tiskikone 2006 rikkoi (vaihdettiin uuteen, josta puuttuu P).
7. Näköala. Kymmenes kerros, näkymä koko kaupungin yli, hyvin näkyy merelle ja jokisuistoon eikä ole muita taloja peittämässä näkymää. Loving it, melkeinpä kannatti tupakoida asumisen ensimmäiset 5 vuotta tästä ilosta.
8. Feng shui. Tämän asunnon sijainti on jotenkin sellainen, että feng shui on priimasti kohdallaan.
9. Tammikuun puolivälin valo. Se on sitten kaunis! Se painui mieleen jo silloin, kun tänne muutin, ja joka vuosi se on toiminut lupauksena kevään tulosta.
10. Kaikki bussit menevät vierestä. Keskustaan päin menevälle pysäkille 4,5 minuuttia matkaa, yliopistolle päin 7 minuuttia (talvella).
11. Jokivarsi!!! Need I say more.
12. Pusikko. Luonto on niin lähellä, vaikka ollaankin tässä tiiviisti elämän syrjässä kiinni. Tien toisella puolella on tuo rakas pusikko, jossa kulkee 1,1 km lenkkipolku/latu. Se toimi loppuraskaudestakin, kun saattoi kunkin kiekan jälkeen käydä pissalla kotona. Peippo laulaa, koiranputket keinuvat, männyt kohoavat korkealle, Södergran hengittää.
12. Neuvola keskellä rakasta pusikkoa. Ei voi ihanampaa neuvolan paikkaa ja rakennusta olla.
13. Kirkko. Sinne menee viitisentoista minuuttia kävellä. Paluumatkalla voi käydä Makuunissa.
14. Lähi-Rimiä olen kaivannut siitä asti, kun se suljettiin ja paikalle rakennettiin tyhmä valtaaja-Lidl, jota olen boikotoinut ever since, lähes puhtaasti emotionaalisista syistä. Joskus vuonna 2004 ehkä? Lähi-Sale sen sijaan tulee olemaan uudenkin kodin kulmalla muistuttamassa tämänhetkisen presidentin nimestä mutta kuitenkin kerryttämässä bonuksia.
15. Näppärä matka töihin (tämä oikeasti vähän huolettaa uuden asunnon kannalta), kävellenkin kiva. Mutta pätkäsopparilaisena olisi tuntunut huonolta karmalta muuttaa lähemmäs työpaikkaa (BD ei tietenkään ymmärtänyt tätä argumenttia).
16. Läpileikkaus väestöstä. Näillä huudeilla toden totta asuu ihan kaikenlaista porukkaa laidasta laitaan. Minusta se on arvokas asia, josta olisin toivonut lapsen saavan nauttia pidempäänkin.
17. Korkealla asuminen. Ylimmässä kerroksessa on tosi rauhallista. Kukaan ei näe sisälle. Ja ennen kaikkea, edes yksin vietettyinä pelokkaina öinä ei ole tarvinnut pelätä outoja stalkkereita tms. Toisaalta uuden kodin paras puoli on se, ettei tarvitse pelätä tulipaloa asuinkerroksen näkökulmasta. Se köysi, jota palolaitos on meille ehdottanut paloturvallisuuden takeeksi, ei oikein vakuuta turvallisuudessaan noin yleensä ottaen.
18. Keittiön iso ilmoitustaulu. Siihen olin kerännyt kaikkea hauskaa tai tärkeää. Kuvan äidistä ja minusta mustikassa, kun olin pieni. Anna Kareninan alkulauseen. Antropologivitsin ("Montako antropologia tarvitaan vaihtamaan hehkulamppu? Riippuu kontekstista." Hulvatonta!!). Siskojen parannuspaketin kesältä 2005, kun olin jonkinlaisessa oksennustaudissa. Jari Tervon terävän toteamuksen, että urheilu synnyttää suurimman nautinnon, kun siitä päättää viime hetkellä kieltäytyä. Pari ihanaa opiskelijapalautetta.
En juuri nyt keksi muuta. Sanottakoon, että en tule kaipaamaan lähikaupan viereisten pubien edustalla äriseviä kantiksia. Ihmisarvo on kiistaton, myös minun ihmisarvoni, kun siitä kuljen ohi. Enkä tule tämän asunnon kylpyhuoneesta kaipaamaan muuta kuin peltiseiniä, enkä niitäkään kyllä kivojen pikkukaakeleiden kustannuksella.
Kun 18 vuotta juuri täyttäessäni muutin tänne, pidin tätä asuntoa vähän tylsänä, rumana ja äärimmäisen epäromanttisena (olisin halunnut keskustaan asuntoon, jossa hiustenkuivaajaa ja kahvinkeitintä ei olisi voinut pitää päällä yhtä aikaa, mutta isä ei antanut periksi). Elin ilman verhoja ensimmäiset 1,5 vuotta, ja sain sitten verhot lakkiaislahjaksi pari päivää ennen kuin vieraat tulivat. Täällä on ollut paljon rakkaita ystäviä kylässä, BD muutti pari vuotta jälkeeni tänne, ja ihanaa on, että Vauva ehti syntyä tänne. Jos toisaalla ei tunnu tarpeeksi hyvältä, haluan tänne takaisin. Mutta pitää kai sitä itseään käydä jossain muuallakin karaisemassa. Ainakin saan muuttaa kahden mitä ihanimman tyypin kanssa.
InshAllah, maanantaina kirjoittamaan kauppakirjaa. Ja tiistaina sitten taas toiseen olohuoneeseeni silmäpolille.
PS. Juuri kun viimeksi olin kirjoittanut, ettei Vauva nouse, niin se alkoi nousta. Nuo kehitysjutut ovat niin älyttömän jänniä siitä, että sitten kun Vauva niitä tekee, ne näyttävät siltä kuin hän olisi niitä tehnyt aina. Nytkin hän välillä istuu ihan napakasti jalkojensa päällä ja yrittää vimmaisesti ylöspäin, sellaisella uppiniskaisella apinanraivolla, että meikäläistä välillä hirvittää jäädä alle. Aamulla sängyssä aina alkaa lähestyä kiivas hengitys, ja sieltä tulee yksi tappajahai ryömien kohti. Niin viaton, mutta ach miten vahva ja kovakourainen!!!!
maanantai 9. heinäkuuta 2012
perjantai 6. heinäkuuta 2012
Crocodile Dundee
Ihan näin alkuun pari kuvaa juhannukselta. (Oli elämäni ihanimpia juhannuksia, ihana levollisuus ja rauha ja lämpö rakkaassa Hemmolassa. Oli hieno idea BD:ltä olla yötä siellä ja välttää siirtymästressi illalta.)
No niin, täällä on siirrytty sairaslomien kautta kesälomalle. Että voinkin olla raihnainen, kun migreeni, rytmihäiriöt, verkkokalvoreiät ja nyt vielä korvatulehduskin (vaikka ei se sitten ollutkaan tulehdus, samankaltainen suhina vain, sanoi lääkäri) vain vuorottelevat. Tässä onkin saanut tehdä todellisia happiness-harjoituksia: kun kerran sellaista tilannetta ei tule, että kaikki huolet pysyisivät poissa, on vain tyydyttävä olemaan mahdollisimman onnellinen, kun asiat ovat niin kuin ovat. Ja onkin paljon hyvää: olen saanut olla kotona Vauvan ja BD:n kanssa, nukkua ja levätä. Kesäillat ovat olleet kauniita ja kirkkaita, pääskyt ovat telmineet parvekkeen edustalla, ja peippo on laulanut aina, kun olen heristänyt korviani. Ensi viikon muutto (99,5 %) on kutkuttava. Rakkaita ihmisiä on tavattu. Vauva on ollut ihmeellisen hyväntuulinen ja iloinen, mistä olen äärettömän kiitollinen nyt, kun on ollut aika rankkaa. Se auttaa varmasti BD:täkin jaksamaan.
Vauvasta huomaa erinomaisen hyvin sen, mitä kerran voimaantumisluennolla meille opetettiin: toisen ihmisen voi heti ensi näkemältä kohdata niin, että "voimaantuminen mahdollistuu" (tämä sanavalinta kuului asiaan, pahoitteluni fennomaaneille). Tätä pitää itsekin alkaa harjoitella: pitää innostua, leväyttää mieletön hymy ja hihkua heti, kun näkee rakkaan ihmisen! Voi että siitä tulee joka ikinen kerta hyvä mieli!! Miksi sitä lakkaa näyttämästä ilahtumistaan iän myötä? Vauvan hymy levahtaa monta kertaa päivässä, riittää kun välillä nostaa kännykästä katseensa ja katsoo sitä, tai saapuu samaan huoneeseen, tai tulee sen viereen. Ja joka kerta se tekee onnelliseksi ja saa hetkeksi unohtamaan huolet. Kun vaikkapa muistelee koliikkiaikaa ja kuinka vaativaa vuorovaikutus Vauvan kanssa oli silloin itselle, tietää, miten kiitollinen tästä pohjattomasta hyväntuulisuudesta voi olla.
Vauva ihastui katsomaan ja kuuntelemaan telkkarista Skansenin yhteislauluiltoja sellaisella innolla, että yhteydet Vadelmavenepakolaisen Mikaeliin eivät jättäneet epäilyksen sijaa. Leluja on nykyisin joka puolella, pehmoja ja kirjoja ja vasara ja auto ja tämänpäiväinen lahja Catepillar-kuormuri. Silti Vauva on eniten kiinnostunut tavaroista ja asioista, joita me BD:n kanssa käytämme: puhelin, kaukosäädin, paperit, teippi, dvd-kotelot, juomapullot jne. ovat niin vihreitä aidan tällä puolen. Muuttolaatikoiden pakkaaminen lähes raivouteliaan pikku mönkijän kanssa on välillä oikeasti haastavaa.
Niin, Vauva ryömii täyttää päätä. En muista tarkalleen, milloin se alkoi - ja minusta rajaa on monesti tosi vaikea vetää, milloin jokin taito on hanskassa (en OSAA täyttää sitä vauvakirjaa!!!!!!). Joka tapauksessa Vauva näyttää iloiselta krokotiililta, joka painaa kovaa kyytiä läpi huoneitten ja pärisyttelee suullaan, ä-bbrrrvv, ä-bbrrrvv. Tapahtuipa ensi kerran sekin, mitä on pelätty: se mönki päiväuniensa jälkeen alas sängystä niin, että kopsahdus vain kuului (ja itku perästä, mutta siinä vaiheessa olin jo ehtinyt kauhuissani syöksyä makkariin). Sängystä onneksi poistimme jalat joskus keväällä, mutta olisin silti suonut Vauvan pysyvän kyydissä. Eikä näköjään tömähdys vielä riittänyt opetukseksi, ettei reunan yli kannata pyrkiä. Ilmeisesti sellainen oppiminen käynnistyy vasta myöhemmin (?). Vauva myös nousee jo hieman pidemmiksi ajoiksi kontalleen ja hytkyttelee kovasti itseään edes takaisin, ja on välillä myös koettanut siitä siirtää raajojaan, onnistumatta kuitenkaan täysin. Pystyyn nousemiseksi tuskin lasketaan sitä, miten se tänäkin iltana sitten nousi sängyn laidaksi pönkättyä petauspatjaa vasten, mutta joka tapauksessa yritystä ylöspäin on aivan vimmatusti. Juuri ennen Vauvan putoamista olin makaillut sohvalla turvallisuusohjeita lueskellen (myrkylliset kasvit, vaaralliset pistorasiat, repsottavat matonreunat, terävät kulmat... päättymätön lista asioita, jotka ovat meillä tällä hetkellä levällään). Hyvä varoitus siitä, että pitää oikeasti puuttua. Ja nyt muuton yhteydessä se onkin luontevaa - pitää kiinnittää johdot visusti seiniin, säilöä pesuaineet johonkin tavoittamattomiin, pitää tarkasti silmällä omia lääkkeitään, pitää lattia vapaana kaikesta mahdollisesta, mitä meillä siellä lojuu, niin ja miettiä, mitä alahyllyille laitetaan.
Vaikka me BD:n kanssa olemme kissaihmisiä, on vahvaa evidenssiä siitä, että Vauva on koiraihminen. Koiraräppi siinä karvakorvalevyllä on aivan ehdoton juttu ollut jo helmikuusta saakka. Sitä me BD:n kanssa sitten räppäillään, meillä on melko uskottava komppi-duo, vähän niin kuin yhden miehen bändi myös duona (tämä on sisäpiirin vitsi), setterit ja pointterit ja mopsit, perhoskoirat...Vauva tapasi myös tätiensä koiria viime viikolla ja oli hyvin utelias.
Niin ja sitten se asunto. Itse kauppakirja on tarkoitus kirjoittaa maanantaina, inshAllah, mikään ei tietenkään ole aivan satavarmaa sitä ennen, mutta kyllä reipas BD teki jo muuttoilmoitukset ja muut sellaiset tällä viikolla. Pankin kanssakin on nimet kirjoitettu noin tuhanteen paperiin. Ja muuton on tarkoitus tapahtua ensi viikolla! Se on kyllä ihanaa. Oman asunnon ostaminen on ollut meillä jo monta monta vuotta puheena ja haaveena, mutta nyt lopulta olemme molemmat valmistuneet ja pelkästään työelämässä. Ehkä asiaa on siis sulateltu jo niin kauan, ettei kummallakaan noussut pulssi nimiä allekirjoittaessa. Asunto tuntuu paljon ihanammalta kuin uskalsin toivoa, ja siinä on "substanssi" kohdillaan - jokaiselta pieneltä vanhanajan neliöltään se tuntuu merkityksekkäältä. Se on minusta kaunis, romanttinen ja juuri ja juuri tarpeeksi järkevä. Piha on minusta aivan sadunomainen (olkoonkin, että hyttyset taitavat viihtyä södergranilaisten kuusten äärellä) ja sijainti ihanasti keskustan kupeessa. Tässä Vauva kiikkuu kyseisten puitten katveessa:
On siis hyvin kiitollinen olo, että elämässä tällainen on mahdollista. Tänä iltana aurinko paistoi oikein lämpimän oranssina, oli rakas ystävä käymässä, palak paneeria mahassa, näkö silmissä, kuulo korvissa, ihana nauruvauva kotona, läheiset terveenä. Yritän siis pitää aisoissa sen huolen, jota exclusive-asiakkuus silmäpolilla välillä meinaa aiheuttaa. Keitin luvattomat iltakahvit kymmeneltä loman kunniaksi, ja Frendien 9. kausi vähän virittää pakkailua ja tavaroiden karsimista.
Ihania kesäpäiviä kaikille, ja kuullaan taas, inshAllah!
PS: Ekoisin blogissa juttu tyttöleluista ja poikaleluista, lukekaa lukekaa.
PPS: On se Ekoisi kyllä super. Se oli tuostakin asiasta jättänyt palautteen, universumi kiittää ja kumartaa (oma tekstini Stockalle on edelleen raapustamatta). Ja se vessahätäviestintä, pitää olla super!! Ja luontosuhde ja ekologisuus ja sukupuolisensitiivisyys. Ja äänen pitäminen. Super.
 |
| Timotei, sinä keinuva heinä (joka ikävä kyllä aiheutat pahat allergiaoireet BD:lle kesäisestä romanttisuudestasi huolimatta). |
 |
| Ohi meni taaskin, tiden mellan hägg och syren - onko sitä olemassa?!?!? |
 |
| Juhannuksena Vauva 8 kk siirtyi istumavaunuihin. |
Vauvasta huomaa erinomaisen hyvin sen, mitä kerran voimaantumisluennolla meille opetettiin: toisen ihmisen voi heti ensi näkemältä kohdata niin, että "voimaantuminen mahdollistuu" (tämä sanavalinta kuului asiaan, pahoitteluni fennomaaneille). Tätä pitää itsekin alkaa harjoitella: pitää innostua, leväyttää mieletön hymy ja hihkua heti, kun näkee rakkaan ihmisen! Voi että siitä tulee joka ikinen kerta hyvä mieli!! Miksi sitä lakkaa näyttämästä ilahtumistaan iän myötä? Vauvan hymy levahtaa monta kertaa päivässä, riittää kun välillä nostaa kännykästä katseensa ja katsoo sitä, tai saapuu samaan huoneeseen, tai tulee sen viereen. Ja joka kerta se tekee onnelliseksi ja saa hetkeksi unohtamaan huolet. Kun vaikkapa muistelee koliikkiaikaa ja kuinka vaativaa vuorovaikutus Vauvan kanssa oli silloin itselle, tietää, miten kiitollinen tästä pohjattomasta hyväntuulisuudesta voi olla.
 |
| Mikä kuvassa näkyvistä hahmoista kaaoksen keskellä on Vauva? |
Niin, Vauva ryömii täyttää päätä. En muista tarkalleen, milloin se alkoi - ja minusta rajaa on monesti tosi vaikea vetää, milloin jokin taito on hanskassa (en OSAA täyttää sitä vauvakirjaa!!!!!!). Joka tapauksessa Vauva näyttää iloiselta krokotiililta, joka painaa kovaa kyytiä läpi huoneitten ja pärisyttelee suullaan, ä-bbrrrvv, ä-bbrrrvv. Tapahtuipa ensi kerran sekin, mitä on pelätty: se mönki päiväuniensa jälkeen alas sängystä niin, että kopsahdus vain kuului (ja itku perästä, mutta siinä vaiheessa olin jo ehtinyt kauhuissani syöksyä makkariin). Sängystä onneksi poistimme jalat joskus keväällä, mutta olisin silti suonut Vauvan pysyvän kyydissä. Eikä näköjään tömähdys vielä riittänyt opetukseksi, ettei reunan yli kannata pyrkiä. Ilmeisesti sellainen oppiminen käynnistyy vasta myöhemmin (?). Vauva myös nousee jo hieman pidemmiksi ajoiksi kontalleen ja hytkyttelee kovasti itseään edes takaisin, ja on välillä myös koettanut siitä siirtää raajojaan, onnistumatta kuitenkaan täysin. Pystyyn nousemiseksi tuskin lasketaan sitä, miten se tänäkin iltana sitten nousi sängyn laidaksi pönkättyä petauspatjaa vasten, mutta joka tapauksessa yritystä ylöspäin on aivan vimmatusti. Juuri ennen Vauvan putoamista olin makaillut sohvalla turvallisuusohjeita lueskellen (myrkylliset kasvit, vaaralliset pistorasiat, repsottavat matonreunat, terävät kulmat... päättymätön lista asioita, jotka ovat meillä tällä hetkellä levällään). Hyvä varoitus siitä, että pitää oikeasti puuttua. Ja nyt muuton yhteydessä se onkin luontevaa - pitää kiinnittää johdot visusti seiniin, säilöä pesuaineet johonkin tavoittamattomiin, pitää tarkasti silmällä omia lääkkeitään, pitää lattia vapaana kaikesta mahdollisesta, mitä meillä siellä lojuu, niin ja miettiä, mitä alahyllyille laitetaan.
 |
| Koiria! Wuff! Koiria! Hauuu! |
Niin ja sitten se asunto. Itse kauppakirja on tarkoitus kirjoittaa maanantaina, inshAllah, mikään ei tietenkään ole aivan satavarmaa sitä ennen, mutta kyllä reipas BD teki jo muuttoilmoitukset ja muut sellaiset tällä viikolla. Pankin kanssakin on nimet kirjoitettu noin tuhanteen paperiin. Ja muuton on tarkoitus tapahtua ensi viikolla! Se on kyllä ihanaa. Oman asunnon ostaminen on ollut meillä jo monta monta vuotta puheena ja haaveena, mutta nyt lopulta olemme molemmat valmistuneet ja pelkästään työelämässä. Ehkä asiaa on siis sulateltu jo niin kauan, ettei kummallakaan noussut pulssi nimiä allekirjoittaessa. Asunto tuntuu paljon ihanammalta kuin uskalsin toivoa, ja siinä on "substanssi" kohdillaan - jokaiselta pieneltä vanhanajan neliöltään se tuntuu merkityksekkäältä. Se on minusta kaunis, romanttinen ja juuri ja juuri tarpeeksi järkevä. Piha on minusta aivan sadunomainen (olkoonkin, että hyttyset taitavat viihtyä södergranilaisten kuusten äärellä) ja sijainti ihanasti keskustan kupeessa. Tässä Vauva kiikkuu kyseisten puitten katveessa:
 |
| Kiikkuminen kikatutti (elämän toinen kerta). (Samalla hyttynen hyökkäsi suoraan kulmakarvojen väliin, missä on nyt komea punainen intialaishenkinen täplä.) |
Ihania kesäpäiviä kaikille, ja kuullaan taas, inshAllah!
PS: Ekoisin blogissa juttu tyttöleluista ja poikaleluista, lukekaa lukekaa.
PPS: On se Ekoisi kyllä super. Se oli tuostakin asiasta jättänyt palautteen, universumi kiittää ja kumartaa (oma tekstini Stockalle on edelleen raapustamatta). Ja se vessahätäviestintä, pitää olla super!! Ja luontosuhde ja ekologisuus ja sukupuolisensitiivisyys. Ja äänen pitäminen. Super.
Tilaa:
Kommentit (Atom)