Näissä merkeissä (sanoi Simo Frangén)

Kirjoitetaan pikaisesti jotain, vaikka pitäisi olla jo nukkumassa. Eilen kävi niin ihania vieraita, että toivat palak paneeria tullessaan, ja imetysnukutuksen jälkeen piti vielä nousta syömään sen jämät, ja nyt sitten sitä kukkuu täällä.

Meillä oli seikkailuviikonloppu ja yövyttiin Hemmolassa. Hieman taisivat pienokaiset olla tavallista levottomampia nukkuessaan, mutta elämä oli silti kovin onnellista. (Ei tosin sillä hetkellä, kun silmään pisti tämän päivän Hesarista se sydäntä kuristava juttu lapsen leukemiasta.) Kiitos vielä sinne suuntaan, kun herkkumustikkapiirakkaa myöten saatiin nauttia luksus-tarjoiluista, saunasta, Kauniista ja rohkeista, seurasta, musiikista, ihanasta kodista... Niin ja Suomeen palanneen Madridin-tädin ilmiintymisestä.

Tänään käytiin sitten myös isomummua moikkaamassa pitkästä aikaa (aika on mennyt sairastamisten lomassa aivan varkain) ja viihdyttiin tosi hyvin. Sinne tuli myös muun muassa Olli-koira, joka Vauvaa vähäsen pelotti.

Vauva täytti tällä viikolla 10 kk ja on... iloinen ja hirveän vauhdikas. Täystuhoksi me häntä sanotaan. Painoi neuvolan mittauksissa melko lailla tasan 10 kg ja oli 77,2 cm pitkä eli aikas huispale. Viihtyy enimmäkseen pystyasennossa (ai että oli taas niin vaikuttunut kävelevästä/juoksevasta Hemmosta!), tukea vasten, siinä steppailee vähän ympäriinsä mutta ei se taida ihan kävelyä vielä olla. Pääsee jo melko luontevasti siitä myös alas ja osaa mennä ikään kuin kyykyn kautta. Ollaan vähäsen aloiteltu maitotuotteita, mm. tänään äitin jäätelötuuttia mummolassa... Se niistä jaloista sokerinvälttelysuunnitelmista. Karies ja sokeriaddiktio on varmaan jo jälkipolvelle siirretty. Saapahan edes jotain konkreettia perintöä. Silti olen aika vakaasti sitä mieltä, että on vain niin ihanaa niissä syömistilanteissa saada jakaa se syömisen intressi ja vastata Vauvan hillittömään uteliaisuuteen eri ruokien kanssa ja antaa maistaa omaa ruokaa. Tulin jopa neuvolantätin nähden juottaneeksi Vauvalle vettä omasta pullostani. Tätin kauhuajatus karieksesta kuului sen aivoista asti, vaikkei se mitään sanonut. BD:kin kuuli. Kunnon parahdus. Se ei varmaan koskaan tarjoaisi omalle lapselleen kariesvaaraista objektia. Mutta kelpo täti se on.

Jack Nicholson on telkkarissa. Olen jonkun kerran miettinyt, että on kyllä melkoinen vääryys, etten täällä blogissa ole mitenkään maininnut rakasta Meryliä. Häneen liittyen olen vain nähnyt paparazzi-kuvan Seiskassa, ja sen mukaan hän oli kävellyt käsi kädessä jonkun kanssa, joka ei ollut hänen aviomiehensä. Waaat?? En voinut uskoa. Sille on jokin luonnollinen selitys.

Lähden pesemään hampaitani, jotka ovat jo melko suorat!!! Iloista viikkoa kaikille, toivotaan että maailmanloppu antaisi odottaa itseään edes sinne jouluviikolle asti eikä taivaalta vaikka putoaisi yllättäen meteoreja tai flyygeleitä niskaan, tai ettei mitään muutakaan sen tyyppistä tapahtuisi, vaan kaikkea hyvää vain. (Sen jälkeen, kun BD:n kanssa päästiin päivystyksestä, onkin oikeastaan tapahtunut vain ihania asioita ja kuulunut hyviä uutisia, joten näillä mennään!)

PS. Ai niin, viime sunnuntaina mummi oli ensimmäinen, joka bongasi Vauvalla kaksi ylähammasta! Hyvästi pikkumummohymy, buhuu!!!!!

lauantai-illan huumaa

Testataanpa, onnistuuko päivittäminen päivystyksestä käsin. BD kompastui keikan jälkeen peräkärryyn ja tärskäytti oikean ohimonsa katukivetyksen laitaan. Hurja sarvi. Muutama tunti on täällä odoteltu, paareilla onneksi, ja kai tämä tarkkailussa olosta käy. Huoh. Planeetat eivät ole tainneet kääntyä meille suotuisiksi vielä, mutta onneksi kuitenkin BD vaikuttaisi olemaan parempaan päin, inshAllah.

Full of Doubt

Pikainen yötervehdys Turusta! Työmatka tuntuu varsin kesäiseltä, kun saa auringon porottaessa kulkea Aurajoen vartta ja kun rakas perhe on mukana.

Ilmiselvä Aurajoki ja uninen kesävauva.

Junamatka tänne sujui omaa Pendolino-pahoinvointiani lukuunottamatta hyvin kantoliinan avustuksella. Mutta puhdasta komiikkaa tämä kyllä välillä on: ollaan syötetty Vauvaa hotellihuoneen vessassa vähissä vaatteissa, BD juoksee hotellin käytävässä lämmittämässä soseita mikrossa, mukana on koko tuttipulloarsenaali tiskiharjoineen ja -aineineen, korvikejauhetta on varissut joka puolelle, ja niin edelleen. Vaikka edelleen imetän aamulla, töitten jälkeen ja illalla, maidontuotannollisesti se taitaa olla lähinnä kosmeettista - mutta sekä minun että Vauvan motivaatio kyseiseen toimintaan on edelleen vahvaa, joten nautimme siis läheisyydestä ja sylistä ainakin toistaiseksi. Viihtyminen täällä on ollut hyvää, sekä virallinen että epävirallinen puoli, ja toivotaan että tämä fiilis jatkuisi vielä huomenna.

Kunhan keretään, päivitetään vähän jotain asumiseen liittyvää, Vauvan kuulumisia ja viimeaikaisia mietintöjäni, niin, "kunhan keretään". [Tänään tiesin päätyneeni oikeaan työryhmään, kun jokaista käsitettä käytettiin varovaisen vainoharhaisesti lainausmerkeissä.] Terkkui!!!

Olemme muuttaneet (ja muuttuneet)

Ennen. 

Jälkeen.

Evakkomatkalla muuttopäivänä.

Muutto inspiroi Vauvan nousemaan tukea vasten seisomaan, jotta kaikkiin kiellettyihin pakkauksiin pääsi paremmin käsiksi. Saman tien alkoi sujua konttaaminen ja itsenäinen istuminen. Ryömimisvaihe kesti siis vain viikon pari. Vaikka kehitysaskeleet tuntuivat sinänsä ihastuttavilta, vauhdikas liikkuminen on sen koommin saanut meidän vanhempien sydämet aivan syrjälleen, kun joka nurkassa piilee surmanloukku. Täytyy kait sen Vauvan pään olla lujaa tekoa, kun jatkuvasti tuo täystuho muksahtelee - ei siihen erkkikään ehdi joka kerta väliin.

Uudessa kodissa ollaan viihdytty mielettömän hyvin. Tämä on tuntunut todelliselta onnenpotkulta. Erityisiä ihanuuksia:

1) Pyykkikoneen poistoletkulle on oma postoputki, ei tarvitse vekslata vessanpöntön kanssa.
2) Ekakerroksessa asuminen on tosi näppärää ja inspiroi muun muassa roskien vientiin!
3) Uusi sohva on sellainen, ettei sen uumenista voi löytyä (vielä) sipsejä, karkkipapereita, kyniä, silmätippapipettejä tai isoisää (niin kuin Viivissä ja Wagnerissa).
4) Koti on kaunis! Vaikka meidän asuminen on täyttä kaaosta, koti itsessään on kaunis! Ja koko talo on kaunis, etenkin entisaikoihin verrattuna. Ja rappukäytävä on kaunis, ei super-kaunis mutta kaunis.
5) Piha on kuin paratiisista, tai niin kuin Aino-mummi sanoo, Notting Hillistä.
6) Naapurissa on kelpo kasvisravintola!
7) Monta muutakin asiaa, mutta BD hoputtaa keskittymään Vauvaan.

Ja muuttumisesta: eilen tehtiin ex tempore -ostos.

Ella ja essu -blogissa tätä suositeltiin.

No niin, nyt tämä anti-kodinhengetär on a) leiponut Vauvalle suolatonta leipää:

Ja b) aktivoinut perheen tekemään yhdessä bataatti-porkkanapihvejä:

Huom. asettelu tuoreen basilikan kanssa Paratiisi-lautaselle, reps!

Valmiit soseet kyllä maksavat miljardin. Joten me aletaan nyt syödä, terkkuja kaikille ja bon appetit!!

Mitä jään kaipaamaan

Olen asunut tässä asunnossa 15. tammikuuta 2000 alkaen, ja laskujeni mukaan se tekee 12,5 vuotta. Se on pisin aika, jonka olen yhdessä asunnossa asunut. Pakkaaminen tuntuukin henkisesti paljolta. Minulle on tärkeää, että kodissa on paljon merkitseviä esineitä ja yksityiskohtia, ja niitä onkin kertynyt, sanotaanko, koko joukko (kämppä on jo vuosia pullistellut räjähdyspisteessä). Nyt sitten olen kolunnut kaikkea läpi koettaen hartaasti suostua luopumaan. Samalla on täytynyt pohtia, miltä kaikki taakse jäävä tuntuu. Tässä ainakin listaus kotiin liittyvistä asioista, joita jään erityisesti kaipaamaan.

1. Pääskyt. Ne (tervapääskyt, oikeasti kirskut siis) saapuvat samaan aikaan toukokuun lopulla kuin tivoli. Kuluneena viikonloppunakin ne ovat telmineet tässä korkeitten talojen ympärillä. Mikään ei ole niin suloista, kesäistä, kepeää kuin pääskyjen taidokas kaartelu ja kirkuna. Taas niillä näkyy olevan myös pesä räystäässämme.

2. Peltiseinäinen kylpyhuone. Missä sellaisia on missään muualla?!? Ei kaunis, mutta ainutlaatuinen. Mihin laitan nyt rakkaat magneetit? Victoria ja Daniel? I finished your laundry?

3. Iso olohuone. En tajunnut, että pienessä kaksiossa voi olla iso olohuone, ennen kuin aloimme etsiä uutta kotia. Kävi ilmi, että meillä on ollut iso olohuone. Elämäni kiintopiste on kuitenkin sohva, joten sen soisi olevan kunnialleen sopivassa runsaassa tilassa.

4. Seinätila. Koko tulevassa asunnossa ei taida olla tarpeeksi seiniä rakkaille tauluille, kiitos kompaktin tilan ja yhden lisähuoneen. Mrs. Dalloway, ehdoton. Juliste Karen Blixenin museosta, ehdoton, kehystettävä. Hurra, vad du är bra -kortti kehyksissä vessassa, ehdoton. Siskon lahjoittama kehystetty Rukous Baltimoresta, ehdoton. Ja niin edelleen.

5. Naapurin eläkeläispariskunta. Ihania, sydämellisiä ihmisiä, joihin tutustuttiin enemmän vasta Vauvan synnyttyä. On tuntunut turvalliselta, kun on entinen poliisi ja lastenhoitaja naapurissa. Myös muita mukavia klassikkonaapureita. Ja rauhallinen, siisti taloyhtiö, ja kauniisti hoidettu piha. (Häpeäksemme täytyy sanoa, että ollaan missattu talkoot aina paitsi kerran, syynä se, että se viikonloppu n. 22.-24. toukokuuta on joka ikinen vuosi buukattu jollain tosi tärkeällä kuten omilla häillä tms.)

6. Hissi! Liian pieni hissi, joka muistuttaa mikroaaltouunia ja jolla kestää tasan 28 sekuntia alhaalta ylös / ylhäältä alas ja joka kolahtaa kasikerroksen kohdalla ja jonka ovessa taitaa olla ihan pieni harmahtava maalitahra raksakesäni-01 jäljiltä ja jonka P-napin meidän uusi tiskikone 2006 rikkoi (vaihdettiin uuteen, josta puuttuu P).

7. Näköala. Kymmenes kerros, näkymä koko kaupungin yli, hyvin näkyy merelle ja jokisuistoon eikä ole muita taloja peittämässä näkymää. Loving it, melkeinpä kannatti tupakoida asumisen ensimmäiset 5 vuotta tästä ilosta.

8. Feng shui. Tämän asunnon sijainti on jotenkin sellainen, että feng shui on priimasti kohdallaan.

9. Tammikuun puolivälin valo. Se on sitten kaunis! Se painui mieleen jo silloin, kun tänne muutin, ja joka vuosi se on toiminut lupauksena kevään tulosta.

10. Kaikki bussit menevät vierestä. Keskustaan päin menevälle pysäkille 4,5 minuuttia matkaa, yliopistolle päin 7 minuuttia (talvella).

11. Jokivarsi!!! Need I say more.

12. Pusikko. Luonto on niin lähellä, vaikka ollaankin tässä tiiviisti elämän syrjässä kiinni. Tien toisella puolella on tuo rakas pusikko, jossa kulkee 1,1 km lenkkipolku/latu. Se toimi loppuraskaudestakin, kun saattoi kunkin kiekan jälkeen käydä pissalla kotona. Peippo laulaa, koiranputket keinuvat, männyt kohoavat korkealle, Södergran hengittää.

12. Neuvola keskellä rakasta pusikkoa. Ei voi ihanampaa neuvolan paikkaa ja rakennusta olla.

13. Kirkko. Sinne menee viitisentoista minuuttia kävellä. Paluumatkalla voi käydä Makuunissa.

14. Lähi-Rimiä olen kaivannut siitä asti, kun se suljettiin ja paikalle rakennettiin tyhmä valtaaja-Lidl, jota olen boikotoinut ever since, lähes puhtaasti emotionaalisista syistä. Joskus vuonna 2004 ehkä? Lähi-Sale sen sijaan tulee olemaan uudenkin kodin kulmalla muistuttamassa tämänhetkisen presidentin nimestä mutta kuitenkin kerryttämässä bonuksia.

15. Näppärä matka töihin (tämä oikeasti vähän huolettaa uuden asunnon kannalta), kävellenkin kiva. Mutta pätkäsopparilaisena olisi tuntunut huonolta karmalta muuttaa lähemmäs työpaikkaa (BD ei tietenkään ymmärtänyt tätä argumenttia).

16. Läpileikkaus väestöstä. Näillä huudeilla toden totta asuu ihan kaikenlaista porukkaa laidasta laitaan. Minusta se on arvokas asia, josta olisin toivonut lapsen saavan nauttia pidempäänkin.

17. Korkealla asuminen. Ylimmässä kerroksessa on tosi rauhallista. Kukaan ei näe sisälle. Ja ennen kaikkea, edes yksin vietettyinä pelokkaina öinä ei ole tarvinnut pelätä outoja stalkkereita tms. Toisaalta uuden kodin paras puoli on se, ettei tarvitse pelätä tulipaloa asuinkerroksen näkökulmasta. Se köysi, jota palolaitos on meille ehdottanut paloturvallisuuden takeeksi, ei oikein vakuuta turvallisuudessaan noin yleensä ottaen.

18. Keittiön iso ilmoitustaulu. Siihen olin kerännyt kaikkea hauskaa tai tärkeää. Kuvan äidistä ja minusta mustikassa, kun olin pieni. Anna Kareninan alkulauseen. Antropologivitsin ("Montako antropologia tarvitaan vaihtamaan hehkulamppu? Riippuu kontekstista." Hulvatonta!!). Siskojen parannuspaketin kesältä 2005, kun olin jonkinlaisessa oksennustaudissa. Jari Tervon terävän toteamuksen, että urheilu synnyttää suurimman nautinnon, kun siitä päättää viime hetkellä kieltäytyä. Pari ihanaa opiskelijapalautetta.

En juuri nyt keksi muuta. Sanottakoon, että en tule kaipaamaan lähikaupan viereisten pubien edustalla äriseviä kantiksia. Ihmisarvo on kiistaton, myös minun ihmisarvoni, kun siitä kuljen ohi. Enkä tule tämän asunnon kylpyhuoneesta kaipaamaan muuta kuin peltiseiniä, enkä niitäkään kyllä kivojen pikkukaakeleiden kustannuksella.

Kun 18 vuotta juuri täyttäessäni muutin tänne, pidin tätä asuntoa vähän tylsänä, rumana ja äärimmäisen epäromanttisena (olisin halunnut keskustaan asuntoon, jossa hiustenkuivaajaa ja kahvinkeitintä ei olisi voinut pitää päällä yhtä aikaa, mutta isä ei antanut periksi). Elin ilman verhoja ensimmäiset 1,5 vuotta, ja sain sitten verhot lakkiaislahjaksi pari päivää ennen kuin vieraat tulivat. Täällä on ollut paljon rakkaita ystäviä kylässä, BD muutti pari vuotta jälkeeni tänne, ja ihanaa on, että Vauva ehti syntyä tänne. Jos toisaalla ei tunnu tarpeeksi hyvältä, haluan tänne takaisin. Mutta pitää kai sitä itseään käydä jossain muuallakin karaisemassa. Ainakin saan muuttaa kahden mitä ihanimman tyypin kanssa.

InshAllah, maanantaina kirjoittamaan kauppakirjaa. Ja tiistaina sitten taas toiseen olohuoneeseeni silmäpolille.

PS. Juuri kun viimeksi olin kirjoittanut, ettei Vauva nouse, niin se alkoi nousta. Nuo kehitysjutut ovat niin älyttömän jänniä siitä, että sitten kun Vauva niitä tekee, ne näyttävät siltä kuin hän olisi niitä tehnyt aina. Nytkin hän välillä istuu ihan napakasti jalkojensa päällä ja yrittää vimmaisesti ylöspäin, sellaisella uppiniskaisella apinanraivolla, että meikäläistä välillä hirvittää jäädä alle. Aamulla sängyssä aina alkaa lähestyä kiivas hengitys, ja sieltä tulee yksi tappajahai ryömien kohti. Niin viaton, mutta ach miten vahva ja kovakourainen!!!!

Crocodile Dundee

Ihan näin alkuun pari kuvaa juhannukselta. (Oli elämäni ihanimpia juhannuksia, ihana levollisuus ja rauha ja lämpö rakkaassa Hemmolassa. Oli hieno idea BD:ltä olla yötä siellä ja välttää siirtymästressi illalta.) 

Timotei, sinä keinuva heinä
(joka ikävä kyllä aiheutat pahat allergiaoireet BD:lle kesäisestä romanttisuudestasi huolimatta).

Ohi meni taaskin, tiden mellan hägg och syren - onko sitä olemassa?!?!?

Juhannuksena Vauva 8 kk siirtyi istumavaunuihin.

No niin, täällä on siirrytty sairaslomien kautta kesälomalle. Että voinkin olla raihnainen, kun migreeni, rytmihäiriöt, verkkokalvoreiät ja nyt vielä korvatulehduskin (vaikka ei se sitten ollutkaan tulehdus, samankaltainen suhina vain, sanoi lääkäri) vain vuorottelevat. Tässä onkin saanut tehdä todellisia happiness-harjoituksia: kun kerran sellaista tilannetta ei tule, että kaikki huolet pysyisivät poissa, on vain tyydyttävä olemaan mahdollisimman onnellinen, kun asiat ovat niin kuin ovat. Ja onkin paljon hyvää: olen saanut olla kotona Vauvan ja BD:n kanssa, nukkua ja levätä. Kesäillat ovat olleet kauniita ja kirkkaita, pääskyt ovat telmineet parvekkeen edustalla, ja peippo on laulanut aina, kun olen heristänyt korviani. Ensi viikon muutto (99,5 %) on kutkuttava. Rakkaita ihmisiä on tavattu. Vauva on ollut ihmeellisen hyväntuulinen ja iloinen, mistä olen äärettömän kiitollinen nyt, kun on ollut aika rankkaa. Se auttaa varmasti BD:täkin jaksamaan.

Vauvasta huomaa erinomaisen hyvin sen, mitä kerran voimaantumisluennolla meille opetettiin: toisen ihmisen voi heti ensi näkemältä kohdata niin, että "voimaantuminen mahdollistuu" (tämä sanavalinta kuului asiaan, pahoitteluni fennomaaneille). Tätä pitää itsekin alkaa harjoitella: pitää innostua, leväyttää mieletön hymy ja hihkua heti, kun näkee rakkaan ihmisen! Voi että siitä tulee joka ikinen kerta hyvä mieli!! Miksi sitä lakkaa näyttämästä ilahtumistaan iän myötä? Vauvan hymy levahtaa monta kertaa päivässä, riittää kun välillä nostaa kännykästä katseensa ja katsoo sitä, tai saapuu samaan huoneeseen, tai tulee sen viereen. Ja joka kerta se tekee onnelliseksi ja saa hetkeksi unohtamaan huolet. Kun vaikkapa muistelee koliikkiaikaa ja kuinka vaativaa vuorovaikutus Vauvan kanssa oli silloin itselle, tietää, miten kiitollinen tästä pohjattomasta hyväntuulisuudesta voi olla.

Mikä kuvassa näkyvistä hahmoista kaaoksen keskellä on Vauva?

Vauva ihastui katsomaan ja kuuntelemaan telkkarista Skansenin yhteislauluiltoja sellaisella innolla, että yhteydet Vadelmavenepakolaisen Mikaeliin eivät jättäneet epäilyksen sijaa. Leluja on nykyisin joka puolella, pehmoja ja kirjoja ja vasara ja auto ja tämänpäiväinen lahja Catepillar-kuormuri. Silti Vauva on eniten kiinnostunut tavaroista ja asioista, joita me BD:n kanssa käytämme: puhelin, kaukosäädin, paperit, teippi, dvd-kotelot, juomapullot jne. ovat niin vihreitä aidan tällä puolen. Muuttolaatikoiden pakkaaminen lähes raivouteliaan pikku mönkijän kanssa on välillä oikeasti haastavaa.

Niin, Vauva ryömii täyttää päätä. En muista tarkalleen, milloin se alkoi - ja minusta rajaa on monesti tosi vaikea vetää, milloin jokin taito on hanskassa (en OSAA täyttää sitä vauvakirjaa!!!!!!). Joka tapauksessa Vauva näyttää iloiselta krokotiililta, joka painaa kovaa kyytiä läpi huoneitten ja pärisyttelee suullaan, ä-bbrrrvv, ä-bbrrrvv. Tapahtuipa ensi kerran sekin, mitä on pelätty: se mönki päiväuniensa jälkeen alas sängystä niin, että kopsahdus vain kuului (ja itku perästä, mutta siinä vaiheessa olin jo ehtinyt kauhuissani syöksyä makkariin). Sängystä onneksi poistimme jalat joskus keväällä, mutta olisin silti suonut Vauvan pysyvän kyydissä. Eikä näköjään tömähdys vielä riittänyt opetukseksi, ettei reunan yli kannata pyrkiä. Ilmeisesti sellainen oppiminen käynnistyy vasta myöhemmin (?). Vauva myös nousee jo hieman pidemmiksi ajoiksi kontalleen ja hytkyttelee kovasti itseään edes takaisin, ja on välillä myös koettanut siitä siirtää raajojaan, onnistumatta kuitenkaan täysin. Pystyyn nousemiseksi tuskin lasketaan sitä, miten se tänäkin iltana sitten nousi sängyn laidaksi pönkättyä petauspatjaa vasten, mutta joka tapauksessa yritystä ylöspäin on aivan vimmatusti. Juuri ennen Vauvan putoamista olin makaillut sohvalla turvallisuusohjeita lueskellen (myrkylliset kasvit, vaaralliset pistorasiat, repsottavat matonreunat, terävät kulmat... päättymätön lista asioita, jotka ovat meillä tällä hetkellä levällään). Hyvä varoitus siitä, että pitää oikeasti puuttua. Ja nyt muuton yhteydessä se onkin luontevaa - pitää kiinnittää johdot visusti seiniin, säilöä pesuaineet johonkin tavoittamattomiin, pitää tarkasti silmällä omia lääkkeitään, pitää lattia vapaana kaikesta mahdollisesta, mitä meillä siellä lojuu, niin ja miettiä, mitä alahyllyille laitetaan.

Koiria! Wuff! Koiria! Hauuu!

Vaikka me BD:n kanssa olemme kissaihmisiä, on vahvaa evidenssiä siitä, että Vauva on koiraihminen. Koiraräppi siinä karvakorvalevyllä on aivan ehdoton juttu ollut jo helmikuusta saakka. Sitä me BD:n kanssa sitten räppäillään, meillä on melko uskottava komppi-duo, vähän niin kuin yhden miehen bändi myös duona (tämä on sisäpiirin vitsi), setterit ja pointterit ja mopsit, perhoskoirat...Vauva tapasi myös tätiensä koiria viime viikolla ja oli hyvin utelias.

Niin ja sitten se asunto. Itse kauppakirja on tarkoitus kirjoittaa maanantaina, inshAllah, mikään ei tietenkään ole aivan satavarmaa sitä ennen, mutta kyllä reipas BD teki jo muuttoilmoitukset ja muut sellaiset tällä viikolla. Pankin kanssakin on nimet kirjoitettu noin tuhanteen paperiin. Ja muuton on tarkoitus tapahtua ensi viikolla! Se on kyllä ihanaa. Oman asunnon ostaminen on ollut meillä jo monta monta vuotta puheena ja haaveena, mutta nyt lopulta olemme molemmat valmistuneet ja pelkästään työelämässä. Ehkä asiaa on siis sulateltu jo niin kauan, ettei kummallakaan noussut pulssi nimiä allekirjoittaessa. Asunto tuntuu paljon ihanammalta kuin uskalsin toivoa, ja siinä on "substanssi" kohdillaan - jokaiselta pieneltä vanhanajan neliöltään se tuntuu merkityksekkäältä. Se on minusta kaunis, romanttinen ja juuri ja juuri tarpeeksi järkevä. Piha on minusta aivan sadunomainen (olkoonkin, että hyttyset taitavat viihtyä södergranilaisten kuusten äärellä) ja sijainti ihanasti keskustan kupeessa. Tässä Vauva kiikkuu kyseisten puitten katveessa:

Kiikkuminen kikatutti (elämän toinen kerta).
(Samalla hyttynen hyökkäsi suoraan kulmakarvojen väliin, missä on nyt komea punainen intialaishenkinen täplä.)

On siis hyvin kiitollinen olo, että elämässä tällainen on mahdollista. Tänä iltana aurinko paistoi oikein lämpimän oranssina, oli rakas ystävä käymässä, palak paneeria mahassa, näkö silmissä, kuulo korvissa, ihana nauruvauva kotona, läheiset terveenä. Yritän siis pitää aisoissa sen huolen, jota exclusive-asiakkuus silmäpolilla välillä meinaa aiheuttaa. Keitin luvattomat iltakahvit kymmeneltä loman kunniaksi, ja Frendien 9. kausi vähän virittää pakkailua ja tavaroiden karsimista.

Ihania kesäpäiviä kaikille, ja kuullaan taas, inshAllah!

PS: Ekoisin blogissa juttu tyttöleluista ja poikaleluista, lukekaa lukekaa.
PPS: On se Ekoisi kyllä super. Se oli tuostakin asiasta jättänyt palautteen, universumi kiittää ja kumartaa (oma tekstini Stockalle on edelleen raapustamatta). Ja se vessahätäviestintä, pitää olla super!! Ja luontosuhde ja ekologisuus ja sukupuolisensitiivisyys. Ja äänen pitäminen. Super.

Jaksamisongelmia

Jälleen pahoittelumme hiljaisuudesta. Ei vain ole ollut yhtään energiaa. Tämän seurauksena iski vielä monen päivän migreenikin, jota nyt koetan lepäillä pois. On se kyllä totta, että tämä vauvavuosi on tosi rankka. Vaikkakin oma väsymykseni varmaan käynnistyi esimerkiksi sillä, että väänsin ympärivuorokautisesti gradua ne neljä viikkoa ennen Vauvan syntymää, vielä kolme tuntia ennen synnytystäkin; ensimmäisenä yönä sairaalassa näin unta mikroetnografisen diskurssianalyysin tekemisestä. Vauvan koliikki alkoi viikon ikäisenä, joten silloinkaan ei levätty, ja siinä vaiheessa myös kirjoittelin sen gradun sitten loppuun. Nyt välillä olen miettinyt sitä, että oliko liian aikaista palata töihin, kun Vauva oli vasta puolivuotias. No, rankkaa on. Tänään tuli postissa viimeisin Amazon-kiusaukseni Doing Foucault in Early Childhood Studies, ja tuntuu ihan väärältä kärsiä päänsärystä, kun voisi lukea jotain niin houkuttelevaa.

Vauva on ollut todella hyväntuulinen. Hän on saanut nyt "kesän" mittaan ensikosketuksensa nurmikkoon, jota on ensin arkaillut. Mutta kun sunnuntaina hänet istutimme nurmikolle, hän alkoikin riemusta kiljahdellen repiä ruohikkoa.

Neiti Kesäheinä.

Vauva täyttää huomenna 8 kokonaista kuukautta. Eikö se ole aika paljon?!? Väsymys (uupumus) on kuitenkin saanut tinkimään jonkin verran omista tavoitteista. Niin paljon kuin imetys on minulle merkinnyt, viikon sisään on ollut pakko öisin priorisoida oma uni. Vauvalla oli tiheän heräilyn pätkä tuota ennen, minkä seurauksena voimani eivät meinanneet enää riittää töissä käyntiin; joten nyt BD on antanut yöllä Vauvalle korvikesatsin ja minä olen saanut jatkaa uniani Vauvan herätessä. Vuodenvaihteesta saakka olimme selvinneet öiden läpi imetyksellä, joten BD on saanut nukkua ehyitä öitä tähän saakka. Yöimetykset ovat kuitenkin tärkeitä imetyksen jatkumisen kannalta, joten minua vähän huolettaa, miten tässä kaiken kaikkiaan käy. Silti, olen ihan poikki, eikä tässä sikäli ole muuta vaihtoehtoa. Olisi varmaan pitänyt jäädä pidemmäksi aikaa kotiin, jos olisin aikonut voida tosissani priorisoida imetyksen. Huoh.

Lisäksi nyt, kun Vauva syö monta kertaa päivässä, sormiruokailu on ihan järisyttävän rankkaa. Ei jösses sitä kasvisten keittelyä ja siivoa! Olkoonkin, että BD on pääsääntöisesti kantanut ruokailuista vastuuta. Yksi ruokailu kestää helposti tunnin, kun kaikessa rauhassa syödään. Niitä sitten viidesti päivässä... Joten nyt viikon verran olemme "täydentäneet" (kröhöm) ruokavaliota valmiilla purkeilla. Etenkin marjasoseet ovat toimineet Vauvalle erinomaisesti. Tänään kylläkin myös toteutui ensimmäisiä kertoja se, että söimme kaikki periaatteessa samaa ruokaa, nauhamakaronia ja jauhelihakastiketta, ja hauskaa se oli. Tämä on varmaan tällainen ylimenovaihe, kun vielä on aika rajoitettua tuo, mitä Vauva syö, mutta myöskin ensihuuma on laskenut. Jos energiaa olisi, voisimme suunnitella Vauvan ruokalajiston kehittämistä edelleen, mutta olemme tällä hetkellä lähinnä survival-tasolla.

Kaksi iloista uutista saimme eilen. Neuvolassa Vauva oli mittausten mukaan kasvanut hienosti: 74,8 cm ja 9,48 kg. Terkka ei ollut ensin uskoa pituusmittaa, mutta kuulemma se BD:n mukaan on nyt jollain sellaisella sigma-käyrällä (...), joka on vanhempien pituuden mukaan ennustettavissa. Ja toisekseen unelmakämppämme oli hienosti läpäissyt homekoiratutkimuksen ja sai vielä oikein hyvät arviot, joten muutto alkaa nyt näyttää todelliselta. Huh! Lainatarjouksia olemme juosseet kilpailuttamassa eri pankeissa, ja surullista kyllä oma rakas kotipankkini on toiminut aika kehnosti tässä. Isoja murroksia siis henkisesti on edessä sekä pankin vaihdon että kodin suhteen; ihan aikakin kyllä, ei siinä mitään. Mutta näin uupuneena olisi ehkä silti ollut näppärää, että elämänsä ensimmäisen kunnon kesäloman olisi saanut lötköillä. No, asunto on ihku joka tapauksessa. 

Lähden nukutusimettämään. Ihanaa juhannusta siltä varalta, ettemme ehdi kirjoitella mitään sitä ennen. Olisi monesti mielessä kaikkea, mitä haluaisi kertoa, mutta ei irtoa. Onkohan elämän energiataso vielä joskus sellainen, kuin se joskus ennen Vauvaa oli? Vieläkö joskus elämässä saan nukkua 14 tuntia putkeen heräämättä kertaakaan?

Äe-tih, tä-tä-täh

Baden-Baden-kesävauva hulppeassa kylkiasennossaan tasapainoilemassa.

Vauvan puhe on muuttunut ja hän on toden teolla oppinut t:n. Juttelut voivat kestää kymmenen minuuttia ja ovat varsin hauskan kuuloisia. (Juuri nyt Vauva otti kaukosäätimen ja keskeytti Frendien katseluni!! Tätä ennen Vauva tehokkaasti syötti salasanoja BD:n koneelle kirjautuakseen, mutta muutamaan kertaan kone ilmoitti, että "väärä salasana".) Välillä se/hän selvästi sanoo "äi-tih" ja myös äsken "täh-tih", mutta eiväthän ne tietenkään mitään vielä tarkoita; silti, on selitettävä Vauvalle, että niin juuri, äiti äiti. Ehkä hänen ensimmäiseksi sanakseen silti tulee gleba (homesienilajike) niin kuin Emmalla Frendeissä.
Viikon sisään Vauva on myös oppinut ryömimään, alustavasti, oikean puolisesti lähinnä, mutta kyllä sillä tyylillä eteenpäin pääsee. Ja juomaan nokkamukista. Se/hän on nyt 7,5 kuukautta, ja välähdyksinä jo näkee, millainen taapero hänestä on kehittymässä.

Me nyt lienemme kuukauden päästä muuttamassa siihen ihanaan 1950-vuoden kerrostaloon. Myyjän kanssa on asiasta kirjallisesti sovittu, jos vain ehdot täyttyvät. Melkoinen mullistus sen jälkeen, kun on asunut tässä asunnossa 12,5 vuotta.

Vauvalla menee hermot siihen, etten osoita kaikkea huomiotani hänelle, joten enempää ei auta kirjailla.

Vanha kuusi valvoo

Meidän lähikontaktipääsky on tainnut palata tuohon räystääseen, jota voi sohvalla makoillessa seurata. Toisaalta sohvalla makoilu taitaa tänä vuonna olla huomattavasti vähäisempää kuin edellisinä vuosina. Ainakaan viime aikoina en ole päässyt edes katsomaan Frendejä.

Meidän asuntotarjous oli hyväksytty toiselle kierrokselle. Emme saa korotettua vastatarjousta auki. Mitäkähän me asian suhteen tekisimme? Kävimme kolmestaan tänään hengailemassa talon pihassa. Piha on molemmilta puolilta aivan ihana. Etupihalla on pieni parkkipaikka, ja sen laidassa kukki iso tuomi.

Voisipa tuoksunkin tallentaa Lumialla.

Ja sitten se takapiha!! Ensinnäkin sinne johtaa melkein satumainen, kaunis metalliportti. Piha on iso ja vehreä ja hieman varjoisa ja kaunis. Siellä on hiekkalaatikko ja vauvankiikku, jossa Vauva tänään keinui elämänsä ensimmäistä kertaa ja kikatti. Ja sitten, ne södergranilaiset valtavan korkeat kuuset! Joitain koristemäntyjäkin pihassa oli, ja tietysti pihlajia. Se tuntui liian hyvältä ollakseen totta, ja niin varmaan onkin. Katselimme asunnon ikkunoita, ne ovat läpi talon. Naapuritkin ovat vaikuttaneet tosi mukavilta, ja kaikki meidät ohittaneet ovat tervehtineet ystävällisesti.

Kaikki pilvilinnani ovat lumen lailla sulaneet,
kaikki unelmani ovat veden lailla valuneet pois,
ja kaikesta siitä, mitä rakastin, on jäljellä ainoastaan
sininen taivas ja muutamia kalpeita tähtiä.

Tuuli liikkuu hiljaa puiden lomassa. Tyhjyys lepää. Vesi on vaiti.
Vanha kuusi valvoo ja muistelee valkoista pilveä, jota se on suudellut unessa.
-Edith Södergran

Lyhytotsatukkainen mussukka kierii ympäriinsä ilman vaippaa ja tuli nyt kaveriksi koneen ääreen. Mukavia haaveita kesäkuussa.

Esiintulo

Tänään nukkumaan mennessä huomattiin odotettu tulokas, ja vielä kaksin kappalein! Vauvan ikenestä tuntui kaksi pientä ja terävää kohtaa, Vauvan ekat hampaat! Olisivatkohan ne olleet syynä viime viikon yöheräilyihin, toivotaan ainakin niin. Hampaat!!

Toinen merkittävä tapahtuma oli, että Vauvan torkkuessa imetyksellä mamma saksi sokkona kynsisaksilla hänen Juice Leskis -etutukkaansa vähemmäksi. Tukka olisi yltänyt jo sinne hampaisiin saakka.

Ja kolmas jännittävä seikka on se, että teimme tarjouksen siitä ihanasta asunnosta. Saimme konsultaation vielä eräältä entiseltä oululaiselta kansanedustajaltakin, joka nykyisin työskentelee asuntohommissa. Olo on hyvä, sillä molempi parempi - asunto on tosi ihana, jos sen saamme, mutta toisaalta säästämme paljon hermoja ja vaivaa, jos emme lähivuosina joudu putkiremontin jalkoihin. Kävimme tänään (BD:n) periaatteen vuoksi katsomassa myös Järki-Ratkaisua. Kodinhoitohuoneineen ja leikkipihoineen sen jokainen neliömetri välitti tietoa, että Olen Järkevä Ratkaisu. Se ei olisi ollenkaan huono vaihtoehto sijaintinsakaan puolesta, mutta romantiikkaa kolmio ei ollut nähnytkään. Tässä huudeilla on vielä kolmas mieluisa mahdollisuus tarjolla, joten ei siis mitään hätää, jos tämä tarjous ei tuota hedelmää. Kiirettäkään meillä ei ole.

Kesäistä viikkoa joka suuntaan - välttäkää joutumista meidän Vauvan hampaisiin!

Baden-Baden

Anteeksi hiljaiselo. Ei vain millään ole irronnut. Ollaan saatu osaksemme sitä universumin karmaa, kun asioita vain rytisee liikaa niskaan kerralla eikä jaksa. Tosin maailmankaikkeus on osoittanut ainakin periaatteessa armoa jo tiistaista saakka, mutta ihan poikki ollaan silti. Ja sittenkin tänään samoihin ylioppilasjuhliin sattui lukion (pitkän...) matematiikan opettaja, joka ääneen muisteli meikäläisen kirjoitusfloppia ja kyllä nolotti. Sittenkin nolotti, vaikka matematiikan approbatur harmitti aikanaan paljon vähemmän kuin äidinkielen 95 pisteen tippuminen 93 pisteeseen, vaikka se edelleen pysyi laudaturina. Mutta YTL olikin tehnyt matikassa kohdallani virheen ja lähettänyt vahingossa tuloksena magnan, heh. Lämmöllä, nimittäin maailmankaikkeuden entropian hukkalämmöllä, muistan derivointitunteja (joilta tosin enimmäkseen olin poissa).

Päähenkilömme Vauvan elämässä ei ole tapahtunut suuria mullistuksia. Hän ei edelleenkään varsinaisesti ryömi saati konttaa. Mutta, hän kyllä kierii ja mönkii entistä sulavammin ja lisäksi nousee kontalleen ja hytkyttelee. Pirjo-mummu väittää nähneensä kolmesti konttausta, mutta omiin silmiini sitä ei ole osunut. Erityisesti Vauva on harjaantunut Baden-Baden-asennossa: kellistelee kyljellään erinomaisen tarkasti juuri siinä kulmassa kuin toivoo, kummalla kyljellä vain.

Vauvarokon jälkeen Vauva on ollut erittäin hyväntuulinen ja iloinen. Sen jutteluun on tullut uusia äänteitä, mutten osaa nimetä, mitä. Hemmo-serkun viisas äiti taisi sanoa, että ensin kehittyvät labiaaliset äänteet kuten m ja p ja sitten dentaaliset äänteet kuten t. Tai jotain näin viisasta, en taida tarkalleen muistaa. Tuon suuntaista on kyllä kuulunutkin Vauvan jutteluissa. Olen paukapäineni oppinut ulkoa Kirsi Kunnaksen runon kissoista Miu, Mau, Mou ja Miumaumou, ja sitä luettelen Vauvalle iltaisin (Kunnaksesta oli hyvä haastattelu pari viikkoa sitten Suomen Kuvalehdessä; kuulemma puolen vuoden iästä eteenpäin vauvoille pitäisi lukea hirveästi - mutta miten niille voi lukea, kun ainakin tapaus Vauva keskittyy edelleen vain kirjojen syömiseen??). Olen lukenut himokkaasti Vauva-lehteä ja tehnyt muun muassa havainnon, että se on paljon paljon tasokkaampi kuin Kaksplus, joka puolestaan on stereotyyppinen ja normatiivinen.

Koska Vauva on panostanut liikekannalla olemiseen, se on jatkanut poukkoiluaan myös öisin. Aamulla töihin menevän, uniassosiaation ruumiillistumaa edustavan imettäjän kannalta tilanne ei ole kovinkaan myönteinen. Vauva siis mönkii sängyssä virkeänä, pää pystyssä, intopinkeänä, pitkin yötä, eikä rauhoitu saati nukahda uudelleen imetystainnutuksella.

Ollaan innostuttu eräästä asunnosta kovasti. Mutta nyt illalla kuulimme, että meillä on myös kilpaileva tarjouksentekijä, ja tämä masensi jo kovin toiveikkaaksi äitynyttä mielentilaamme. Elämä on. Myönteistä on se, että on ylipäätään olemassa innostuttavia asuntoja. Sen asunnon olohuoneen matolla Vauvakin kieriskeli varsin innostuneena.

Omista ylioppilasjuhlistani on tasan 11 vuotta. Toinen kesäkuuta 2001 palasimme BD:n kanssa yhteen. Nimittäin Wäinössä. BD:n aloitteesta, annettuani lopulta periksi puolitoista vuotta kestäneen stalkkaukseni. Luultavasti tämän kaltaiset elämän tapahtumaketjut pyrkivät osoittamaan, että kaikki menee kuitenkin oikein. Asiat voivat olla kamalia ja vaikeita ja tuskallisia ja kärsimyksentäyteisiä, mutta lopulta asiat, joiden kuuluu tapahtua, tapahtuvat. Ja jos ei tällaisia näkökulmia halua pohtia, voi aina keskittyä peipon lauluun.

Mellan hägg och syren

Olikohan se kesäkuussa 2010, kun sunnuntai-Hesarissa oli juttu ruotsalaisten sanonnasta, "tiden mellan hägg och syren". Se viittaa ohikiitävään hetkeen alkukesästä tuomen ja syreenin kukinnan välillä. Se hetki lähenee täälläkin pohjolassa, vaikka kevät tuntuukin saapuneen hieman myöhemmin kuin parina edellisenä vuonna. 

Tuomi? Aivan nupullaan vasta kuitenkin.

Eilen kävellessämme iltasella liinaillen kotiin kiinnitin huomioni tuohon kauniiseen pensaaseen, jonka epäilin olevan tuomi. Pian se alkaa kukkia. Minusta se tuoksu on ihana, aivan lumoava. Parasta toukokuuta.

Tämän päivän varsinainen tunnelma on "zzzzzzzzzzzzzzzzzz". Oma moka, kun eilen harkitsemattomasti annoimme Vauvan nukkua pitkin iltaa kävellessämme ja niin edelleen. Sehän ponkaisi varsin virkkuna hereille joskus viiden jälkeen, eivätkä unentokkuraiset imetysyritykseni vaikuttaneet millään tapaa tainnuttavasti. Ehdin nukkua siis noin neljä tuntia ennen jännittävää lähtöä potentiaaliselle kenttäkoululle. Olipa sielläkin silti aivan ihanaa, lapset leikkivät kesäisellä välituntipihalla, viereisestä puusta kantautui peipon laulu, ja aurinko paisteli menemään. Ekaluokkalaiset lapset saivat minut ikävöimään Vauvaa erityisellä tavalla, ja ehdin hieman kuvitella, miten ihmeellistä on sitten, kun Vauva joskus puhuu, inshAllah.

Pirjo-mummu tuli nyt illalla avuksi niin, että sain nukkua todella sikeät päivä(ilta)unet. Nyt onkin sitten taas vireystila hyvässä nousussa. Luin eilen saamiani Vauva-lehtiä (vielä marraskuussa pelkäsin niiden lukemista, mutta nyt huokailin suoramarkkinointimainokselle ihastuneesti, "kyllä kyllä haluan elää paneutuen tämän ainutlaatuisen elämänvaiheen") ja yllätyin siitä, miten epä-gender-orientoitunut Tuomas Embuske eräässä dialogihaastattelussa Ekoisin kanssa oli. On kuulemma luonnollista, että isä on uraorientoitunut ja keskittyy rahan tekemiseen, kun taas äiti on hoivaava. Kuinkahan erilainen tämä maailma olisi, jos ihmiset eivät aina tekisi koko maailmaa kattavia yleistyksiä sillä perusteella, miten asiat heidän omassa ainutkertaisessa elämässään ovat? Vähän hämmästyneenä luin myös jutun siitä, miten lapsenteossa on yleistynyt, että tähdätään lapsi syntymään tiettynä vuodenaikana (kesällä isän lomien vuoksi). Jos se homma sattuu niin näppärästi hoitumaan, niin sitten varmaan voikin hämmästellä keskustelupalstoilla, mikä niitä lapsettomia oikein äitienpäivässä nypyttää niin että pitää oma lapsettomien lauantai saada (luin to-del-la häkellyttävää keskustelua muistaakseni Kaksplussan palstalta vuosi sitten). Jälleen oma kokemus toimii polkuna varsin maailmojasyleileviin johtopäätöksiin.

Meidän Vauva tässä aiemmin ihan loogisesti luuli, että Vauva-lehdet on tarkoitettu sille revittäviksi ja syötäviksi. Yritettiin BD:n kanssa sille asiaa selittää muttei se suostunut ymmärtämään. Sen kiinnostus kaikkeen kirjalliseen (new literacies -hengessä) on kyllä kiitettävää. Ihottuma on laskemaan päin. Niin ja se piti muistaa mainita, että toissaillasta lähtien Vauva on hurjasti nostellut peppuaan ilmaan aivan uudella tavalla. Samalla se saattaa nostaa yläruumiinsa käsivarsien varaan, tekee sen jumppatuntien kauhean "lankku"-liikkeen ikään kuin.

Summer in the city.
(Lieneekö Vauva vaunuissa vai liinassa, kas siinäpä pähkinä purtavaksi.)

Olen palavasti odottanut pääskyjä (jotka kuulemma ovatkin kirskuja, tervapääskyt siis, harhaanjohtavasti), ja tänään näin yhden vilahtavan taivaalla tässä sohvalla istuessani, ja äitini niitä näki enemmänkin Vauvaa kävelyttäessään. Kesä on siis koittanut, vaikkei maailmanpyörä ole noussut vielä tänäänkään.

Vauvarokko! (Nou hätä!)

Vauvan kuumemysteerio ratkesi, kun Kova Kaksikko saapui eilen mamman työpaikalle. Vauvalle pamahti yhtäkkiä punaisia ihottumanäppyjä, mikä sai vanhempien sydämet hetkeksi tykyttämään. Onneksi naapurihuoneen kokenut vauvaekspertti diagnosoi välittömästi vauvarokon, ja Google vahvisti arvion. Kolmen päivän kuumeilun oli siis aiheuttanut erittäin herkästi tarttuva tauti, jonka lähes kaikki lapsista sairastavat toiseen ikävuoteen mennessä. Nyt Vauvan vointi on ollut jo toista päivää huomattavasti parempi, mutta elo on jatkunut laikukkaana. Tänään käytiin Hemmo-serkun nimppareilla ja odoteltiin pääskyjen (kirskujen) saapumista. Tivolin pystytys näyttää alkaneen naapurissa. Päivä oli kuvankaunis kun karavaanimme kulki jokivartta pitkin.

Vuorisaarnasta mopopoikiin (ei pysy mopo käsissä)

Vauvan vähäsen mystinen lämpöily jatkui tänään, samoin kuin itkeskely. On pientä köhimistä mutta ei muuta kuumeen selittäjää. Hampailtakaan tilanne ei vaikuta. Panadolin antaminen alkaa sujua rutiinilla, silloin alussa sekin oli aivan avaruustieteen tuntoista. Eilen mietin, miksi lääkäri olikaan mahtanut suositella kolmikuiselle Vauvalle peräpuikkoja, kun suun kautta nautittava mansikanmakuinen litku on kaikin puolin paljon näppärämpää ja miellyttävämpää. Meillä on ollut onni, kun serkku on lastensairaanhoitaja ja kohta kolmen lapsen äiti. Tähänastisissa terveysmurheissa paras apu on ehdottomasti saatu häneltä. Neuvolajärjestelmä sinänsä on hieno asia, mutta uskoni meni siinä vaiheessa, kun tajusimme, ettei hoitajilla välttämättä ole imetysohjaajakoulutusta. Miten voi olla neuvolan terveydenhoitaja, jos ei osaa ohjata imetysasioissa??? Ja jos siihen ei vaikka saa perustutkinnon puitteissa koulutusta eikä vaikka ensimmäisten työvuosien aikana ehdi täydennyskoulutukseen, niin miten olisi tuo 2000-luvun sivistyksen kulmakivi, KVG???

Mustikkaholisti.

Aloitin itse mustikkakuurin, sillä sen pitäisi vahvistaa silmänpohjia. Ex tempore sitten eilen Vauvalle tarjottiin liiskattua mustikkaa (sormiruoaksi sen sanotaan olevan sopivaa siinä vaiheessa, kun sen pinsettiotteella saa omin sormin suuhun) ja johan maistui! Itku tuli aina siinä välissä, kun pakasteesta santsattiin uusia mustikoita (kolme kertaa). 

Ikuistin tänään Vauvan bestiksen, setä Wilsonin:

Wilsonin setä, aina yhtä tavoittamaton, aina yhtä myhäilevä.

Viikkoa ennen Vauvan syntymää telkkarista tuli se elokuva, jossa Tom Hanks joutuu vuosiksi autiolle saarelle ja koristelee ainoaksi kaverikseen Wilson-lentopallon, jolle sitten juttelee. Äitiyspakkauksen (perhepakkauksen! vanhempainpakkauksen! vauvapakkauksen!) tumppuja siis aloimme kutsua wilsoneiksi, kun niissä on tuo sama virnistysnaama. Ja ne tulivat tarpeeseen, sillä meidän Vauva on syntymästään saakka ollut kova kynsimään. Ja on edelleen, koska meidän vanhempien kynsienleikkuutahti ei mitenkään pysy perässä kynsien kasvulle. Niin ja tämäkin lelu/symboli sai miessukupuolen (setä W.). Se oli Riika-täti joka taannoin huomautti, että kaikki lelumme olivat pojannimisiä (Niilo Nalle, Kalle Kirahvi, Paavo Pallo jne.). Kauhuissamme fiksasimme nimistä transgender-versioita (Niina-Niilo Nalle, Kaisa-Kalle Kirahvi, Paula-Paavo Pallo). En ollut ennen tätä tajunnut, että miesnimisyys on niin ensisijaista, että tällaiseenkin lankaan sitä menee. Onneksi lähettivät Amazonista kuluneella viikolla uusia Butlereita.

Aloitimme tällä viikolla kielikylpykasvatuksen laulelemalla Imse vimse spindeliä. Seuraavana päivänä saimme postipaketin (pääsin itse ilahdutuspostipaketin kohteeksi ja johan ilahdutti!):

Vauvasta tulee saletisti seuraava Alexander Stubb, ei pelkästään tvåspråkig.
(Hampaitten valkaisu aloitetaan välittömästi, kunhan hampaita alkaa tulla.)

Kannustan kaikkia lähettämään tai muutoin toimittamaan paketteja lähimmäisille ilman liian kummoista syytä (tai tietenkin etenkin, jos on syytä). Idolini Sanna jopa leipoi suklaapiirakkaa Kelan täteille. Itse olen tyytynyt lähettelemään suklaalevyjä tilanteissa, joissa olen epäillyt vastaanottajan olevan akuutisti suklaan tarpeessa tai jos olen ollut kovasti kiitollinen avusta. Erityisesti kerran tulin laupeasti pelastetuksi varsin pahasta jamasta. Fazer Nordic Gourmet Puolukka meni varmasti oikeaan osoitteeseen.

Alkuviikosta kävimme ensi kertaa liinalenkillä rakkaassa Tuiran pusikossa ja siellähän soi lintujen kevätkonsertti:

Peipon laulua ja auringon paistetta.

Tuiran pusikko sai jälleen mielessä kaihertamaan sen, ettei missään voi olla tätä parempi asua. BD on kävelevä etuovi.com ja tuntee ulkoa koko kaupungin asuntotarjonnan. Yritän melko tunnollisesti kuvitella elämää luhtitaloissa ja rivitaloissa ja kelpo kerrostaloissa eri puolilla. Tajusin vasta lohduttoman kolmikannan, jonka mukaan vain kaksi kolmesta voi asunnon hankkimisen suhteen toteutua: sijainti - hinta - koko/kunto. Voimme saada pienen (vähän kämäisen) kämpän kohtuuhinnalla hyvältä sijainnilta. Tai voimme saada kunnon pytingin jostain kaukaa kohtuuhinnalla. Hinnan suhteen sen sijaan emme voi ihmeitä. Olen niin tyhmä, että meni vuosi tajuta tämä kolmijako. Ja kun nämä realiteetit nyt hahmottuivat, asunnon hankkimisen motivaationi on entistäkin matalammalla. Näyttää siltä, että kämppä kuin kämppä olisi auttamaton kompromissi. Voihan first-world kyynel.

Meidän lähikirkon iltamessussa lauloi tänään Suvi-täti. Kävin siellä yksin ja koetin saada mieltäni vähän kohotettua. Kai se hieman toimikin. En tiedä, oletteko muut kuulleet tämän laulun:

Pikkulintu riemuissaan lauleleepi onneaan,
ei se jouda kaipaamaan, eikä suremaan.
Ei se, ei se jouda suremaan.

Itse olen kuunnellut, kun Pirjo-mummu laulelee sitä Vauvalle. Se on suloinen laulu! Äitienpäivälahjaksi hankimmekin laulukirjan ja CD:n, jossa tuo laulu on. Olen nyt kolmikymppinen, ja nykyisin juuri linnut merkitsevät keväällä ihmeellisen paljon. Ja kyllähän nuo linnut muistuttavat lukion uskonnon opettajan pitämistä mieleen painuneista tunneista, joilla käsiteltiin vuorisaarnaa - taivaan lintuja, kedon kukkasia, ja sitä, ettei murehtimisesta oikein jää käteen paljonkaan. "Älkää siis huolehtiko huomispäivästä, se pitää kyllä itsestään huolen. Kullekin päivälle riittävät sen omat murheet."

Ai niin ja kyllä pitäisi jotain poleemista nyt keksiä sanottavaa tuosta viime viikon taaperoimetyskohusta. No lisäsin omia kierroksiani klikkaamalla Henry Laasasen blogiin (kas tässä, klik), jossa aihetta käsiteltiin hänelle tyypillisestä seksuaalisesta näkökulmasta. Ja kuulkaa taas tunsin itseni tyhmäksi. Nimittäin, Vauva täyttää nyt seitsemän kuukautta, enkä tähän mennessä oikeasti ollut tullut ajatelleeksi, että imettämisssä voisi olla jotain seksuaalista!!! En tuota taaperoimetyskohuakaan seuratessani. Siitäkö se kenkä puristaa? Vai piileekö se massiivinen tunnelataus siinä, että niin kuin joskus aiemmin kuvasin, imetys itsessään herkästi koskettaa jollain jokseenkin alitajuisella tasolla meistä monia? Muitten motiiveja en tietenkään voi tietää, mutta jos omakohtaisesti ajattelen, niin sen verran minussa taitaa olla imetyshihhulia, että hyvä vain, kun imetys on isosti mediassa esillä. Viime sunnuntain Hesarissahan Anna-Stina Nykänen irvaili taaperoimetykselle, että kohta mopopoikiakin imetetään. No, viedäkseni tämän irvailun liiallisuuksiin voisin ainakin sanoa, että luullakseni tässä pahoinvoivassa maassa on koko joukko mopopoikaikäisiä jälkitaaperoita, jotka todellakin hyötyisivät tiiviistä läheisyydestä ja rakkaudesta, vanhempien halauksista ja sylissä pitämisestä. Ne mopopojat on ihan pieniä poikia vielä. (Vähäsen off-topic, mutta jos Luoja suo että vielä eletään Vauvan teini-ikää, niin toden totta teetän sellaiset kalterit meidän kämppään, ettei ole mitään lähtemistä rilluttelemaan kaupungilla etenkään humalahakuisesti etenkään ennen täysi-ikäisyyttä.) Nyt oma pikkuinen parkaisee, että imetysapua tarvitaan, joten kuulemiin!!

PS. Pääteemaamme kakkaan liittyen, tämä kiinteitten nauttiminen on kolminkertaistanut Vauvan aineenvaihduntatahdin eikä se ole mitenkään lystiä vaipanvaihtajan näkökulmasta!! Kerran vuorokaudessa oli just passelia, ei ollut huolta ummetuksesta eikä ottanut tiheys hermoille. Ja 8,5-kiloisen Vauvan kannattelu lavuaarin äärelläkään ei ole ihan niin näppärää kuin sen vastasyntyneen.

Pari hajanaista urvahtanutta kuulumista

Vauvalle nousi eilen illalla lämpöä, ja tänään illalla kuumetta oli 38,5 astetta. Minä taas olen jokseenkin hermoraunio, mikä luultavasti (toivottavasti syy on niin yksinkertainen) on seurausta melkoisesta työpuristuksesta, joka kuitenkin nyt on takana päin. Tänään oli tarkoitus viettää korvaavaa äitienpäivää, mutta sairastelun vuoksi se ei onnistunut. Tänään on ollut Vauvan nimipäivä. Eilen Vauva hurmaantui mustikansyöntiin. Ennen sairastumistaan Vauva on ollut hyvin hyväntuulinen, nauravainen ja valoisa kuluneella viikolla. Toukokuista toivoa meille toi suloisen Hemmo-serkun visiitti tänään. On silti vähän sellainen fiilis, että elämä on kulkua vastoinkäymisestä toiseen, mutta niin ajatteleminen on tietenkin tarpeetonta pessimismiä. Jos tulemme paremmantuulisiksi, niin päivitämme hilpeämpiä kuulumisia. Meanwhile, tsoronoo!!

Kapteeni Puurosilmä

Visainen kysymys blogimme hartaimmille lukijoille: kumpi oli ensin, muna vai kana? Valistuneimmat lukijamme toki tietävät vastauksen. Muille kerrottakoon: tänään Vauva kokeili kananmunaa ensimmäistä kertaa. Jännittyneinä seuraamme, tuleeko allergiaoireita. Vauva oli tullut äitiinsä munansyöjänä: se sylkäisi valkuaisen heti maistettuaan pois (pthyiii) mutta innostui keltuaisesta. Mamma ei tosin, traagista kyllä, ollut tätä(kään) hetkeä todistamassa töiden takia. Äitienpäiväkin juhlitaan töissä. Onneksi meidän BD on kunnon muffinssintuoksuinen munamies ja piristi lauantai-iltaamme suklaisilla leivonnaisilla. Ehkä tämä sopii kaikkinensa tunnelmiimme, sillä ainakin itseäni tänään vietetty Lapsettomien Lauantai puhuttelee pakkoperhejuhlia enemmän.

Vauva teki tänään neljä kertaa vahingon puuroa syödessään: kauhaisi Teema-kulhosta lusikkaan puuroa ja vei sen suuhunsa tai sen seutuville.

Silmämääräisesti näyttää ihan passelilta annokselta!

Puuroa on kyllä kaikin puolin siivompaa syödä lättysinä. Mutta tämä korvikkeeseen valmiiksi sekoitettu Semper Eco -kaurapuuro joka tapauksessa maistuu ihan toisin kuin se pelkkää kauraa sisältänyt Muksu.

Puppugeneraattorini on ollut niin kovilla hakemustekstin kanssa, ettei kirjoittaminen oikein hontsita. Elämän pitäisi helpottua tiistaina. BD tapittaa leffaa tupakkamiehestä. On ihana toukokuu.

Pikku schaibaaja (hc-settiä by BD!)

Tämä interteksti kytkeytyy Pasila-jaksoon, joka kertoi uudesta trendistä, schaibauksesta. No, kävi tänään ilmi, että meidän Vauva on schaibaaja. Aamulla ilmakylpyä otellessaan tutulla leikkimatolla, BD:n juodessa rauhassa aamukahviaan, Vauva päätti hiljaa isommin ängistelemättä hoitaa myös kakkosasian. Vauva onnistui tässä niin hyvin, että BD huomasi asioiden laidan vasta hetken päästä, kun ihmetteli miksi Vauvalla on reidessä rantu. No, kakkaahan siinä oli, ja niin oli myös toisessa jalassa, molemmissa käsissä, ja myös suunpielessä. BD:n huomatessaan pikku schaibaaja hymyili iloisesti ja päryytteli ruskeita limakuplia, mumsfilibabba! Siitä sitten mentiin pikakyytiä pesulle perusteellisen liinapuhdistelun jälkeen, minkä jälkeen Vauva nukutettiin jatkounille parvekkeelle schaibausjälkien siivoamiseksi...

Iltapäivästä vierailtiin BD:n hyvän ystävän V:n luona, missä Vauva ja talossa asuva espanjanvesikoira jakoivat yhteisen kiinnostuksen vauvan Nasu-leluun (josta on muistaakseni aiemminkin tässä blogissa jo maininta). Talo tarjosi antimiaan myös vauvalle, porkkanaa ja pottua keiteltiin lounaaksi.

Ja PS: Linkki Pasilaan tässä.

PPS by Mamma. Kohtuu kiva on töihin saada schaibausvalokuvia sen kamalan hakemushärdellin keskelle!!!!!!

PPPS. Toinen interteksti Piiat-leffaan/kirjaan (myös lähetetty mammalle töihin):
"Vauvan päässään käymä keskustelu:
- Eat my shit!
- What did you just say?
- I said, Eat My Shit!
- Uh, ok..."

PPPS. Syvimmät pahoittelumme niille osapuolille, jotka eivät lämpene kakkahuumorille.

Oi ihana toukokuu

Olen ottanut perheen elättäjän roolini vakavasti ja ollut töissä koko viikonlopunkin plus pitkää päivää arkena. Tästä syystä olen pelottavan pihalla pienen perheeni arjen hetkistä. BD on ihmeellinen, klaaraa tiskit, pyykinkuivaukset, imuroinnit ja Vauvan ruokailut sen lisäksi että saa Vauvan pysymään hyväntuulisena ja juttelevaisena. Ja kaiken kukkuraksi Kova Kaksikko vaunulenkkeilee päivittäin luokseni töihin imetykselle. Odottakaa vain, pian näette ympäri kaupungia ponskari heiluen juoksevan vaunuilijaisän ja kyydissä kikattelevan Vauvan.

Kurjetkin kuulemma ovat palanneet.

Reilun viikon sisään ystäväpiiristäni on tainnut kuulua eniten hyviä uutisia kymmeneen vuoteen, noin niin kuin kertarysäyksellä. On apurahaa, unelmatyötä, romansseja, vauvoja, valmistumisia. Kirjattakoon tämä muistiin, sillä niitä jaksoja muistan lähempääkin, että huonoja uutisia kertyy koko joukko. Ihanaa näin!

Olimme nyt iltasella toukokuisella iltaliinakävelyllä Pirjo-mummun kanssa. Ja arvatkaa mitä nähtiin: pääskyjä!! Varmaankin räystäs-sellaisia, tuolla Hartaanselän ylittävän sillan rakenteissa, sieltä ne sinkoilivat veden ylle ilta-auringon paisteessa. Nyt jo! Ei tuullut, oli miltei 9 astetta lämmintä. Vauva nukkui. Myös västäräkki köpötteli nurmella vastaan. Oli ihana saada puhua oman äidin kanssa kaikista kuulumisista. Kuulosteluista huolimatta korviin ei kantautunut peipon laulua. Olen tehnyt kaksikohtaisen listauksen maailman ihanimmista äänistä: 1) Vauvan naurun kätkätys. 2) Peipon laulu kesäiltana.

Keskiviikkona meidän karavaani taas kulkee silmäpolille kontrolliin. Sanottakoon, että iPhonen retina-näyttö ei ole oikein kova sana meikäläisen skaalalla. Saa pitää mielellään peukkuja.

On korkea aika mennä tekemään Vauvan iltatoimia (kyllä, iltarytmimme on jälleen venynyt entistäkin paheellisemmaksi). Tuossa se (olisi tietenkin kohteliaampaa sanoa "hän" - ja varmaan tämä myös jonkinlaiseen subjektikäsitykseen viittaa) nostelee peppuaan niin, että mahakin on ilmassa. Ei se silti edelleenkään ryömi, eikä myöskään pysy konttausasennossa. Juttelee kyllä sellaisella tyylillä, joka muistuttaa puhetta paljon entistä enemmän. Hymyilee kaikille estoitta. Kaipaa öisin imetykselle niin usein, ettei siitä kärsi pitää kirjaa. Pitää ääntä, kun nypyttää. Koskee, tarttuu, maistelee.

Syökää kanaa! (eetterissä ensi kertaa BD!!)

Chicken tonight!

Kova Kaksikko kokeili tänään kanan syöntiä minun ollessani töissä. Sain kuitenkin töihin yllä olevia kuvia tästä kanastelusta, ja ne tietysti piristivät kovasti työntekoa. Toisaalta tuli kaihoisa suru: tätä se on, kun nyt jatkuvasti missaan aina ensimmäisen sen-ja-sen. Niin kuin Ross Frendeissä.

BD: Vauva maiskutteli kanaa innolla, mutta hampaattomana ei näistä suikaleista oikein saanut mitään irti. Kun kanatikkuja vähän revittiin pienemmiksi niin alkoi syönti sujumaan hienosti. Vauva söi loppujen lopuksi reilut kaksi tikkua, ainakin riittävästi siis, neuvolan 2 tl:n ohjeeseen nähden.

Luomu-kaurapuuroa.

BD: Nyt illalla söimme tällaisia kaurapuuroleipäsiä. Tämä on kaurapuuroleipänen v3.0, riisipuurosta ei tullut mitään, ja kaurastakin vasta nyt alkaa tulemaan tasalaatuisempaa leipästä. Valmistuu vartissa uunissa, ja sormiruokaillessa sotkee huomattavasti vähemmän kuin alkuperäisessä muodossa.

Kivaa viikonloppua!!

Toivovat lattialla ähisevä Vauva, väsynyt pläsö-Mamma sekä urheilullinen ja laiha (alle 100 kg!!) BD

Lentäjän poika

Vauva osaa relaa! (Edes yksi meistä.)

Tänään ajatukseni pääsivät herkuttelemaan kunnon poststrukturalistisille sessioille. Parhaillaan käsiteltiin derridalaista dekonstruktiota, kun Lumiaan pärähti viesti, että Vauvan kakka oli ollut mahtava ja kiinteä. Sehän oli suorastaan postmodernia leikkiä, Derrida ois saattanut tykätä. Mutta mielettömät muutokset ovat siis meneillään meidän Vauvan mahassa.

Joululahjaksi saadut leffaliput vanhenevat huomenna, joten BD meni elokuviin katsomaan jotain 3D-mättöä. Minä en ehtinyt tarpeeksi aikaisin kotiin, joten Pirjo-mummu kiirehti hätiin. Itse en millään raaski edes ajatella elokuviin menoa töitten jälkeen. Kävimme kolmen sukupolven naiset liinalenkillä toukokuisessa illassa. Oli ihanaa, mutta yhtään västäräkkiä ei tullut vastaan. Kohta pääsee jo odottamaan pääskyjä, viime vuonna ne muistaakseni saapuivat Hemmon nimipäivänä.

Aion nyt sammua. Vauva söi juuri puurolättyjä ja saapuu nyt kainalooni. Keväistä yötä eri suuntiin!

Trevlig Valborg

Hulvaton vappumeisinki.

Minulla oli eilen työpäivä, mikä määritti melko paljon kuluneen vapun energiatasoa. Paperikaupasta kuitenkin sain näiden vappulasien verran inspiraatiota:

Kova meno!
(Huom. Mun hammasraudat näkyy jo, vaikka vasta kesäkuussa saan kunnon kojeet.)

Vietimme vappuaaton Hemmolassa ja nautimme kovasti mieluisasta seurasta. Vauva sai lapsiseuraa Hemmosta ja tämän serkusta ja tarkkaili isompien toimia uteliaana. Hemmo-serkku näytti mallia kävelemisessä, kitaran soittamisessa (wau!!!) ja juttelemisessa, ja Vauva oli häikäistynyt. Väsymyksen käsittely vertaisseurassa taas virkisti meitä vanhempia. Kotimatkalle lähtö venyi, ja niinpä Vauvaa nypyttikin melko lailla istua turvakaukalossaan väsyneenä. Koetimme BD:n kanssa esittää parhaamme mukaan koiraräppiä ja onnistuimmekin katkaisemaan kätinäparkuilun useampaan kertaan. Kasarmin kohdalla poliisi puhallutti meikäläisen kuljettajan, ja myös viranomaista Vauva tervehti parahdellen. Poliisi komensikin ajamaan vikkelään kotiin, jotta Vauva pääsee nukkumaan. Aivan näin.

Vappupäivän kunniaksi kävimme perhekunta O&R:a tapaamassa. Heidän kymmenviikkoinen koiranpentunsa vietti hyvin vastaavaa vauvaelämää kuin mihin me olemme tottuneet. Myös upea bengalinkissa kävi ylvään kuninkaallisella tyylillä muutamaan kertaan näyttäytymässä Vauvalle. Suvi-täti vannoutuneena koiraihmisenä oli mukana ja leyhytteli blondeja kiharoitaan siihen malliin, että Vauva pääsi treenailemaan tarttumista varsin tarmokkaasti.

(Metakommenttina tällainen, että äsken oli koliikkiaikojen jälkeen ensimmäinen kerta, kun BD nukutti Vauvan!! OMG!)

Haaveilin neljän päivän imetysputkesta, mutta työpäivä hieman katkaisi jatkumoa. Olen kuitenkin imettänyt joka välissä aamusta iltaan, nukutuksilla ja sitten taas läpi aamuöitten. Jospa siis taas olisimme saaneet maidontuotantoa vauhtiin. Vauvan kanssa kyllä olemme fiilistelleet imetyksillä. Tänään juuri pysähdyin miettimään, että Vauvan erityisesti maaliskuulle ajoittunut ylisosiaalisuus imetysten aikaan on melko lailla helpottanut ja imetykset onnistuvat nykyisin taas vähän hälyisämmissäkin olosuhteissa. Se on iso helpotus, etenkin olosuhteet huomioon ottaen. Saa sitä kuitenkin olla imetyspaidan kanssa nykyisin aina vähän tarkkana, kun Vauvan innokas pää saattaa hetkenä minä hyvänsä ponkaista ympäristöä tarkkailemaan.

Vinosorminen pikku kölperiäinen kieriskeli sohvan viereen.

Satuin Maitolaituria lueskellessa HUSin sivuille, joilla käsitellään vauvojen nukkumista. Seuraava pätkä tuntui kiinnostavalta:

"Muualla [kuin teollistuneessa Euroopassa], jossa pienet lapset nukkuvat läheisessä yhteydessä vanhempiinsa, äidin ulkopuoliselle kohteelle [esim. uniliinalle] ei ole tarvetta. Lähellä nukkuminen näyttää toisten tutkimusten mukaan myös vähentävän lapsen heräilyä synkronoimalla lapsen ja äidin unirytmejä ja hengitysrytmejä toisiinsa. On näyttö siitäkin, että yhdessä nukkuminen vähentäisi kätkytkuoleman riskiä, koska lapsen hengityksen säätyminen äidin tahtiin vähentäisi äkillisen, hengityskatkokseen liittyvän hapen puutteen vaaraa." (LÄHDE.)

Noita Maitolaiturin yöelämäjuttuja lukiessa tulee kyllä sellainen olo, että koliikkiaikojen jälkeen ei ole meillä juuri öitten suhteen valittamista. Vauva nukkuu paikallaan ähisemättä ja yleensä edes tuhisematta ensin nukahdettuaan pidemmän pätkän (en tiedä kuinka pitkään koska kelloa en halua katsoa, mutta yleensä ensimmäisen herätyksen aikaan näyttää olevan valoisaa), minkä jälkeen sitten imettelen sitä pitkin aamuyötä, kunnes pitää nousta töihin.

Töistä puheen ollen, nyt on lähdettävä saman tien nukkumaan. Tässä vielä isänmaallinen kuva keskeltä kauneinta Tuiraa:

Mää oon niin tuiralainen!

PS. Entä jos me ei ikinä keksitä mitään paikkaa, mistä voitaisiin ostaa asunto? Alan epäillä, että kohtuullisella hinnalla ei ole olemassakaan sellaista, joka täyttäisi minun sieluni edellyttämät kriteerit. On oltava paljon elämää ympärillä, jotta selvitään talven pimeydestä. Lisäksi kauppa saisi olla sellaisella etäisyydellä, että sinne voi mennä vetäisemällä vain takin äkkiä päälle, vaikka olisi -25 astetta pakkasta. Busseja pitäisi mennä tiheästi kaikkina mahdollisina kellonaikoina, jotta ei liiaksi altistuttaisi autoriippuvuudelle. Lisäplussaa (ei hevin korvattavaa) neuvolasta, kirkosta, Makuunista, Ärrästä, Subwaysta, hiihtoladusta, leikkipuistosta, mäestä, metsiköstä, kirjavasta naapurustosta, jokisuiston kävelymahdollisuuksista, meren läheisyydestä, keskustan läheisyydestä, näppärästä kulkuyhteydestä yliopistolle, postista, omasta elokuvateatterista, kotipitsasta, terveyskeskuksesta, uimarannasta, pankista, ambulanssien nopeasta saapumisesta tarvittaessa, kesän pääskyistä... Niin ja toiselle meistä HISSI on ratkaiseva. Asunnon pitäisi olla järkevä sijoituskohde mutta vähän romanttinen. Siinä pitäisi olla BD:tä varten grillauspiha. Olohuoneen pitäisi olla riittävän iso pääasioille eli telkkarille, sohvalle ja kunnon kirjahyllylle, ja varmaankin pianolle ja ainakin yhdelle kontrabassolle. Ja kukkaronnyörit asettavat kovasti rajoja, kun meistä kumpikin tehnee töitä vaihtelevissa pätkäsuhteissa eläkeikään saakka - ei voi ottaa sellaista lainaa, että pää hajoaa, kun työsuhteen eräpäivä lähenee. Haittaako jos asuu vuokralla koko elämän??

Lohensyöjä pomppuvauva

Olen pahoillani vaitonaisuudesta. Energiaa ei oikein ole liiennyt päivittämiseen, vaikka se onkin mielessä ollut. Äsken olisin voinut nukahtaa Vauva kainalossa, ja niin on käynyt useimpina iltoina. Silmäikävyydetkään eivät edelleenkään ole helpottaneet, vaan viikolla vietimme jälleen muutaman tunnin päivystyksessä. Jouduin perumaan opetukset ja sitten siirtämään ne torstai-iltaan. Ja töitä on muutenkin piisannut odotettua enemmän. BD on hänkin tainnut olla niin vauhdissa Vauvan kanssa, että "Kovan Kaksikon" (kuten he itseään kutsuvat) päivien tohinan kirjaaminen tänne blogiin ei toistaiseksi ole onnistunut.

Alkuviikon kova juttu oli pomppukiikun asentaminen, missä ukki oli apuna. Saatiin Hemmo-serkun kiikku lainaan. Vastaava (BD:n vanha) kiikku viritettiin myös mummilaan.

Pomppuvauva.

Vauva on tietysti ollut tavattoman riemuissaan pomppukiikustaan. Kun vielä taustalle laitetaan soimaan Karvaturvan törkylevy ja kajareista kajahtaa "Koiria, hau, koiria, wuff", niin Vauvalla lähtee hillitön bailuvaihde käyntiin. Itse olin vähän skeptinen sen suhteen, että kiikku ruuvattiin aivan keskelle olohuoneen kattoa, mutta loppujen lopuksi on kätevää tuijottaa yhtä aikaa telkkaria ja pomppu-Vauvaa.

BD ja Vauva kävivät joka päivä töissä tankkauksella. Kuluneella viikolla ikävä oli paljon pahempaa kuin ensimmäisellä. Kai tilanne alkoi konkretisoitua mielessäni. Onkin ollut aivan ihanaa päästä halailemaan ja imettämään Vauvaa työpäivän puolivälissä.

Työhuonevauva.

Viikon toinen iso juttu oli puolivuotisneuvola perjantaina. Vauvan pituus oli tarkalleen 70 cm ja paino 8 130 g. "Sievästi käyrillä." Neuvolakortissa lukee edelleen "soseiden" syömisestä, vaikka Vauvan nauttimat kiinteät ovatkin olleet sormiruoan muodossa. Ruokailukertoja on ollut kahdesti päivässä, joten maito on edelleen jatkanut pääosassa; mutta jos vain BD:llä riittää aamuisin voimia ja aikaa, syöntikertoja voisi olla yksi enemmän. Eräänä päivänä kotiin tullessani BD oli lykkinyt Vauvan puuron uuniin, ja näistä "leipäsistä" Vauva tykkäsikin monin verroin mössöpuuroa enemmän. Niitä on tehty joka päivä sen koommin.

Sormiruokailusta puheen ollen: tänään Vauva otti ensi askelensa kohti lihansyönnin jaloa taitoa:

En oo enää pelkkä kasvissyöjä hei!

Me söimme lohta! Ja se näytti maistuvan mainiosti! Samalla meni kattilallinen porkkanaa ja bataattia - tietysti osin lattialle, mutta komein haukkauksin myös suuhun. Vauvan sorminäppäryyskin näyttää kehittyvän, ja voi alkaa pikku hiljaa kuvitella, että pinsettiotteeksi tuo kouriminen vielä joskus muuttuu. Vauva syö aina keskittyneesti aikansa, kunnes sitten parkaisee äkäisesti muutaman kerran. Se on merkki: nyt lopetetaan. Olemme koettaneet ottaa mukaan käsienpesuviittoman, mutta saa nähdä, merkitseekö se mitään. Muutaman kerran olemme nyt myös antaneet ruokailun yhteydessä Vauvalle Ikeasta ostetun lelusarjan juomapikarin, jota se tosin taitaa vielä luulla leluksi, vaikka siihen keitettyä ja jäähtynyttä vettä kaadammekin. (Emme taida osata siirtyä suoraan hanaveteen näitten kuukausien keittorumban jälkeen.) Niin ja viikon verran Vauva on saanut kakkoskorviketta!! Siihen vaihtaminen kyllä riipaisi sydämestä. Iso Vauva! (Tällä viikolla Vauva yhtäkkiä on alkanut tuntua niin isolta, että ajan karkailu on alkanut hyytää sielua.)

Pienenä kommenttina lukijoittemme lempiaiheeseen: lisääntynyt kiinteitten syöminen aiheuttaa yhä kiinteämpiä vaikutuksia myös ruoansulatuskanavan toisessa päässä. Tänään tilanne iski päälle kesken pomppukiikkumisen (voinette kuvitella pakokauhuni!). Vaipanvaihto on silti hirveän hauskaa, koska Vauva itse on silloin aina niin mielissään.

Kevätsäässä olemme uskaltaneet liikkua myös liinaillen. Kun päivän mittaan kaipaan kauheasti Vauvaa, sen ottaminen liinaan tuntuu niiiiiiiiiin hyvältä. Se tulee suoraan omaan sydämeen kiinni ja sitä voi pussailla naamaan! Aikansa se kävellessä kurkkii ympärilleen kevättä, kunnes sen pää kerta heitolla kopsahtaa rintaani, kun uni tulee. Eilen olimme bussipysäkillä:

Kantoliinavauva kantajan perspektiivistä.

Ja sitten mitä merkittävimmät lintubongaukset. Eilen kävelimme kohti Rajakylää, kun yhtäkkiä ympärillämme pomppi västäräkkiperhe!

Västäräkistä vähäsen!

Tai siis, tuskin ne olivat perhe, mutta jonkin sortin jengi kuitenkin. Voi niiden kepeyttä! Niiden pyrstö vain poukkoilee, kun ne painavat menemään. Tänään sitten kuljimme Ainolan puistossa, kun yhtäkkiä kuulin peipon laulua. Opin viime syksynä tunnistamaan peipon kauniin laulun pitkän ihmetyksen jälkeen, kun Anna Järvisen Ångrar inget -laulu alkaa tuolla kesäisellä melodialla. (Lisäksi tarvittiin varavaarin lintukirja, josta ääntä saattoi kuunnella, kun ensin BD:n puhelimen Spotifysta soitettiin varavaarille ääntä, että mikäköhän lintu tässä olisi kyseessä.)

Tästä puusta kuului peipon laulu!
(Oli siellä lintukin, muttei olla varmoja, että peippoko nähtiin; kuultiin anyways!)

Vauvankin pitäisi Anna Järvisen perusteella tunnistaa peipon laulu, sillä loppuraskaudesta kuuntelin usein Ångrar inget -laulua. Synnytyksenkin alettua, joskus aamupäivällä silloin. Youtubesta ei löydy laulun peippoversiota, mutta silti linkki tässä.

Ja vielä yksi merkittävä kuluneen viikon askel, nimittäin ukin ja mummin puolivuotislahjana hankitut aurinkolasit tältä päivältä:

Aurinkolasivauva.
(BD valitsi värin; itse olin turkoosien kannalla.)

Huomenna on työpäivä. Imettämisen kannalta nyt vähän jännittää, kun kulunut viikko oli niin raju ja pitkiä imetysvälejä tuli odotettua useampi. Olen nyt viikonlopun aikana koettanut imettää vähän väliä, ja aion vapun aikaan jatkaa himoimetystä. Jospa maidontuotanto pysyisi käynnissä näillä eforteilla.

Koetan päästä kirjaamaan vappupäivityksen ja muutakin alkavalla viikolla, mutta nyt lähden koisimaan Vauvan viereen. Pitäkää pliis peukkuja, että mun silmä pysyis koossa tuonne 9. päivään saakka, jolloin on kontrolli polilla, eikä tarvis enää säntäillä päivystykseen sydän kurkussa. Vappuiloa joka puolelle!!

Pyhällä ehtoollisella

Ilta-aurinko paistaa, ja risti tuomiokirkon tornissa loistaa kirkkaana. Meidän sunnuntaimme alkoi mukavasti gospelmessulla, jossa Suvi-täti veti kauniita sooloja virnistellen välillä Vauvalle. Olin kaivannut jo kovasti kirkossa käyntiä, kun niin harvoin asiat ja jaksaminen ovat niin kohdillaan, että sinne asti pääsee juuri silloin, kun messuja järjestetään. Nuoren seurakunnan veisukirjasta lauletut piisit slovarikompilla iskivätkin suoraan kyynelkanaviini, ja olihan siinä itkussa pitelemistä. Kävin Vauvan kanssa ehtoollisella, ja se olisi innokkaana halunnut oman osuutensa ehtoollisviinistä. Pappia (joka muistutti erehdyttävästi professori Kalkarosta) hymyilyttikin kovasti Vauvan siunaamisen lomassa. Ja meitsillä märy kurkussa. Kaikki muut messuun osallistujat olivat rippikouluteinejä, ja jokin hillitön onnellisuuden ja kiitollisuuden puuska minua kai itketti. Kiitollisuus on ihana olotila, ja jo siksi tykkään käydä kirkossa, sillä siellä se minut valtaa paljon helpommin kuin missään muualla. Huolet katoavat ja yhtäkkiä kaikki on hyvin, juuri niin kuin kaiken pitääkin olla. Muulloin olen niin onneton tunari, että pienikin huoli valtaa koko mielen. Jessen tarpeessa, niin voisi varmaan sanoa.

Kirkkoon tullessani sytytän aina kynttilän kaikelle ajankohtaiselle: kiitoksille, huolille ja haaveille. Pienokaisille (jo oleville, vasta syntyneille ja tulossa oleville) toivon kynttilällä siunausta. Ja sitten kun pysähtyy miettimään, mistä kaikesta päivittäin voikaan olla kiitollinen, se lista on loputon. Naurusta, keväästä, ihmisistä, rakkaudesta, yltäkylläisyydestä, lääkäreistä, laserista, töistä, ja niin edelleen. "Älkää olko mistään huolissanne, vaan kääntykää kaikessa, mitä tarvitsette, rukoillen, kiittäen ja anoen Jumalan puoleen." (Fil. 4: 6.)

Gospelmessuvauva.

Sitten ajeltiin pikkuserkun 6-vuotissynttäreille ja nähtiin sukulaisia. Vauva oli kovin väsynyt vaan ei sosiaalisilta paineiltaan saanut nukahdettua. Kotiin tultuamme nysväsimmekin Vauvan kanssa madalletussa petissämme sillä aikaa kun BD luki taas tenttiin. Nyt Vauva nukkuu jo ainakin kolmatta 45 minuutin unisykliään. Minä en tietenkään saanut unta, vaikka väsyttää. Viime yönäkin sain vaihdella Vauvan puolelta toiselle imettämään vähän väliä.

Keväistä stankkumeininkiä: Nutrilon Standard 90 ml Avent-pullosta kakkosrei'ityksellä.

Nyt Vauva herää. Me syödään ensin ja sitten lähdetään kävelylle (oikeasti jäädään sohvalle katsomaan Idolsia ja syömään suklaata, jota on helppo imeskellä oikaisusta kipeilläkin hampailla). Sitten yritän ehkä kolmannen kerran alkaa katsomaan Holiday-leffaa, vaikka nukkumaankin pitäisi mennä, jotta taas viikon jaksaisi. Vaikka mikäpä keväällä on jaksaessa: nämä alkavat olla nyt ne kaikkein upeimmat viikot, joista kaltaisellani pessimistillä on vielä vara nauttia. Ehkä siksikin Pohjois-Suomen pitkä kevät sopii minulle. Kun varsinainen kesän pyrskähdys on niin äärettömän lyhyt (mellan hägg och syren, kirjoitettiin kerran Hesarissa; ohi ennen kuin on alkanutkaan), tämä pitkä kulkeminen sitä kohti on kaikkein parasta. Juhannukseltahan se jo alkaa pimetä taas. Mutta toukokuu, toukokuu!!!