Pyhällä ehtoollisella

Ilta-aurinko paistaa, ja risti tuomiokirkon tornissa loistaa kirkkaana. Meidän sunnuntaimme alkoi mukavasti gospelmessulla, jossa Suvi-täti veti kauniita sooloja virnistellen välillä Vauvalle. Olin kaivannut jo kovasti kirkossa käyntiä, kun niin harvoin asiat ja jaksaminen ovat niin kohdillaan, että sinne asti pääsee juuri silloin, kun messuja järjestetään. Nuoren seurakunnan veisukirjasta lauletut piisit slovarikompilla iskivätkin suoraan kyynelkanaviini, ja olihan siinä itkussa pitelemistä. Kävin Vauvan kanssa ehtoollisella, ja se olisi innokkaana halunnut oman osuutensa ehtoollisviinistä. Pappia (joka muistutti erehdyttävästi professori Kalkarosta) hymyilyttikin kovasti Vauvan siunaamisen lomassa. Ja meitsillä märy kurkussa. Kaikki muut messuun osallistujat olivat rippikouluteinejä, ja jokin hillitön onnellisuuden ja kiitollisuuden puuska minua kai itketti. Kiitollisuus on ihana olotila, ja jo siksi tykkään käydä kirkossa, sillä siellä se minut valtaa paljon helpommin kuin missään muualla. Huolet katoavat ja yhtäkkiä kaikki on hyvin, juuri niin kuin kaiken pitääkin olla. Muulloin olen niin onneton tunari, että pienikin huoli valtaa koko mielen. Jessen tarpeessa, niin voisi varmaan sanoa.

Kirkkoon tullessani sytytän aina kynttilän kaikelle ajankohtaiselle: kiitoksille, huolille ja haaveille. Pienokaisille (jo oleville, vasta syntyneille ja tulossa oleville) toivon kynttilällä siunausta. Ja sitten kun pysähtyy miettimään, mistä kaikesta päivittäin voikaan olla kiitollinen, se lista on loputon. Naurusta, keväästä, ihmisistä, rakkaudesta, yltäkylläisyydestä, lääkäreistä, laserista, töistä, ja niin edelleen. "Älkää olko mistään huolissanne, vaan kääntykää kaikessa, mitä tarvitsette, rukoillen, kiittäen ja anoen Jumalan puoleen." (Fil. 4: 6.)

Gospelmessuvauva.

Sitten ajeltiin pikkuserkun 6-vuotissynttäreille ja nähtiin sukulaisia. Vauva oli kovin väsynyt vaan ei sosiaalisilta paineiltaan saanut nukahdettua. Kotiin tultuamme nysväsimmekin Vauvan kanssa madalletussa petissämme sillä aikaa kun BD luki taas tenttiin. Nyt Vauva nukkuu jo ainakin kolmatta 45 minuutin unisykliään. Minä en tietenkään saanut unta, vaikka väsyttää. Viime yönäkin sain vaihdella Vauvan puolelta toiselle imettämään vähän väliä.

Keväistä stankkumeininkiä: Nutrilon Standard 90 ml Avent-pullosta kakkosrei'ityksellä.

Nyt Vauva herää. Me syödään ensin ja sitten lähdetään kävelylle (oikeasti jäädään sohvalle katsomaan Idolsia ja syömään suklaata, jota on helppo imeskellä oikaisusta kipeilläkin hampailla). Sitten yritän ehkä kolmannen kerran alkaa katsomaan Holiday-leffaa, vaikka nukkumaankin pitäisi mennä, jotta taas viikon jaksaisi. Vaikka mikäpä keväällä on jaksaessa: nämä alkavat olla nyt ne kaikkein upeimmat viikot, joista kaltaisellani pessimistillä on vielä vara nauttia. Ehkä siksikin Pohjois-Suomen pitkä kevät sopii minulle. Kun varsinainen kesän pyrskähdys on niin äärettömän lyhyt (mellan hägg och syren, kirjoitettiin kerran Hesarissa; ohi ennen kuin on alkanutkaan), tämä pitkä kulkeminen sitä kohti on kaikkein parasta. Juhannukseltahan se jo alkaa pimetä taas. Mutta toukokuu, toukokuu!!!