Mellan hägg och syren

Olikohan se kesäkuussa 2010, kun sunnuntai-Hesarissa oli juttu ruotsalaisten sanonnasta, "tiden mellan hägg och syren". Se viittaa ohikiitävään hetkeen alkukesästä tuomen ja syreenin kukinnan välillä. Se hetki lähenee täälläkin pohjolassa, vaikka kevät tuntuukin saapuneen hieman myöhemmin kuin parina edellisenä vuonna. 

Tuomi? Aivan nupullaan vasta kuitenkin.

Eilen kävellessämme iltasella liinaillen kotiin kiinnitin huomioni tuohon kauniiseen pensaaseen, jonka epäilin olevan tuomi. Pian se alkaa kukkia. Minusta se tuoksu on ihana, aivan lumoava. Parasta toukokuuta.

Tämän päivän varsinainen tunnelma on "zzzzzzzzzzzzzzzzzz". Oma moka, kun eilen harkitsemattomasti annoimme Vauvan nukkua pitkin iltaa kävellessämme ja niin edelleen. Sehän ponkaisi varsin virkkuna hereille joskus viiden jälkeen, eivätkä unentokkuraiset imetysyritykseni vaikuttaneet millään tapaa tainnuttavasti. Ehdin nukkua siis noin neljä tuntia ennen jännittävää lähtöä potentiaaliselle kenttäkoululle. Olipa sielläkin silti aivan ihanaa, lapset leikkivät kesäisellä välituntipihalla, viereisestä puusta kantautui peipon laulu, ja aurinko paisteli menemään. Ekaluokkalaiset lapset saivat minut ikävöimään Vauvaa erityisellä tavalla, ja ehdin hieman kuvitella, miten ihmeellistä on sitten, kun Vauva joskus puhuu, inshAllah.

Pirjo-mummu tuli nyt illalla avuksi niin, että sain nukkua todella sikeät päivä(ilta)unet. Nyt onkin sitten taas vireystila hyvässä nousussa. Luin eilen saamiani Vauva-lehtiä (vielä marraskuussa pelkäsin niiden lukemista, mutta nyt huokailin suoramarkkinointimainokselle ihastuneesti, "kyllä kyllä haluan elää paneutuen tämän ainutlaatuisen elämänvaiheen") ja yllätyin siitä, miten epä-gender-orientoitunut Tuomas Embuske eräässä dialogihaastattelussa Ekoisin kanssa oli. On kuulemma luonnollista, että isä on uraorientoitunut ja keskittyy rahan tekemiseen, kun taas äiti on hoivaava. Kuinkahan erilainen tämä maailma olisi, jos ihmiset eivät aina tekisi koko maailmaa kattavia yleistyksiä sillä perusteella, miten asiat heidän omassa ainutkertaisessa elämässään ovat? Vähän hämmästyneenä luin myös jutun siitä, miten lapsenteossa on yleistynyt, että tähdätään lapsi syntymään tiettynä vuodenaikana (kesällä isän lomien vuoksi). Jos se homma sattuu niin näppärästi hoitumaan, niin sitten varmaan voikin hämmästellä keskustelupalstoilla, mikä niitä lapsettomia oikein äitienpäivässä nypyttää niin että pitää oma lapsettomien lauantai saada (luin to-del-la häkellyttävää keskustelua muistaakseni Kaksplussan palstalta vuosi sitten). Jälleen oma kokemus toimii polkuna varsin maailmojasyleileviin johtopäätöksiin.

Meidän Vauva tässä aiemmin ihan loogisesti luuli, että Vauva-lehdet on tarkoitettu sille revittäviksi ja syötäviksi. Yritettiin BD:n kanssa sille asiaa selittää muttei se suostunut ymmärtämään. Sen kiinnostus kaikkeen kirjalliseen (new literacies -hengessä) on kyllä kiitettävää. Ihottuma on laskemaan päin. Niin ja se piti muistaa mainita, että toissaillasta lähtien Vauva on hurjasti nostellut peppuaan ilmaan aivan uudella tavalla. Samalla se saattaa nostaa yläruumiinsa käsivarsien varaan, tekee sen jumppatuntien kauhean "lankku"-liikkeen ikään kuin.

Summer in the city.
(Lieneekö Vauva vaunuissa vai liinassa, kas siinäpä pähkinä purtavaksi.)

Olen palavasti odottanut pääskyjä (jotka kuulemma ovatkin kirskuja, tervapääskyt siis, harhaanjohtavasti), ja tänään näin yhden vilahtavan taivaalla tässä sohvalla istuessani, ja äitini niitä näki enemmänkin Vauvaa kävelyttäessään. Kesä on siis koittanut, vaikkei maailmanpyörä ole noussut vielä tänäänkään.

Vauvarokko! (Nou hätä!)

Vauvan kuumemysteerio ratkesi, kun Kova Kaksikko saapui eilen mamman työpaikalle. Vauvalle pamahti yhtäkkiä punaisia ihottumanäppyjä, mikä sai vanhempien sydämet hetkeksi tykyttämään. Onneksi naapurihuoneen kokenut vauvaekspertti diagnosoi välittömästi vauvarokon, ja Google vahvisti arvion. Kolmen päivän kuumeilun oli siis aiheuttanut erittäin herkästi tarttuva tauti, jonka lähes kaikki lapsista sairastavat toiseen ikävuoteen mennessä. Nyt Vauvan vointi on ollut jo toista päivää huomattavasti parempi, mutta elo on jatkunut laikukkaana. Tänään käytiin Hemmo-serkun nimppareilla ja odoteltiin pääskyjen (kirskujen) saapumista. Tivolin pystytys näyttää alkaneen naapurissa. Päivä oli kuvankaunis kun karavaanimme kulki jokivartta pitkin.

Vuorisaarnasta mopopoikiin (ei pysy mopo käsissä)

Vauvan vähäsen mystinen lämpöily jatkui tänään, samoin kuin itkeskely. On pientä köhimistä mutta ei muuta kuumeen selittäjää. Hampailtakaan tilanne ei vaikuta. Panadolin antaminen alkaa sujua rutiinilla, silloin alussa sekin oli aivan avaruustieteen tuntoista. Eilen mietin, miksi lääkäri olikaan mahtanut suositella kolmikuiselle Vauvalle peräpuikkoja, kun suun kautta nautittava mansikanmakuinen litku on kaikin puolin paljon näppärämpää ja miellyttävämpää. Meillä on ollut onni, kun serkku on lastensairaanhoitaja ja kohta kolmen lapsen äiti. Tähänastisissa terveysmurheissa paras apu on ehdottomasti saatu häneltä. Neuvolajärjestelmä sinänsä on hieno asia, mutta uskoni meni siinä vaiheessa, kun tajusimme, ettei hoitajilla välttämättä ole imetysohjaajakoulutusta. Miten voi olla neuvolan terveydenhoitaja, jos ei osaa ohjata imetysasioissa??? Ja jos siihen ei vaikka saa perustutkinnon puitteissa koulutusta eikä vaikka ensimmäisten työvuosien aikana ehdi täydennyskoulutukseen, niin miten olisi tuo 2000-luvun sivistyksen kulmakivi, KVG???

Mustikkaholisti.

Aloitin itse mustikkakuurin, sillä sen pitäisi vahvistaa silmänpohjia. Ex tempore sitten eilen Vauvalle tarjottiin liiskattua mustikkaa (sormiruoaksi sen sanotaan olevan sopivaa siinä vaiheessa, kun sen pinsettiotteella saa omin sormin suuhun) ja johan maistui! Itku tuli aina siinä välissä, kun pakasteesta santsattiin uusia mustikoita (kolme kertaa). 

Ikuistin tänään Vauvan bestiksen, setä Wilsonin:

Wilsonin setä, aina yhtä tavoittamaton, aina yhtä myhäilevä.

Viikkoa ennen Vauvan syntymää telkkarista tuli se elokuva, jossa Tom Hanks joutuu vuosiksi autiolle saarelle ja koristelee ainoaksi kaverikseen Wilson-lentopallon, jolle sitten juttelee. Äitiyspakkauksen (perhepakkauksen! vanhempainpakkauksen! vauvapakkauksen!) tumppuja siis aloimme kutsua wilsoneiksi, kun niissä on tuo sama virnistysnaama. Ja ne tulivat tarpeeseen, sillä meidän Vauva on syntymästään saakka ollut kova kynsimään. Ja on edelleen, koska meidän vanhempien kynsienleikkuutahti ei mitenkään pysy perässä kynsien kasvulle. Niin ja tämäkin lelu/symboli sai miessukupuolen (setä W.). Se oli Riika-täti joka taannoin huomautti, että kaikki lelumme olivat pojannimisiä (Niilo Nalle, Kalle Kirahvi, Paavo Pallo jne.). Kauhuissamme fiksasimme nimistä transgender-versioita (Niina-Niilo Nalle, Kaisa-Kalle Kirahvi, Paula-Paavo Pallo). En ollut ennen tätä tajunnut, että miesnimisyys on niin ensisijaista, että tällaiseenkin lankaan sitä menee. Onneksi lähettivät Amazonista kuluneella viikolla uusia Butlereita.

Aloitimme tällä viikolla kielikylpykasvatuksen laulelemalla Imse vimse spindeliä. Seuraavana päivänä saimme postipaketin (pääsin itse ilahdutuspostipaketin kohteeksi ja johan ilahdutti!):

Vauvasta tulee saletisti seuraava Alexander Stubb, ei pelkästään tvåspråkig.
(Hampaitten valkaisu aloitetaan välittömästi, kunhan hampaita alkaa tulla.)

Kannustan kaikkia lähettämään tai muutoin toimittamaan paketteja lähimmäisille ilman liian kummoista syytä (tai tietenkin etenkin, jos on syytä). Idolini Sanna jopa leipoi suklaapiirakkaa Kelan täteille. Itse olen tyytynyt lähettelemään suklaalevyjä tilanteissa, joissa olen epäillyt vastaanottajan olevan akuutisti suklaan tarpeessa tai jos olen ollut kovasti kiitollinen avusta. Erityisesti kerran tulin laupeasti pelastetuksi varsin pahasta jamasta. Fazer Nordic Gourmet Puolukka meni varmasti oikeaan osoitteeseen.

Alkuviikosta kävimme ensi kertaa liinalenkillä rakkaassa Tuiran pusikossa ja siellähän soi lintujen kevätkonsertti:

Peipon laulua ja auringon paistetta.

Tuiran pusikko sai jälleen mielessä kaihertamaan sen, ettei missään voi olla tätä parempi asua. BD on kävelevä etuovi.com ja tuntee ulkoa koko kaupungin asuntotarjonnan. Yritän melko tunnollisesti kuvitella elämää luhtitaloissa ja rivitaloissa ja kelpo kerrostaloissa eri puolilla. Tajusin vasta lohduttoman kolmikannan, jonka mukaan vain kaksi kolmesta voi asunnon hankkimisen suhteen toteutua: sijainti - hinta - koko/kunto. Voimme saada pienen (vähän kämäisen) kämpän kohtuuhinnalla hyvältä sijainnilta. Tai voimme saada kunnon pytingin jostain kaukaa kohtuuhinnalla. Hinnan suhteen sen sijaan emme voi ihmeitä. Olen niin tyhmä, että meni vuosi tajuta tämä kolmijako. Ja kun nämä realiteetit nyt hahmottuivat, asunnon hankkimisen motivaationi on entistäkin matalammalla. Näyttää siltä, että kämppä kuin kämppä olisi auttamaton kompromissi. Voihan first-world kyynel.

Meidän lähikirkon iltamessussa lauloi tänään Suvi-täti. Kävin siellä yksin ja koetin saada mieltäni vähän kohotettua. Kai se hieman toimikin. En tiedä, oletteko muut kuulleet tämän laulun:

Pikkulintu riemuissaan lauleleepi onneaan,
ei se jouda kaipaamaan, eikä suremaan.
Ei se, ei se jouda suremaan.

Itse olen kuunnellut, kun Pirjo-mummu laulelee sitä Vauvalle. Se on suloinen laulu! Äitienpäivälahjaksi hankimmekin laulukirjan ja CD:n, jossa tuo laulu on. Olen nyt kolmikymppinen, ja nykyisin juuri linnut merkitsevät keväällä ihmeellisen paljon. Ja kyllähän nuo linnut muistuttavat lukion uskonnon opettajan pitämistä mieleen painuneista tunneista, joilla käsiteltiin vuorisaarnaa - taivaan lintuja, kedon kukkasia, ja sitä, ettei murehtimisesta oikein jää käteen paljonkaan. "Älkää siis huolehtiko huomispäivästä, se pitää kyllä itsestään huolen. Kullekin päivälle riittävät sen omat murheet."

Ai niin ja kyllä pitäisi jotain poleemista nyt keksiä sanottavaa tuosta viime viikon taaperoimetyskohusta. No lisäsin omia kierroksiani klikkaamalla Henry Laasasen blogiin (kas tässä, klik), jossa aihetta käsiteltiin hänelle tyypillisestä seksuaalisesta näkökulmasta. Ja kuulkaa taas tunsin itseni tyhmäksi. Nimittäin, Vauva täyttää nyt seitsemän kuukautta, enkä tähän mennessä oikeasti ollut tullut ajatelleeksi, että imettämisssä voisi olla jotain seksuaalista!!! En tuota taaperoimetyskohuakaan seuratessani. Siitäkö se kenkä puristaa? Vai piileekö se massiivinen tunnelataus siinä, että niin kuin joskus aiemmin kuvasin, imetys itsessään herkästi koskettaa jollain jokseenkin alitajuisella tasolla meistä monia? Muitten motiiveja en tietenkään voi tietää, mutta jos omakohtaisesti ajattelen, niin sen verran minussa taitaa olla imetyshihhulia, että hyvä vain, kun imetys on isosti mediassa esillä. Viime sunnuntain Hesarissahan Anna-Stina Nykänen irvaili taaperoimetykselle, että kohta mopopoikiakin imetetään. No, viedäkseni tämän irvailun liiallisuuksiin voisin ainakin sanoa, että luullakseni tässä pahoinvoivassa maassa on koko joukko mopopoikaikäisiä jälkitaaperoita, jotka todellakin hyötyisivät tiiviistä läheisyydestä ja rakkaudesta, vanhempien halauksista ja sylissä pitämisestä. Ne mopopojat on ihan pieniä poikia vielä. (Vähäsen off-topic, mutta jos Luoja suo että vielä eletään Vauvan teini-ikää, niin toden totta teetän sellaiset kalterit meidän kämppään, ettei ole mitään lähtemistä rilluttelemaan kaupungilla etenkään humalahakuisesti etenkään ennen täysi-ikäisyyttä.) Nyt oma pikkuinen parkaisee, että imetysapua tarvitaan, joten kuulemiin!!

PS. Pääteemaamme kakkaan liittyen, tämä kiinteitten nauttiminen on kolminkertaistanut Vauvan aineenvaihduntatahdin eikä se ole mitenkään lystiä vaipanvaihtajan näkökulmasta!! Kerran vuorokaudessa oli just passelia, ei ollut huolta ummetuksesta eikä ottanut tiheys hermoille. Ja 8,5-kiloisen Vauvan kannattelu lavuaarin äärelläkään ei ole ihan niin näppärää kuin sen vastasyntyneen.

Pari hajanaista urvahtanutta kuulumista

Vauvalle nousi eilen illalla lämpöä, ja tänään illalla kuumetta oli 38,5 astetta. Minä taas olen jokseenkin hermoraunio, mikä luultavasti (toivottavasti syy on niin yksinkertainen) on seurausta melkoisesta työpuristuksesta, joka kuitenkin nyt on takana päin. Tänään oli tarkoitus viettää korvaavaa äitienpäivää, mutta sairastelun vuoksi se ei onnistunut. Tänään on ollut Vauvan nimipäivä. Eilen Vauva hurmaantui mustikansyöntiin. Ennen sairastumistaan Vauva on ollut hyvin hyväntuulinen, nauravainen ja valoisa kuluneella viikolla. Toukokuista toivoa meille toi suloisen Hemmo-serkun visiitti tänään. On silti vähän sellainen fiilis, että elämä on kulkua vastoinkäymisestä toiseen, mutta niin ajatteleminen on tietenkin tarpeetonta pessimismiä. Jos tulemme paremmantuulisiksi, niin päivitämme hilpeämpiä kuulumisia. Meanwhile, tsoronoo!!

Kapteeni Puurosilmä

Visainen kysymys blogimme hartaimmille lukijoille: kumpi oli ensin, muna vai kana? Valistuneimmat lukijamme toki tietävät vastauksen. Muille kerrottakoon: tänään Vauva kokeili kananmunaa ensimmäistä kertaa. Jännittyneinä seuraamme, tuleeko allergiaoireita. Vauva oli tullut äitiinsä munansyöjänä: se sylkäisi valkuaisen heti maistettuaan pois (pthyiii) mutta innostui keltuaisesta. Mamma ei tosin, traagista kyllä, ollut tätä(kään) hetkeä todistamassa töiden takia. Äitienpäiväkin juhlitaan töissä. Onneksi meidän BD on kunnon muffinssintuoksuinen munamies ja piristi lauantai-iltaamme suklaisilla leivonnaisilla. Ehkä tämä sopii kaikkinensa tunnelmiimme, sillä ainakin itseäni tänään vietetty Lapsettomien Lauantai puhuttelee pakkoperhejuhlia enemmän.

Vauva teki tänään neljä kertaa vahingon puuroa syödessään: kauhaisi Teema-kulhosta lusikkaan puuroa ja vei sen suuhunsa tai sen seutuville.

Silmämääräisesti näyttää ihan passelilta annokselta!

Puuroa on kyllä kaikin puolin siivompaa syödä lättysinä. Mutta tämä korvikkeeseen valmiiksi sekoitettu Semper Eco -kaurapuuro joka tapauksessa maistuu ihan toisin kuin se pelkkää kauraa sisältänyt Muksu.

Puppugeneraattorini on ollut niin kovilla hakemustekstin kanssa, ettei kirjoittaminen oikein hontsita. Elämän pitäisi helpottua tiistaina. BD tapittaa leffaa tupakkamiehestä. On ihana toukokuu.

Pikku schaibaaja (hc-settiä by BD!)

Tämä interteksti kytkeytyy Pasila-jaksoon, joka kertoi uudesta trendistä, schaibauksesta. No, kävi tänään ilmi, että meidän Vauva on schaibaaja. Aamulla ilmakylpyä otellessaan tutulla leikkimatolla, BD:n juodessa rauhassa aamukahviaan, Vauva päätti hiljaa isommin ängistelemättä hoitaa myös kakkosasian. Vauva onnistui tässä niin hyvin, että BD huomasi asioiden laidan vasta hetken päästä, kun ihmetteli miksi Vauvalla on reidessä rantu. No, kakkaahan siinä oli, ja niin oli myös toisessa jalassa, molemmissa käsissä, ja myös suunpielessä. BD:n huomatessaan pikku schaibaaja hymyili iloisesti ja päryytteli ruskeita limakuplia, mumsfilibabba! Siitä sitten mentiin pikakyytiä pesulle perusteellisen liinapuhdistelun jälkeen, minkä jälkeen Vauva nukutettiin jatkounille parvekkeelle schaibausjälkien siivoamiseksi...

Iltapäivästä vierailtiin BD:n hyvän ystävän V:n luona, missä Vauva ja talossa asuva espanjanvesikoira jakoivat yhteisen kiinnostuksen vauvan Nasu-leluun (josta on muistaakseni aiemminkin tässä blogissa jo maininta). Talo tarjosi antimiaan myös vauvalle, porkkanaa ja pottua keiteltiin lounaaksi.

Ja PS: Linkki Pasilaan tässä.

PPS by Mamma. Kohtuu kiva on töihin saada schaibausvalokuvia sen kamalan hakemushärdellin keskelle!!!!!!

PPPS. Toinen interteksti Piiat-leffaan/kirjaan (myös lähetetty mammalle töihin):
"Vauvan päässään käymä keskustelu:
- Eat my shit!
- What did you just say?
- I said, Eat My Shit!
- Uh, ok..."

PPPS. Syvimmät pahoittelumme niille osapuolille, jotka eivät lämpene kakkahuumorille.

Oi ihana toukokuu

Olen ottanut perheen elättäjän roolini vakavasti ja ollut töissä koko viikonlopunkin plus pitkää päivää arkena. Tästä syystä olen pelottavan pihalla pienen perheeni arjen hetkistä. BD on ihmeellinen, klaaraa tiskit, pyykinkuivaukset, imuroinnit ja Vauvan ruokailut sen lisäksi että saa Vauvan pysymään hyväntuulisena ja juttelevaisena. Ja kaiken kukkuraksi Kova Kaksikko vaunulenkkeilee päivittäin luokseni töihin imetykselle. Odottakaa vain, pian näette ympäri kaupungia ponskari heiluen juoksevan vaunuilijaisän ja kyydissä kikattelevan Vauvan.

Kurjetkin kuulemma ovat palanneet.

Reilun viikon sisään ystäväpiiristäni on tainnut kuulua eniten hyviä uutisia kymmeneen vuoteen, noin niin kuin kertarysäyksellä. On apurahaa, unelmatyötä, romansseja, vauvoja, valmistumisia. Kirjattakoon tämä muistiin, sillä niitä jaksoja muistan lähempääkin, että huonoja uutisia kertyy koko joukko. Ihanaa näin!

Olimme nyt iltasella toukokuisella iltaliinakävelyllä Pirjo-mummun kanssa. Ja arvatkaa mitä nähtiin: pääskyjä!! Varmaankin räystäs-sellaisia, tuolla Hartaanselän ylittävän sillan rakenteissa, sieltä ne sinkoilivat veden ylle ilta-auringon paisteessa. Nyt jo! Ei tuullut, oli miltei 9 astetta lämmintä. Vauva nukkui. Myös västäräkki köpötteli nurmella vastaan. Oli ihana saada puhua oman äidin kanssa kaikista kuulumisista. Kuulosteluista huolimatta korviin ei kantautunut peipon laulua. Olen tehnyt kaksikohtaisen listauksen maailman ihanimmista äänistä: 1) Vauvan naurun kätkätys. 2) Peipon laulu kesäiltana.

Keskiviikkona meidän karavaani taas kulkee silmäpolille kontrolliin. Sanottakoon, että iPhonen retina-näyttö ei ole oikein kova sana meikäläisen skaalalla. Saa pitää mielellään peukkuja.

On korkea aika mennä tekemään Vauvan iltatoimia (kyllä, iltarytmimme on jälleen venynyt entistäkin paheellisemmaksi). Tuossa se (olisi tietenkin kohteliaampaa sanoa "hän" - ja varmaan tämä myös jonkinlaiseen subjektikäsitykseen viittaa) nostelee peppuaan niin, että mahakin on ilmassa. Ei se silti edelleenkään ryömi, eikä myöskään pysy konttausasennossa. Juttelee kyllä sellaisella tyylillä, joka muistuttaa puhetta paljon entistä enemmän. Hymyilee kaikille estoitta. Kaipaa öisin imetykselle niin usein, ettei siitä kärsi pitää kirjaa. Pitää ääntä, kun nypyttää. Koskee, tarttuu, maistelee.

Syökää kanaa! (eetterissä ensi kertaa BD!!)

Chicken tonight!

Kova Kaksikko kokeili tänään kanan syöntiä minun ollessani töissä. Sain kuitenkin töihin yllä olevia kuvia tästä kanastelusta, ja ne tietysti piristivät kovasti työntekoa. Toisaalta tuli kaihoisa suru: tätä se on, kun nyt jatkuvasti missaan aina ensimmäisen sen-ja-sen. Niin kuin Ross Frendeissä.

BD: Vauva maiskutteli kanaa innolla, mutta hampaattomana ei näistä suikaleista oikein saanut mitään irti. Kun kanatikkuja vähän revittiin pienemmiksi niin alkoi syönti sujumaan hienosti. Vauva söi loppujen lopuksi reilut kaksi tikkua, ainakin riittävästi siis, neuvolan 2 tl:n ohjeeseen nähden.

Luomu-kaurapuuroa.

BD: Nyt illalla söimme tällaisia kaurapuuroleipäsiä. Tämä on kaurapuuroleipänen v3.0, riisipuurosta ei tullut mitään, ja kaurastakin vasta nyt alkaa tulemaan tasalaatuisempaa leipästä. Valmistuu vartissa uunissa, ja sormiruokaillessa sotkee huomattavasti vähemmän kuin alkuperäisessä muodossa.

Kivaa viikonloppua!!

Toivovat lattialla ähisevä Vauva, väsynyt pläsö-Mamma sekä urheilullinen ja laiha (alle 100 kg!!) BD

Lentäjän poika

Vauva osaa relaa! (Edes yksi meistä.)

Tänään ajatukseni pääsivät herkuttelemaan kunnon poststrukturalistisille sessioille. Parhaillaan käsiteltiin derridalaista dekonstruktiota, kun Lumiaan pärähti viesti, että Vauvan kakka oli ollut mahtava ja kiinteä. Sehän oli suorastaan postmodernia leikkiä, Derrida ois saattanut tykätä. Mutta mielettömät muutokset ovat siis meneillään meidän Vauvan mahassa.

Joululahjaksi saadut leffaliput vanhenevat huomenna, joten BD meni elokuviin katsomaan jotain 3D-mättöä. Minä en ehtinyt tarpeeksi aikaisin kotiin, joten Pirjo-mummu kiirehti hätiin. Itse en millään raaski edes ajatella elokuviin menoa töitten jälkeen. Kävimme kolmen sukupolven naiset liinalenkillä toukokuisessa illassa. Oli ihanaa, mutta yhtään västäräkkiä ei tullut vastaan. Kohta pääsee jo odottamaan pääskyjä, viime vuonna ne muistaakseni saapuivat Hemmon nimipäivänä.

Aion nyt sammua. Vauva söi juuri puurolättyjä ja saapuu nyt kainalooni. Keväistä yötä eri suuntiin!

Trevlig Valborg

Hulvaton vappumeisinki.

Minulla oli eilen työpäivä, mikä määritti melko paljon kuluneen vapun energiatasoa. Paperikaupasta kuitenkin sain näiden vappulasien verran inspiraatiota:

Kova meno!
(Huom. Mun hammasraudat näkyy jo, vaikka vasta kesäkuussa saan kunnon kojeet.)

Vietimme vappuaaton Hemmolassa ja nautimme kovasti mieluisasta seurasta. Vauva sai lapsiseuraa Hemmosta ja tämän serkusta ja tarkkaili isompien toimia uteliaana. Hemmo-serkku näytti mallia kävelemisessä, kitaran soittamisessa (wau!!!) ja juttelemisessa, ja Vauva oli häikäistynyt. Väsymyksen käsittely vertaisseurassa taas virkisti meitä vanhempia. Kotimatkalle lähtö venyi, ja niinpä Vauvaa nypyttikin melko lailla istua turvakaukalossaan väsyneenä. Koetimme BD:n kanssa esittää parhaamme mukaan koiraräppiä ja onnistuimmekin katkaisemaan kätinäparkuilun useampaan kertaan. Kasarmin kohdalla poliisi puhallutti meikäläisen kuljettajan, ja myös viranomaista Vauva tervehti parahdellen. Poliisi komensikin ajamaan vikkelään kotiin, jotta Vauva pääsee nukkumaan. Aivan näin.

Vappupäivän kunniaksi kävimme perhekunta O&R:a tapaamassa. Heidän kymmenviikkoinen koiranpentunsa vietti hyvin vastaavaa vauvaelämää kuin mihin me olemme tottuneet. Myös upea bengalinkissa kävi ylvään kuninkaallisella tyylillä muutamaan kertaan näyttäytymässä Vauvalle. Suvi-täti vannoutuneena koiraihmisenä oli mukana ja leyhytteli blondeja kiharoitaan siihen malliin, että Vauva pääsi treenailemaan tarttumista varsin tarmokkaasti.

(Metakommenttina tällainen, että äsken oli koliikkiaikojen jälkeen ensimmäinen kerta, kun BD nukutti Vauvan!! OMG!)

Haaveilin neljän päivän imetysputkesta, mutta työpäivä hieman katkaisi jatkumoa. Olen kuitenkin imettänyt joka välissä aamusta iltaan, nukutuksilla ja sitten taas läpi aamuöitten. Jospa siis taas olisimme saaneet maidontuotantoa vauhtiin. Vauvan kanssa kyllä olemme fiilistelleet imetyksillä. Tänään juuri pysähdyin miettimään, että Vauvan erityisesti maaliskuulle ajoittunut ylisosiaalisuus imetysten aikaan on melko lailla helpottanut ja imetykset onnistuvat nykyisin taas vähän hälyisämmissäkin olosuhteissa. Se on iso helpotus, etenkin olosuhteet huomioon ottaen. Saa sitä kuitenkin olla imetyspaidan kanssa nykyisin aina vähän tarkkana, kun Vauvan innokas pää saattaa hetkenä minä hyvänsä ponkaista ympäristöä tarkkailemaan.

Vinosorminen pikku kölperiäinen kieriskeli sohvan viereen.

Satuin Maitolaituria lueskellessa HUSin sivuille, joilla käsitellään vauvojen nukkumista. Seuraava pätkä tuntui kiinnostavalta:

"Muualla [kuin teollistuneessa Euroopassa], jossa pienet lapset nukkuvat läheisessä yhteydessä vanhempiinsa, äidin ulkopuoliselle kohteelle [esim. uniliinalle] ei ole tarvetta. Lähellä nukkuminen näyttää toisten tutkimusten mukaan myös vähentävän lapsen heräilyä synkronoimalla lapsen ja äidin unirytmejä ja hengitysrytmejä toisiinsa. On näyttö siitäkin, että yhdessä nukkuminen vähentäisi kätkytkuoleman riskiä, koska lapsen hengityksen säätyminen äidin tahtiin vähentäisi äkillisen, hengityskatkokseen liittyvän hapen puutteen vaaraa." (LÄHDE.)

Noita Maitolaiturin yöelämäjuttuja lukiessa tulee kyllä sellainen olo, että koliikkiaikojen jälkeen ei ole meillä juuri öitten suhteen valittamista. Vauva nukkuu paikallaan ähisemättä ja yleensä edes tuhisematta ensin nukahdettuaan pidemmän pätkän (en tiedä kuinka pitkään koska kelloa en halua katsoa, mutta yleensä ensimmäisen herätyksen aikaan näyttää olevan valoisaa), minkä jälkeen sitten imettelen sitä pitkin aamuyötä, kunnes pitää nousta töihin.

Töistä puheen ollen, nyt on lähdettävä saman tien nukkumaan. Tässä vielä isänmaallinen kuva keskeltä kauneinta Tuiraa:

Mää oon niin tuiralainen!

PS. Entä jos me ei ikinä keksitä mitään paikkaa, mistä voitaisiin ostaa asunto? Alan epäillä, että kohtuullisella hinnalla ei ole olemassakaan sellaista, joka täyttäisi minun sieluni edellyttämät kriteerit. On oltava paljon elämää ympärillä, jotta selvitään talven pimeydestä. Lisäksi kauppa saisi olla sellaisella etäisyydellä, että sinne voi mennä vetäisemällä vain takin äkkiä päälle, vaikka olisi -25 astetta pakkasta. Busseja pitäisi mennä tiheästi kaikkina mahdollisina kellonaikoina, jotta ei liiaksi altistuttaisi autoriippuvuudelle. Lisäplussaa (ei hevin korvattavaa) neuvolasta, kirkosta, Makuunista, Ärrästä, Subwaysta, hiihtoladusta, leikkipuistosta, mäestä, metsiköstä, kirjavasta naapurustosta, jokisuiston kävelymahdollisuuksista, meren läheisyydestä, keskustan läheisyydestä, näppärästä kulkuyhteydestä yliopistolle, postista, omasta elokuvateatterista, kotipitsasta, terveyskeskuksesta, uimarannasta, pankista, ambulanssien nopeasta saapumisesta tarvittaessa, kesän pääskyistä... Niin ja toiselle meistä HISSI on ratkaiseva. Asunnon pitäisi olla järkevä sijoituskohde mutta vähän romanttinen. Siinä pitäisi olla BD:tä varten grillauspiha. Olohuoneen pitäisi olla riittävän iso pääasioille eli telkkarille, sohvalle ja kunnon kirjahyllylle, ja varmaankin pianolle ja ainakin yhdelle kontrabassolle. Ja kukkaronnyörit asettavat kovasti rajoja, kun meistä kumpikin tehnee töitä vaihtelevissa pätkäsuhteissa eläkeikään saakka - ei voi ottaa sellaista lainaa, että pää hajoaa, kun työsuhteen eräpäivä lähenee. Haittaako jos asuu vuokralla koko elämän??