Mitä jään kaipaamaan

Olen asunut tässä asunnossa 15. tammikuuta 2000 alkaen, ja laskujeni mukaan se tekee 12,5 vuotta. Se on pisin aika, jonka olen yhdessä asunnossa asunut. Pakkaaminen tuntuukin henkisesti paljolta. Minulle on tärkeää, että kodissa on paljon merkitseviä esineitä ja yksityiskohtia, ja niitä onkin kertynyt, sanotaanko, koko joukko (kämppä on jo vuosia pullistellut räjähdyspisteessä). Nyt sitten olen kolunnut kaikkea läpi koettaen hartaasti suostua luopumaan. Samalla on täytynyt pohtia, miltä kaikki taakse jäävä tuntuu. Tässä ainakin listaus kotiin liittyvistä asioista, joita jään erityisesti kaipaamaan.

1. Pääskyt. Ne (tervapääskyt, oikeasti kirskut siis) saapuvat samaan aikaan toukokuun lopulla kuin tivoli. Kuluneena viikonloppunakin ne ovat telmineet tässä korkeitten talojen ympärillä. Mikään ei ole niin suloista, kesäistä, kepeää kuin pääskyjen taidokas kaartelu ja kirkuna. Taas niillä näkyy olevan myös pesä räystäässämme.

2. Peltiseinäinen kylpyhuone. Missä sellaisia on missään muualla?!? Ei kaunis, mutta ainutlaatuinen. Mihin laitan nyt rakkaat magneetit? Victoria ja Daniel? I finished your laundry?

3. Iso olohuone. En tajunnut, että pienessä kaksiossa voi olla iso olohuone, ennen kuin aloimme etsiä uutta kotia. Kävi ilmi, että meillä on ollut iso olohuone. Elämäni kiintopiste on kuitenkin sohva, joten sen soisi olevan kunnialleen sopivassa runsaassa tilassa.

4. Seinätila. Koko tulevassa asunnossa ei taida olla tarpeeksi seiniä rakkaille tauluille, kiitos kompaktin tilan ja yhden lisähuoneen. Mrs. Dalloway, ehdoton. Juliste Karen Blixenin museosta, ehdoton, kehystettävä. Hurra, vad du är bra -kortti kehyksissä vessassa, ehdoton. Siskon lahjoittama kehystetty Rukous Baltimoresta, ehdoton. Ja niin edelleen.

5. Naapurin eläkeläispariskunta. Ihania, sydämellisiä ihmisiä, joihin tutustuttiin enemmän vasta Vauvan synnyttyä. On tuntunut turvalliselta, kun on entinen poliisi ja lastenhoitaja naapurissa. Myös muita mukavia klassikkonaapureita. Ja rauhallinen, siisti taloyhtiö, ja kauniisti hoidettu piha. (Häpeäksemme täytyy sanoa, että ollaan missattu talkoot aina paitsi kerran, syynä se, että se viikonloppu n. 22.-24. toukokuuta on joka ikinen vuosi buukattu jollain tosi tärkeällä kuten omilla häillä tms.)

6. Hissi! Liian pieni hissi, joka muistuttaa mikroaaltouunia ja jolla kestää tasan 28 sekuntia alhaalta ylös / ylhäältä alas ja joka kolahtaa kasikerroksen kohdalla ja jonka ovessa taitaa olla ihan pieni harmahtava maalitahra raksakesäni-01 jäljiltä ja jonka P-napin meidän uusi tiskikone 2006 rikkoi (vaihdettiin uuteen, josta puuttuu P).

7. Näköala. Kymmenes kerros, näkymä koko kaupungin yli, hyvin näkyy merelle ja jokisuistoon eikä ole muita taloja peittämässä näkymää. Loving it, melkeinpä kannatti tupakoida asumisen ensimmäiset 5 vuotta tästä ilosta.

8. Feng shui. Tämän asunnon sijainti on jotenkin sellainen, että feng shui on priimasti kohdallaan.

9. Tammikuun puolivälin valo. Se on sitten kaunis! Se painui mieleen jo silloin, kun tänne muutin, ja joka vuosi se on toiminut lupauksena kevään tulosta.

10. Kaikki bussit menevät vierestä. Keskustaan päin menevälle pysäkille 4,5 minuuttia matkaa, yliopistolle päin 7 minuuttia (talvella).

11. Jokivarsi!!! Need I say more.

12. Pusikko. Luonto on niin lähellä, vaikka ollaankin tässä tiiviisti elämän syrjässä kiinni. Tien toisella puolella on tuo rakas pusikko, jossa kulkee 1,1 km lenkkipolku/latu. Se toimi loppuraskaudestakin, kun saattoi kunkin kiekan jälkeen käydä pissalla kotona. Peippo laulaa, koiranputket keinuvat, männyt kohoavat korkealle, Södergran hengittää.

12. Neuvola keskellä rakasta pusikkoa. Ei voi ihanampaa neuvolan paikkaa ja rakennusta olla.

13. Kirkko. Sinne menee viitisentoista minuuttia kävellä. Paluumatkalla voi käydä Makuunissa.

14. Lähi-Rimiä olen kaivannut siitä asti, kun se suljettiin ja paikalle rakennettiin tyhmä valtaaja-Lidl, jota olen boikotoinut ever since, lähes puhtaasti emotionaalisista syistä. Joskus vuonna 2004 ehkä? Lähi-Sale sen sijaan tulee olemaan uudenkin kodin kulmalla muistuttamassa tämänhetkisen presidentin nimestä mutta kuitenkin kerryttämässä bonuksia.

15. Näppärä matka töihin (tämä oikeasti vähän huolettaa uuden asunnon kannalta), kävellenkin kiva. Mutta pätkäsopparilaisena olisi tuntunut huonolta karmalta muuttaa lähemmäs työpaikkaa (BD ei tietenkään ymmärtänyt tätä argumenttia).

16. Läpileikkaus väestöstä. Näillä huudeilla toden totta asuu ihan kaikenlaista porukkaa laidasta laitaan. Minusta se on arvokas asia, josta olisin toivonut lapsen saavan nauttia pidempäänkin.

17. Korkealla asuminen. Ylimmässä kerroksessa on tosi rauhallista. Kukaan ei näe sisälle. Ja ennen kaikkea, edes yksin vietettyinä pelokkaina öinä ei ole tarvinnut pelätä outoja stalkkereita tms. Toisaalta uuden kodin paras puoli on se, ettei tarvitse pelätä tulipaloa asuinkerroksen näkökulmasta. Se köysi, jota palolaitos on meille ehdottanut paloturvallisuuden takeeksi, ei oikein vakuuta turvallisuudessaan noin yleensä ottaen.

18. Keittiön iso ilmoitustaulu. Siihen olin kerännyt kaikkea hauskaa tai tärkeää. Kuvan äidistä ja minusta mustikassa, kun olin pieni. Anna Kareninan alkulauseen. Antropologivitsin ("Montako antropologia tarvitaan vaihtamaan hehkulamppu? Riippuu kontekstista." Hulvatonta!!). Siskojen parannuspaketin kesältä 2005, kun olin jonkinlaisessa oksennustaudissa. Jari Tervon terävän toteamuksen, että urheilu synnyttää suurimman nautinnon, kun siitä päättää viime hetkellä kieltäytyä. Pari ihanaa opiskelijapalautetta.

En juuri nyt keksi muuta. Sanottakoon, että en tule kaipaamaan lähikaupan viereisten pubien edustalla äriseviä kantiksia. Ihmisarvo on kiistaton, myös minun ihmisarvoni, kun siitä kuljen ohi. Enkä tule tämän asunnon kylpyhuoneesta kaipaamaan muuta kuin peltiseiniä, enkä niitäkään kyllä kivojen pikkukaakeleiden kustannuksella.

Kun 18 vuotta juuri täyttäessäni muutin tänne, pidin tätä asuntoa vähän tylsänä, rumana ja äärimmäisen epäromanttisena (olisin halunnut keskustaan asuntoon, jossa hiustenkuivaajaa ja kahvinkeitintä ei olisi voinut pitää päällä yhtä aikaa, mutta isä ei antanut periksi). Elin ilman verhoja ensimmäiset 1,5 vuotta, ja sain sitten verhot lakkiaislahjaksi pari päivää ennen kuin vieraat tulivat. Täällä on ollut paljon rakkaita ystäviä kylässä, BD muutti pari vuotta jälkeeni tänne, ja ihanaa on, että Vauva ehti syntyä tänne. Jos toisaalla ei tunnu tarpeeksi hyvältä, haluan tänne takaisin. Mutta pitää kai sitä itseään käydä jossain muuallakin karaisemassa. Ainakin saan muuttaa kahden mitä ihanimman tyypin kanssa.

InshAllah, maanantaina kirjoittamaan kauppakirjaa. Ja tiistaina sitten taas toiseen olohuoneeseeni silmäpolille.

PS. Juuri kun viimeksi olin kirjoittanut, ettei Vauva nouse, niin se alkoi nousta. Nuo kehitysjutut ovat niin älyttömän jänniä siitä, että sitten kun Vauva niitä tekee, ne näyttävät siltä kuin hän olisi niitä tehnyt aina. Nytkin hän välillä istuu ihan napakasti jalkojensa päällä ja yrittää vimmaisesti ylöspäin, sellaisella uppiniskaisella apinanraivolla, että meikäläistä välillä hirvittää jäädä alle. Aamulla sängyssä aina alkaa lähestyä kiivas hengitys, ja sieltä tulee yksi tappajahai ryömien kohti. Niin viaton, mutta ach miten vahva ja kovakourainen!!!!