Lohensyöjä pomppuvauva

Olen pahoillani vaitonaisuudesta. Energiaa ei oikein ole liiennyt päivittämiseen, vaikka se onkin mielessä ollut. Äsken olisin voinut nukahtaa Vauva kainalossa, ja niin on käynyt useimpina iltoina. Silmäikävyydetkään eivät edelleenkään ole helpottaneet, vaan viikolla vietimme jälleen muutaman tunnin päivystyksessä. Jouduin perumaan opetukset ja sitten siirtämään ne torstai-iltaan. Ja töitä on muutenkin piisannut odotettua enemmän. BD on hänkin tainnut olla niin vauhdissa Vauvan kanssa, että "Kovan Kaksikon" (kuten he itseään kutsuvat) päivien tohinan kirjaaminen tänne blogiin ei toistaiseksi ole onnistunut.

Alkuviikon kova juttu oli pomppukiikun asentaminen, missä ukki oli apuna. Saatiin Hemmo-serkun kiikku lainaan. Vastaava (BD:n vanha) kiikku viritettiin myös mummilaan.

Pomppuvauva.

Vauva on tietysti ollut tavattoman riemuissaan pomppukiikustaan. Kun vielä taustalle laitetaan soimaan Karvaturvan törkylevy ja kajareista kajahtaa "Koiria, hau, koiria, wuff", niin Vauvalla lähtee hillitön bailuvaihde käyntiin. Itse olin vähän skeptinen sen suhteen, että kiikku ruuvattiin aivan keskelle olohuoneen kattoa, mutta loppujen lopuksi on kätevää tuijottaa yhtä aikaa telkkaria ja pomppu-Vauvaa.

BD ja Vauva kävivät joka päivä töissä tankkauksella. Kuluneella viikolla ikävä oli paljon pahempaa kuin ensimmäisellä. Kai tilanne alkoi konkretisoitua mielessäni. Onkin ollut aivan ihanaa päästä halailemaan ja imettämään Vauvaa työpäivän puolivälissä.

Työhuonevauva.

Viikon toinen iso juttu oli puolivuotisneuvola perjantaina. Vauvan pituus oli tarkalleen 70 cm ja paino 8 130 g. "Sievästi käyrillä." Neuvolakortissa lukee edelleen "soseiden" syömisestä, vaikka Vauvan nauttimat kiinteät ovatkin olleet sormiruoan muodossa. Ruokailukertoja on ollut kahdesti päivässä, joten maito on edelleen jatkanut pääosassa; mutta jos vain BD:llä riittää aamuisin voimia ja aikaa, syöntikertoja voisi olla yksi enemmän. Eräänä päivänä kotiin tullessani BD oli lykkinyt Vauvan puuron uuniin, ja näistä "leipäsistä" Vauva tykkäsikin monin verroin mössöpuuroa enemmän. Niitä on tehty joka päivä sen koommin.

Sormiruokailusta puheen ollen: tänään Vauva otti ensi askelensa kohti lihansyönnin jaloa taitoa:

En oo enää pelkkä kasvissyöjä hei!

Me söimme lohta! Ja se näytti maistuvan mainiosti! Samalla meni kattilallinen porkkanaa ja bataattia - tietysti osin lattialle, mutta komein haukkauksin myös suuhun. Vauvan sorminäppäryyskin näyttää kehittyvän, ja voi alkaa pikku hiljaa kuvitella, että pinsettiotteeksi tuo kouriminen vielä joskus muuttuu. Vauva syö aina keskittyneesti aikansa, kunnes sitten parkaisee äkäisesti muutaman kerran. Se on merkki: nyt lopetetaan. Olemme koettaneet ottaa mukaan käsienpesuviittoman, mutta saa nähdä, merkitseekö se mitään. Muutaman kerran olemme nyt myös antaneet ruokailun yhteydessä Vauvalle Ikeasta ostetun lelusarjan juomapikarin, jota se tosin taitaa vielä luulla leluksi, vaikka siihen keitettyä ja jäähtynyttä vettä kaadammekin. (Emme taida osata siirtyä suoraan hanaveteen näitten kuukausien keittorumban jälkeen.) Niin ja viikon verran Vauva on saanut kakkoskorviketta!! Siihen vaihtaminen kyllä riipaisi sydämestä. Iso Vauva! (Tällä viikolla Vauva yhtäkkiä on alkanut tuntua niin isolta, että ajan karkailu on alkanut hyytää sielua.)

Pienenä kommenttina lukijoittemme lempiaiheeseen: lisääntynyt kiinteitten syöminen aiheuttaa yhä kiinteämpiä vaikutuksia myös ruoansulatuskanavan toisessa päässä. Tänään tilanne iski päälle kesken pomppukiikkumisen (voinette kuvitella pakokauhuni!). Vaipanvaihto on silti hirveän hauskaa, koska Vauva itse on silloin aina niin mielissään.

Kevätsäässä olemme uskaltaneet liikkua myös liinaillen. Kun päivän mittaan kaipaan kauheasti Vauvaa, sen ottaminen liinaan tuntuu niiiiiiiiiin hyvältä. Se tulee suoraan omaan sydämeen kiinni ja sitä voi pussailla naamaan! Aikansa se kävellessä kurkkii ympärilleen kevättä, kunnes sen pää kerta heitolla kopsahtaa rintaani, kun uni tulee. Eilen olimme bussipysäkillä:

Kantoliinavauva kantajan perspektiivistä.

Ja sitten mitä merkittävimmät lintubongaukset. Eilen kävelimme kohti Rajakylää, kun yhtäkkiä ympärillämme pomppi västäräkkiperhe!

Västäräkistä vähäsen!

Tai siis, tuskin ne olivat perhe, mutta jonkin sortin jengi kuitenkin. Voi niiden kepeyttä! Niiden pyrstö vain poukkoilee, kun ne painavat menemään. Tänään sitten kuljimme Ainolan puistossa, kun yhtäkkiä kuulin peipon laulua. Opin viime syksynä tunnistamaan peipon kauniin laulun pitkän ihmetyksen jälkeen, kun Anna Järvisen Ångrar inget -laulu alkaa tuolla kesäisellä melodialla. (Lisäksi tarvittiin varavaarin lintukirja, josta ääntä saattoi kuunnella, kun ensin BD:n puhelimen Spotifysta soitettiin varavaarille ääntä, että mikäköhän lintu tässä olisi kyseessä.)

Tästä puusta kuului peipon laulu!
(Oli siellä lintukin, muttei olla varmoja, että peippoko nähtiin; kuultiin anyways!)

Vauvankin pitäisi Anna Järvisen perusteella tunnistaa peipon laulu, sillä loppuraskaudesta kuuntelin usein Ångrar inget -laulua. Synnytyksenkin alettua, joskus aamupäivällä silloin. Youtubesta ei löydy laulun peippoversiota, mutta silti linkki tässä.

Ja vielä yksi merkittävä kuluneen viikon askel, nimittäin ukin ja mummin puolivuotislahjana hankitut aurinkolasit tältä päivältä:

Aurinkolasivauva.
(BD valitsi värin; itse olin turkoosien kannalla.)

Huomenna on työpäivä. Imettämisen kannalta nyt vähän jännittää, kun kulunut viikko oli niin raju ja pitkiä imetysvälejä tuli odotettua useampi. Olen nyt viikonlopun aikana koettanut imettää vähän väliä, ja aion vapun aikaan jatkaa himoimetystä. Jospa maidontuotanto pysyisi käynnissä näillä eforteilla.

Koetan päästä kirjaamaan vappupäivityksen ja muutakin alkavalla viikolla, mutta nyt lähden koisimaan Vauvan viereen. Pitäkää pliis peukkuja, että mun silmä pysyis koossa tuonne 9. päivään saakka, jolloin on kontrolli polilla, eikä tarvis enää säntäillä päivystykseen sydän kurkussa. Vappuiloa joka puolelle!!

Pyhällä ehtoollisella

Ilta-aurinko paistaa, ja risti tuomiokirkon tornissa loistaa kirkkaana. Meidän sunnuntaimme alkoi mukavasti gospelmessulla, jossa Suvi-täti veti kauniita sooloja virnistellen välillä Vauvalle. Olin kaivannut jo kovasti kirkossa käyntiä, kun niin harvoin asiat ja jaksaminen ovat niin kohdillaan, että sinne asti pääsee juuri silloin, kun messuja järjestetään. Nuoren seurakunnan veisukirjasta lauletut piisit slovarikompilla iskivätkin suoraan kyynelkanaviini, ja olihan siinä itkussa pitelemistä. Kävin Vauvan kanssa ehtoollisella, ja se olisi innokkaana halunnut oman osuutensa ehtoollisviinistä. Pappia (joka muistutti erehdyttävästi professori Kalkarosta) hymyilyttikin kovasti Vauvan siunaamisen lomassa. Ja meitsillä märy kurkussa. Kaikki muut messuun osallistujat olivat rippikouluteinejä, ja jokin hillitön onnellisuuden ja kiitollisuuden puuska minua kai itketti. Kiitollisuus on ihana olotila, ja jo siksi tykkään käydä kirkossa, sillä siellä se minut valtaa paljon helpommin kuin missään muualla. Huolet katoavat ja yhtäkkiä kaikki on hyvin, juuri niin kuin kaiken pitääkin olla. Muulloin olen niin onneton tunari, että pienikin huoli valtaa koko mielen. Jessen tarpeessa, niin voisi varmaan sanoa.

Kirkkoon tullessani sytytän aina kynttilän kaikelle ajankohtaiselle: kiitoksille, huolille ja haaveille. Pienokaisille (jo oleville, vasta syntyneille ja tulossa oleville) toivon kynttilällä siunausta. Ja sitten kun pysähtyy miettimään, mistä kaikesta päivittäin voikaan olla kiitollinen, se lista on loputon. Naurusta, keväästä, ihmisistä, rakkaudesta, yltäkylläisyydestä, lääkäreistä, laserista, töistä, ja niin edelleen. "Älkää olko mistään huolissanne, vaan kääntykää kaikessa, mitä tarvitsette, rukoillen, kiittäen ja anoen Jumalan puoleen." (Fil. 4: 6.)

Gospelmessuvauva.

Sitten ajeltiin pikkuserkun 6-vuotissynttäreille ja nähtiin sukulaisia. Vauva oli kovin väsynyt vaan ei sosiaalisilta paineiltaan saanut nukahdettua. Kotiin tultuamme nysväsimmekin Vauvan kanssa madalletussa petissämme sillä aikaa kun BD luki taas tenttiin. Nyt Vauva nukkuu jo ainakin kolmatta 45 minuutin unisykliään. Minä en tietenkään saanut unta, vaikka väsyttää. Viime yönäkin sain vaihdella Vauvan puolelta toiselle imettämään vähän väliä.

Keväistä stankkumeininkiä: Nutrilon Standard 90 ml Avent-pullosta kakkosrei'ityksellä.

Nyt Vauva herää. Me syödään ensin ja sitten lähdetään kävelylle (oikeasti jäädään sohvalle katsomaan Idolsia ja syömään suklaata, jota on helppo imeskellä oikaisusta kipeilläkin hampailla). Sitten yritän ehkä kolmannen kerran alkaa katsomaan Holiday-leffaa, vaikka nukkumaankin pitäisi mennä, jotta taas viikon jaksaisi. Vaikka mikäpä keväällä on jaksaessa: nämä alkavat olla nyt ne kaikkein upeimmat viikot, joista kaltaisellani pessimistillä on vielä vara nauttia. Ehkä siksikin Pohjois-Suomen pitkä kevät sopii minulle. Kun varsinainen kesän pyrskähdys on niin äärettömän lyhyt (mellan hägg och syren, kirjoitettiin kerran Hesarissa; ohi ennen kuin on alkanutkaan), tämä pitkä kulkeminen sitä kohti on kaikkein parasta. Juhannukseltahan se jo alkaa pimetä taas. Mutta toukokuu, toukokuu!!!

Keväinen puolivuotispäivä

Kummitätissä on kondiittorin vikaa. Onnea Vauva kuusi kuukautta!

Sain tänään nukkua pitkään, mutta kun puolenpäivän aikoihin heräsin Vauvaa imettämään, ovikello soi. Meille tuli Suvi-täti leipomansa suklaavadelmatäytekakun kanssa mietiskellen, onko laskenut oikein, että Vauva täyttää tänään puoli vuotta. Vähänkö ihanaa!! Kiitos rakas Suvi-täti!! Hoilasimme BD:n kanssa Vauvalla häpibööthdeitä eikä vielä ollut sielussa kauhua siitä, miten vikkelään aika kuluu (ehkäpä kiitos kuuluu koliikille; ei kiitos takaisin siihen aikaan). Vauva söi myös lounasta oikeastaan ensimmäistä kertaa, koska ruokailumme ovat tähän asti painottuneet iltaan. Parsakaali maistui, mutta kukkakaalille Vauva ei ole alkanut lämmetä.

Olen imettänyt pitkin päivää ja myös antanut Vauvan nukkua päiväunia kesken imetyksen, edelleen läheisyystankkausten hengessä. En tiedä, olenko kuvitellut, vai vaikuttaako läheisyystankkauksen tarve todella niin molemminpuoliselta tämän ensimmäisen työviikon jälkeen. Maidontuotannon ylläpidon kannalta tämä varmaan ainakin on tarpeellista. Olenkin pyytänyt lomapäiväksi vappuaattomaanantaita, jotta saisimme taas pesiä rauhassa hieman pidemmän pätkän.

Pitkään kestäneen hitailun jälkeen lähdimme vaunukävelylle kolmisin. Ilahduin, kun ensi kertaa viime syksyn loppuraskausajan jälkeen kokeilin ohuita ulkoiluhousuja jalkaan ja ne mahtuivat aivan ongelmitta. Syksyllä jouduin pitämään vetoketjua auki ja pöksyjä masutuubin avulla ylhäällä. Tänään satoi, en tiedä mitä möhnää mutta viikollahan lunta on tuprutellut harva se päivä, joten ulos päästyämme kevään merkit joka puolella yllättivät. Ensinnäkin nurmikkohan rehotti jo valtoimenaan eri puolilla:

Nurtsi hohkaa!

Seuraavaksi huomasimme tarkkasilmäisen Vauvan kanssa, että vesilätäköitä oli kaikkialla:

Litisee ja lotisee, silisee ja solisee, pulisee ja mulisee.

Ylittäessämme jokea silloilla lokkeja liiteli kirkuen joka puolella. En ensin kiinnittänyt asiaan huomiota, mutta sitten havahduin: nämähän ovat naurulokkeja!

Vaatii ehkä vähäsen siristelyä tervesilmäisiltäkin, mutta kyllä, jäälautan reunalla nyökkäilee ensimmäinen bongaamamme naurulokki! (Sillä oli myös partneri, mutta se ehti lentää pois ennen kuin Lumia reagoi.)

Olimme aikoneet kiertää saarilenkin, mutta Vauvaa vähäsen nypytti vaunuissa makoilu, joten kaarsimmekin keskustaan. Saadaksemme itsemme liikkeelle olimme BD:n kanssa jo tankanneet muutamat Taika-motilliset kahvia, minkä seurauksena jouduimme valitsemaan take awayksi teetä. Mukavasti se lämmitti, kun oli päällä ne (liian) ohuet ulkoiluvaatteet.

Keskustassa oli elävä tunnelma (siis mitä, eikö muka oululainen kevätlauantai tavoita New Yorkin menoa!), vaikka kello oli jo yli kuusi. Hullut päivät olivat loppuneet, ja teatteriin pakkautui väkeä. Sattumoisin vanha rakas lukion äidinkielen opettajakin korkokengissään kulki puolisonsa käsikynkässä kohti teatteria. Saimme vaihdettua vähäsen kuulumisia, mikä oli kyllä ihan ihanaa, vaikka myös vähäsen nostalgista. Tuli jotenkin todellisesti se olo, että yksitoista vuotta sitten sitä oli kirjoittanut ylioppilaskokeen jos toisenkin, haaveksi tästä miehestä ja oli Oulussa. Nyt ollaan niin pitkän aikaa jälkeenpäin edelleen Oulussa, saman kelpo puolison kanssa, samoilla Tuiran kulmilla, vähän niin kuin keski-ikään kallistuvina. Ei yhtään pahalla tavalla, sillä minultahan puuttuu palo muille maille (eivät maailman paikat vaan paikan maailmat, eikö niin Saarikoski). Olisiko minut silloin nuorena melkein-ylioppilaana tehnyt onnelliseksi tieto siitä, että yksitoista vuotta myöhemmin minulla olisi BD ja hänen kanssaan Vauva kun noin törmäisimme äikänopeen? (Äikänope oli tietenkin olennainen, kun sitten menin lukemaankin "äikkää" (siis, kenen äidinkieli - suomen kieli, siis). Äikänopen edessä myös muutaman kerran vuodatin kyyneleitä, kun BD:n kanssa olimme silloin erossa. Ach nuoruuden dramatiikkaa.)

Palatessa vastaan tuli jäätelökioski:

Kevätkevätkevätkevät!
(Kesällä on sitten ärsyttävää, kun jätskikitskojen luona heristelevät ampiaiset, iuuuh!)

Koska BD luki illan tenttiin (voisiko väittää, että jatko-opintovaiheen erilainen puoli on se, että tenttien aiheista on ihan liekeissä?), Pirjo-mummu ja Kaija-isotäti tulivat minun ja Vauvan seuraksi. Vauva oli onnessaan kaikesta huomiosta, kikatteli, kieriskeli, pyllisteli ja rupsutteli. Se nautti kanssamme iltapuuroa (tällä kertaa jälleen tosin puurolla leikkiminen kiinnosti huomattavasti enemmän kuin syöminen). Maistoimme myös ensimmäistä kertaa avokadoa. Se tosiaan oli rasvaista, ja jos neuvolasta tulee ensi perjantaina noottia painosta, niin alamme varmaan Vauvan kanssa imutella sitä. Mummu vaihtoi vaippaa ja minä sain vähän pötkötellä sohvalla.

Illan merkittävä tapahtuma oli jalkojen poistaminen sängystä. Se onnistui yllättävän näppärästi, eikä meidän nyt enää tarvitse kovin paljoa huolehtia siitä, että Vauva varmasti vielä joskus mönkii tai kierähtää yli laidan. Perhepeti on aivan ihana tapa nukkua, etenkin nyt, kun en enää itse ole kärsinyt nukahtamisvaikeuksista. BD:kin on hyväuninen, tai oikeammin voisi kyllä sanoa, että erinomaisuninen. Hän vain menee vaaka-asentoon ja kuorsaus käynnistyy. Ja se on sikeää unta se. Etenkin nyt, kun allergialääkeaika on koittanut. Kevään merkki sekin.

Yöimetysten kannalta olen tosi onnellinen siitä, että olen oppinut vetäisemään Vauvan vain kainaloon ja jatkamaan sitten omaa untani. Ja edelleenkin öisin vieressä tuhiseva Vauva on aivan äärimmäisen puhutteleva ilmestys. Sitä vain miettii, että vaikka menisi näkö ja ties mitä muutakin elämässä, niin mielettömämpää lahjaa ei universumilta voisi saada. (Eilen juttelin töissä mieluisan uskonnon open kanssa siitä, miten noina hetkinä tulee usein myös eräänlainen "hengellisen tiivistymän" kokemus.)

Koska olen nyt tätä blogia varten kuvannut ympäristöä ja pitänyt kameraa mukana, olen napsinut kuvia myös S2-kurssille. BD:kin tunnistaa nykyisin mainiosti ympäristössä erilaisia kielen rakenteita ja oli apunani partitiivibongailussa. Tässä tulos tämänpäiväiseltä lenkiltä:

Partitiivikollaasi.
(Eikös vain sattunutkin mahetsusti eri nominityyppejä ihan random-otannalla mukaan???)

Valvon taas paheelliseen kellonaikaan, joten öitä vain meille kaikille ja äkkiä!!!

PS. Jos inshAllah tiistaihin eletään, niin kuunnellaan S2-kurssilla verbityyppipohdintaa varten GG Caravanin Paaliachak - seuraavastakin löytyy viittä tyyppiä, ja kans potkua puhekielen ja yleiskielen käsittelyyn, ja vilautetaanpa astevaihteluakin, niin ja asiaa tieten ennen kaikkea: 

Ennakkoluulot on syväl ja sitkeäs
Sitkevät niitä on vaikea kitkeä
Kuhan pysyt vaan omana itsenäs
Me ei haluta kuulla sun mannevitsejäs
Kuka sä oot, ja mistä sä tuut
Ketkä on me, ja keitä on muut

---
Ai suvaitse suvaitsemattomuus
Rasismi on vakava riippuvuus
Ne piippuhyllyl istuu piiput suus
Pallo on rajaton ja vapaa liikkuvuus
Sä et nähny sä kuulit, just
Sä et tienny sä luulit.

(Niin ja tietty sitten se, mistä Suvi-tätikin on ihan kikseissä, että Vauvan kummisetä soittaa Caravanissa, jee jee!!!)

(Kuka hoksas että mulla on ihan hullun ikävä opettamista - nyt sitä on vaan 6 tuntia yhteensä.)

Perjantai hölläillään

Mammalla ensimmäinen työviikko takana ja BD:llä kotona (siinäpä tuo näkyy hyvin, miten vanha essiivi ilmaisi in-essiiviä). Nyt pitäisi olla nukkumassa.

Viime yönä Vauva heräsi varmaan kerran tunnissa syömään. Olen toistaiseksi asiasta iloinen siksi, että yöimetykset kai pitävät hyvin yllä maidontuotantoa, joka nyt töitten vuoksi muutoin on hieman riskialttiissa tilassa. Mietin jopa, että onkohan Vauva niin viisas, että se siksi tietää syödä tiheästi. Olen jollain tapaa nauttinut tästä läheisyydestä nyt aivan erityisesti, joten heräily ei varsinaisesti minua haitannut. Mielessäni kuitenkin häivähti huoli, että entä jos me nyt totumme kokonaan tällaiseen rytmiin. Hassua, että jo kahden yön jälkeen sitä pelkää, että seuraavat kuusi kuukautta menevät näin.

BD ja Vauva kävivät tuttuun tapaan imetyksellä puolen päivän aikaan töissä. (Minulla on siitä usvainen kuva Lumia-luurissani, mutten näköjään osaa lähettää sitä mihinkään sähköpostiini. Tämäkin siis taitaa olla kuvaton postaus.) BD on kyllä ollut urhea, kun on jaksanut joka päivä pakkautua Vauvan kanssa ja kävellä vaunulenkin. Töissä Vauva puklasi oikein komeasti päälleni.

Nyt illalla meillä oli ihanaa ystäväseuraa, kun eräs oli palannut New Yorkista ja toi tuliaisena Vauvalle hulppean NYC-ensikirjan. Vauva pureskelikin jo lahjaansa omistautuneesti (mutta olin liian väsynyt hakemaan kameraa siitäkään hienosta hetkestä). Olimme BD:n kanssa hakeneet kunnon hölläilyeväät Prismasta (kyllä, olemme paatuneita S-ketjuasiakkaita ja suoraan sanottuna pidän siitä; olkoonkin että kaipaisin oikein kunnon pientä lähikauppaa), kun A-mummi ja U-ukki olivat Vauvaa hoitamassa töitteni jälkeen. Olo tuntui suorastaan vetreältä ja kevyeltä, kun rakkaat ystävät saivat mielen irtaantumaan arjesta huolineen. Lopulta tuntui, että kello on varmasti kolme yöllä, kun niin väsytti - mutta kello oli yksitoista. Keski-ikä taitaa olla armotta täällä.

Vauva oli illan ajan ihmeellisen hyväntuulinen, reipas ja tutkiva. Se pissasi matolle vieraitten läsnäollessa, sillä en raaskinut laittaa sille vaippaa, kun se niin hurmiollisesti kieriskeli nakuasussaan ympäriinsä.

On mentävä nukkumaan, ei tässä muu auta. Toivottavasti vielä joskus saan hengen paloa näihin päivityksiin.

PS. Siis kuka se oli, joka sen Voicen voitti?? En ollut koko tyyppiä tainnut huomata koko kilpailun aikana.

Ei oikein irtoa

Töitten alkaminen ei valitettavasti ole ollut tämän viikon raskas sisältö vaan se, että tiistaina töitten jälkeen lähdettiin viemään silmääni päivystykseen. No, onneksi ei vieläkään olla professori Vauhkomielen villisti pyörivän erikoislasisilmän tilanteessa, vaan verkkokalvoani rukattiin jälleen laserilla uuteen uskoon. Sain jonkinlaisen vanhuksille suunnatun opastuslappusen siitä, mistä tässä on kyse; mummosielun lisäksi minulla ilmeisesti on mummosilmät. Mutta lukee siinä niinkin, ettei tämän pitäisi yleensä olla vaarallista. Koetankin nyt taas hetkeksi päästä angstiolosta eroon ja nauttia keväästä. Vauva auttaa siinä kovasti.

Olin siis keskiviikon pois töistä toipumassa kotona. Minun pitää nyt jonkin aikaa varoa kaikkea ponnistelua, ja olenkin vähäsen varovainen kahdeksankiloisen Vauvan nostelun suhteen. Tämä on melkoinen kuormitus BD:lle, ja onneksi saimmekin taas apuhartiavoimia Kaija-isotätiltä, Aino-mummilta ja Pirjo-mummulta.

Työt ovat alkaneet ihanasti. Oma aika töissä tuntuu ruhtinaalliselta, ja keskittyminen jopa useammaksi tunniksi kerrallaan on jotain aivan äimistyttävää. Tuntuu ristiriitaiselta olla onnellinen tuosta omasta ajasta, mutta toisaalta vaikuttaa siltä, että energiamäärä Vauvaa kohtaan on vakio - nyt jaksan aivan eri tavoin riemuita sen kanssa olemisesta imetystauon, iltojen ja öiden aikana. Tämä ei tunnu samalla tavoin puurtamiselta. Ja onhan se niinkin, että työasiat ovat minulle rakkaita.

BD ja Vauva ovat käyneet luonani töissä puolenpäivän nurkilla, ja se vaikuttanee omaankin olooni ratkaisevasti. Vauva näyttää aina riemastuneelta, ja imettäminen työhuoneessa on ihana irtiotto. Jossain vaiheessa aina käytävästä kuuluu vaunujen kolina ja sitten mieluisat vieraat tupsahtavat sisään.

Vauva on myös tainnut oivaltaa yöimetysten ja läheisyystankkauksen tarpeen, sillä uskon, että se viime yönä heräili tunnin välein "syömään" (ei siinä olisi Erkkikään pysynyt kellon kanssa kärryillä eikä kelloa viitsi muutenkaan katsella). Hyvä näin, onhan työpäivän aikana tuleva tauko imetyksestä pitkä. Olisin äskenkin nukahtanut Vauva kainalossa, mutta koin jonkinlaista velvollisuudentunnetta kirjata tänne tieto siitä, että olemme hengissä edelleen.

Vauva on tainnut taas siirtyä kohti seuraavia kehityspyrkimyksiä: se nostelee takamustaan kovasti, kierii yhä pidempiä matkoja, nostelee itseään käsillä niin pystyyn kuikeloksi kuin suinkin voi ja oli tänään jopa hetken konttausasennossa, kun laskin sitä matolle. Syöttötuolissa istumisesta on tullut arkipäivää samoin kuin armottomasta sotkusta ruokailujen jälkeen.

PS. Kaurapuuro taitaa tehostaa Vauvan ruoansulatusta. Tänä aamuna töihin lähtöä tehdessäni imetin, ja syöntinsä lomassa Vauva sitten halusikin vauhdittaa vaipanvaihtoa. Kyseessä oli sellainen "kainalokakka", ettei bodya saanut pään yli sotkematta ja tavaraa tuli komeasti myös pitkälle selkään. Niin, ja tietenkin työvaatteissani oli tämän insidentin jälkeen puklun ja maissinaksujen lisäksi kakkaa. Saapa nähdä kuinka pitkään ne minua siellä työpaikalla katselevat (ja haistelevat).

PPS. Koetin töitten jälkeen syödä eilisen lohtu-palak paneerini jämiä olohuoneessa Vauvan vieressä sen leikkiessä lattialla. Mutta syöminen oli Vauvasta niin äärimmäisen mielenkiintoista, ettei se ensinkään suvainnut haarukoimistani. Päädyinkin antamaan sille yksitellen neljä riisiä, joissa mahtoi olla myös vähäsen intialaista makua. Mutta niitä se maisteli, sitten nielaisi, oli neljän riisinsä jälkeen tyytyväinen ja jatkoi leikkiä. Hassu Vauva.

PPPS. Kolmas viikon haaste tällaiselle digipalikalle on ollut Lumian käyttöönotto. Liittymä tuli voimaan ollessamme silmäpolilla, ja olen kirjoittanut kai neljä tekstiviestiä tähän mennessä. Olen myös onnistunut soittamaan muutaman puhelun ja käymään kerran fb:ssä. Mutta niin kömpelöä se on, että tämä on osaltaan hieman rajoittanut kommunikaatiovalmiuksiani eilen ja tänään. Vauva on nauttinut Lumia mussuttamisesta selvästi vanhaa kulahtanutta expressmusicia enemmän.

PPPPS. Aamulla kahdeksalta on hammaslääkäri, joka lisää suuhun oikomistavaraa. Viikko sitten laitettiin vasta kuminauhat hammasvälejä venyttämään, enkä ole pystynyt syömään mitään kiinteää koko viikolla. Varmaankin on taas tuskallinen viikonloppu edessä. Nyyh. Suoriin hampaisiin ja terveeseen purentaan. mahtaa olla piiiiiiiiiiiikä vähintään kahden vuoden matka.

Hengissä ollaan

Me kaikki kolme ollaan hengissä ensimmäisen työpäiväni jäljiltä. BD:n ja Vauvan imetysvierailu meni ihan hyvin, joskin sen ajankohta hieman venyi parkuun liittyvistä syistä, kertoi BD. Vauva ehti kuitenkin mukavasti ruokailla ennen ja jälkeen tietohallintohenkilön operaation.

Olipa minulla kiire kotiin tänään. Illan mittaan Vauva on ollut kahdesti sessiot kantoliinassa, vähän väliä imetyksellä ja nukuimme yhdessä myös päiväunet.

Maanantai on siis suunnilleen purkissa, mutta huomenna onkin vielä iltaopetukset työpäivän päälle. Onneksi kellokortti joustaa vähäsen.

PS. Painostan BD:tä Vauva-päivityksiin. Ainakin he söivät tänään kaurapuuroa, ja BD saisi kyllä ladata niitä hulvattomia kuvia tänne. Niin ja kun tulin töistä kotiin, meillä tuoksui ruoka! Jo kättelyssä BD siis osoitti ylivertaisuutensa meikäläisen köpöiseen kotiräpöstykseen nähden. Harmi vain, että oma ruokailuni on jo neljättä päivää varsin tuskallista perjantaina käynnistyneen oikomisprokkiksen vuoksi. Auuuu!!

Imetysinfopläjäys

Vielä ennen nukkumaanmenoa ja tiedostojen sulkemista pitää quotata jälleen kiinnostavaa imetystietoutta:

"Koraanissa suositellaan kahden vuoden imetystä. Tätä tavoitetta tulee kunnioittaa, vaikka harva muslimiäiti kyseistä perinnettä Suomessa noudattaa. Joissakin kulttuureissa ja uskonnoissa miehellä on erityinen rooli imetyksen edistämisessä. Islamilaisessa perinteessä oma aviomies tai arvostettu suvun vanha mieshenkilö voi rukoilla imetyksen onnistumisen puolesta. Buddhalaisessa perinteessä miehen rituaalinen osallistuminen imettämisen edistämiseen on keskeinen, ja erään tutkimuksen mukaan vietnamilaisten äitien luopuminen imettämisestä johtuu siitä, että kaupunkioloissa tätä riittiä ei ole voitu suorittaa (Groleau ym. 2006). Neuvolahenkilökunnan tietoisuus miehen perinteisestä merkityksestä ja osuudesta imetyksen edistämisessä maahanmuuttajaäidin taustakulttuurissa voi olla hyödyksi. Terveydenhoitaja voi siitä yrittää ottaa selvääkin, kun hän yrittää löytää keinoja, joilla asiakkaan lähiympäristön imetysmyönteisyyttä voisi tukea.

Islaminuskoisissa maissa ja monessa ei-islamilaisessa Aasian maassa lapsista, jotka saavat maitoa saman naisen rinnoista, tulee ns. ”maitosukulaisia”. Heitä kohdellaan kuin he olisivat sisarukset. Tällä tärkeällä perinteellä luodaan suhteita eri sukupiirien välillä, ja se on lisäksi avioliiton este aikuisiässä. Asia tulee ottaa huomioon synnytyssairaaloissa, jos vauva tarvitsee lisämaitoa ja jos harkitaan luovutetun äidinmaidon antamista. Äidiltä tulee aina varmistaa, voiko lapselle antaa toisen äidin rintamaitoa." (Imetyksen edistäminen Suomessa 2009, 74 - 75.) 

Lähde on siis Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen julkaisema Imetyksen edistäminen Suomessa -raportti ja toimenpideohjelma 2009-2012, joka löytyy pdf:nä netistä.

Tuo raportti oli todella mielenkiintoista luettavaa omankin imetyksen kannalta, vaikkei yllä siteerattu siihen liitykään. Toivonpa todella, että edistämistoimenpiteet toteutuvat. Minusta on käsittämätöntä, että synnytysosastolla, synnyttäneiden osastolla ja neuvolan terveydenhoitajana voivat toimia ihmiset, joilla ei ole imetysohjaajan pätevyyttä - jotka toisin sanoen eivät välttämättä tiedä imetyksestä juuri mitään. Ainakin omalle kohdalleni on sattunut henkilöitä, jotka eivät ole tilanteessamme osanneet ohjata millään tapaa. Ja epäilen, että sillä on ollut ratkaiseva merkitys täysimetyksen epäonnistumisen kannalta. Nyyh! (Raportissakin todetaan, että enintään vain 5 %:lla naisista maito todella ei riitä täysimetykseen. Todella usein syy on siis riittämättömässä imetysohjauksessa.)

Raportin mukaan Suomi on selvästi jäljessä muihin Pohjoismaihin verrattuna imetysasioissa. Mielenkiintoista sekin.

Töihinpaluutunteilua ja lusikkatreenejä

Huomasin melko myöhään tänään, että kaikki vaatteeni ovat puklussa, pissassa ja maissinaksumössössä. Sainkin urakoida pesukoneen kanssa huomista töihin paluuta varten. Toisaalta en olisi voinut tehdä sitä aiemminkaan, sillä vaatteet sotkeutuvat aina välittömästi pukeutumisen jälkeen. En oikein tiedä, miltä minusta tuntuu mennä töihin nyt, kun Vauva ensi viikonloppuna saavuttaa puolen vuoden iän.

Minulla on epäilys, että töissä oleminen on helpompaa kuin kotona oleminen. En vain ole yhtään kätevä emäntä, vaan kaikki kotona tehtävä tuntuu aina hirveältä ponnistelulta. Ja kun siihen lisätään jatkuvaa (pystyasennossa ja liikkeellä toteutuvaa) huomiota vaativa Vauva, kyllä meikäläisellä on hiki valunut. Työmäärä tuntuu omalla tavallaan varsin kohtuulliselta nyt, kun sitä on periaatteessa vain se noin 40 tuntia viikossa - viimeiset vuodet olen vääntänyt samanaikaisesti niin montaa projektia ja eri työtehtävää ja kärsinyt lisäksi gradustressistä, että normaali kellokortilla kontrolloitava työaika taukoineen ja työterveyshuoltoineen on varsin jees. On minulla tosin nytkin normityön päälle muutama opetussessio. Mutta huomenna olen ensimmäistä kertaa oikeasti kelpoinen siihen työhön, mitä teen. Sekin herättää monenlaisia tunteita. Työkaverini ovat myös ystäviäni, ja sen puoleen on ihana mennä töihin. Työn sisältö käsittää pitkästi omien intohimojeni työstämistä, joskin myös byrokratia ja hallinnointi tulevat viemään aikaa. Huomenna periaatteessa alkavat myös jatko-opintoni ja sitä myöten väitöskirjan teko. Se kaikki on minulle hirvittävän rakasta.

Jännittävää tuleekin olemaan tasapainoilu kaiken tämän minulle rakkaan välillä. On melkoisen pakahduttavaa nähdä, miten onnellisia BD ja Vauva ovat yhdessä. Pelkään hieman ulkopuolista oloa. Eniten pelkään, että ikävöin Vauvaa aivan kuolettavasti. Yli vuoden ajan Vauva on ollut kiinteä osa minua, ensin mahassa, sitten koko ajan imetettävänä ja osana koko elämää. Tauot ovat olleet enimmilläänkin muutaman tunnin mittaisia eikä niitä loppujen lopuksi ole ollut usein. 40 tuntia viikossa onkin valtavan paljon! Olen miettinyt, että monella tapaa minä liityn melkein kaikkeen, mitä Vauva tietää. Se tekee oman olon varsin tärkeäksi. Mutta nyt sitten Vauva alkaa kokea kaikkea, missä minä en olekaan mukana. Ja se tulee oppimaan paljon sellaista, mitä en heti ole näkemässä. 

Epätodelliselta tuntuu koko tämä aika synnytyksen jälkeen. Siihen saakka asiat olivat käsitettävissä jollain tapaa ja tajusin, mitä tapahtuu. Mutta Vauvan syntymän jälkeen kaikki on muuttunut ilman, että sitä todella voisi ymmärtää. Ja nyt on mennyt jo puoli vuotta näin! Ties millainen määrä pieniksi jääneitä vaatteita on jo pakattu pois (Ikean-reissulta ostimme uudet, isommat unipussitkin - niissä tuo kasvu jotenkin erityisesti konkretisoituu). Ja Vauvasta on kasvanut pieni ihminen tänä aikana. Hänen tarkka katseensa havaitsee ympäristöstä jo ties mitä, ja hän näyttää ymmärtävän jo yhtä jos toista. Ja oppiminen on käsittämättömän nopeaa, sillä jo yhdestä kerrasta Vauva näköjään tietää, mistä esimerkiksi lusikalla syömisessä on kyse. 

Ihan vasta pakkasin työhuonettani (siinäpä olikin hommaa) ja koin nostalgiaa äitiysvapaalle siirtymisestä. Nyt on mennyt miltei seitsemän kuukautta siitä, ja palaan takaisin. 

Vaikka olo on hirveän haikea, minusta silti tuntuu, että tämä ratkaisu on meille oikea. Olen äärettömän onnellinen BD:n puolesta, että hän pääsee toisaalta pienelle tauolle työelämästä ja toisaalta kokemaan tämän intensiivisen Vauva-arjen. Jos hän ei jäisi kotiin, hän ei koskaan ehkä kokisi sitä, mistä nyt haikeana itse luovun. 

No, tämä tunteiluni ei varmasti kiinnosta ketään. Sen sijaan varmasti kaikki ovat aivan hykerryksissään siitä tiedosta, että eilen Vauva söi kaurapuuroa ensimmäisen kerran!! Ja vaikka meidän makuumme tuo ensipuuromössö ei juuri maistunut miltään, Vauva oli aivan innoissaan! Olimme pohtineet sormiruokailun hengessä, että miten puuroa tarjoaisimme. Terveellä järjellä sitten päätimme, että koska puuroa syödään lusikalla, niin syödään sitä sitten lusikalla. 

Ensin mätimme puuroa vähäsen ruokailualustalle niin, että Vauva pääsi sitä kokeilemaan ja tunnustelemaan. Sitten annoin sen maistaa puuroa kädestäni, ja pienten ilmeilyjen jälkeen se söi sitä aivan mielissään. Puuro oli liian vetelää, jotta sen vieminen suuhun suoraan käsin olisi oikein onnistunut, joten otimme puuroa lusikkaan ja annoimme lusikan Vauvalle. Ja voi jumpe että se taas oli taitava!! Se vei lusikan suuhunsa välillä kaksin käsin, välillä yhdellä kädellä, kuten kuvassa näkyy: 

Elämän ensimmäinen kerta kaurapuuron ääressä ja lusikka kädessä.

Olimme taas aivan haltioissamme. Puuron leviäminen joka puolelle ei haitannut yhtään, kun näki, miten kympillä Vauva tilanteesta nautti. Välillä täytimme lusikan itse, ja kun toimme sen Vauvan silmien eteen, hän itse kurottautui lusikasta syömään. Joka kerta Vauva näki, mitä ja paljonko lusikassa on. Näytti myös siltä, ettei Vauva suoriltaan imenyt puuroa nieluunsa, vaan otti sen ensin suuhunsa, maisteli ja maiskutteli ja sitten nieli. Vauva söi käytännössä koko desilitrallisen puuroa.

Tänään BD valmisti meille perunamuusia ja lohta, joten Vauva pääsi jälleen kokeilemaan lusikan käyttöä. Se näytti tunnistavan tilanteen heti. Etenimme samaan tapaan  kuin eilen, joskin tänään Vauvaa huvitti leikkiminen syömisen lisäksi.  Kerran jätimme täytetyn lusikan ruokailualustalle, ja Vauva tarttui siihen ja vei sen suuhunsa!! Aivan käsittämätöntä!! Emme hämmästykseltämme meinanneet BD:n kanssa voida syödä omia annoksiamme. Tässä Vauva nauttii perunamuusia:

Vauva doesn't share food!! (Interteksti Joeyin ruokailutottumuksiin.)
Olenkohan oikeakätinen, hmm.

Nyt on syytä lähteä koettamaan nukahtamista, jotta jaksan töihin huomenna. Suunnitelmissa on, että Vauva ja BD tulevat imetykselle puolenpäivän nurkilla. Jännittävää!

PS. Vauva on alkanut nostella takamustaan pyöriessään mahallaan lattialla. Tätä on jatkunut vajaan viikon ajan. Pyöriminen ympäriinsä on yltynyt, ja Vauva saattaa hetkessä (ja silmän välttäessä) pyöriä metrin verran eri suuntaan.

Läheisyystankkausta ja Tappajahai 4

Tänään olemme ottaneet rauhallisesti. Minulla oli huono yö oikaisuhoidon aloittelun takia (ja nämä olivat vasta ne varsinaisille värkeille tilaa tekevät kuminauhat...), mutta onneksi A-mummi tuli iltapäivällä viemään Vauvan kävelylle kauhistuttavasta kohtisuorasta räntäsateesta huolimatta. Saimme jatkaa päivää yöasuissa torkuskellen.

Koska korvike oli loppu, meidän piti koota voimamme ja käydä Citymarketissa. Teimme samalla perustavaa tutkimusta puurohyllyn luona, ja kuulostaa ehkä hölmöltä kuten onkin, mutta ostimme viittä eri puuroa. Jos joku haluaa antaa vinkkejä kaurapuuron (tai riisipuuron?) valintaan, otamme niitä mieluusti vastaan. Taidamme aloittaa ruokailukokeilut sillä, että Vauva saa meuhkata puuron, käsien ja lusikan kanssa. Katsotaan sitten, miten edetään. Viikon päästä Vauva on puoli vuotta!

Kotimatkalla haettiin päiväruoaksi take awaynä palak paneeria, sillä minun hampaani ovat ihan tulessa. Pinaattijuusto olikin juuri sopivaa imeskeltävää. Vauvan maiskutellessa syöttötuolissa tarmokkaasti maissinaksuja totesin, että sen purematehot ikenillä ovat tällä hetkellä paljon kovemmat kuin omani. Go Vauva!

Tarkoituksena on nyt vain lepäillä ja tankata läheisyyttä, jotta ensi viikosta selvittäisiin. Vaikka Vauva jonkin aikaa jammailikin Tappajahaita katsellen, se päätti sitten nukahtaa BD:n syliin kantoliinaan:

Iltatorkut.

Tässä vielä eilen BD:n kameralla otettu kuva Tuiran sillalta tiellä tapahtuneen kantoliinauksen jälkeen:

Eilen paistoi aurinko, tänään tuprutti ankarasti räntää. Vauva tietää.

Palaan nyt Vauvan ja BD:n pariin. Voi olla, että lähipäivinä postaukset ovat vähissä, koska työt alkavat. Huomenna minun pitäisi valmistella opetustakin. Pitäkää peukkuja, että meidän hoitajanvaihdos onnistuisi!!

Älyjuomaa

Se voi olla, että kokemamme imetysongelmat ovat olleet Luojan lykky. Minulla olisi varmaan ollut suuri riski päätyä täydeksi imetysfanaatikoksi. Olen kyllä nytkin siitä melko innoissani, mutta tässä pari harrastuneisuuden kautta vastaan tullutta quotea, jotka kyllä hämmästyttävät.

Ensinnäkin: Suomessa  suositellaan täysimetystä 6 kk (Sosiaali- ja terveysministeriö 2004) ja osittain 1-vuotiaaksi saakka. WHO suosittelee imetyksen kestoksi vähintään kahta vuotta.

"Suolistobakteerien ja ravinnon yhteispeli alkaa sinä päivänä, kun päästämme ensi kirkaisumme. Kohdussa vauvan suoli on käytännössä steriili, mutta bakteerit alkavat valloittaa sitä heti synnytyskanavassa. Lisää bakteereja nielemme ensi kulauksessa äidinmaitoa. Tutkjat ovatkin viime vuosina alkaneet katsoa äidinmaitoa uudella tavalla. Se ei ainoastaan tarjoa lapsille ravinteita ja vasta-aineita. Yhtä tärkeää on, että se ruokkii suolistobakteereja. Tutkimuksen polttopisteessä ovat tätä nykyä äidinmaidon sisältämät imeytymättömät sokeriyhdisteet, joita on satoja erilaisia. Lisäksi äidit näyttävät tarjoavan näitä oligosakkarideja kullekin lapselleen ainutlaatuisen yhdistelmän - eräänlaisen maitosormenjäljen. Oligosakkarideilla ei ole ravitsemuksen kannalta merkitystä, vaan ne ovat suolistobakteerien ruokaa. Niiden avulla lapsi onnistuu vakiinnuttamaan itselleen terveen suolistobakteerikannan." (Lähde, Tiede 4/2012 -lehden mukaan.)

"Äidinmaidon koostumuksessa on hiukan vauvan tarpeista johtuvaa vaihtelua. Koostumus vaihtelee jonkin verran ainakin lapsen iän, nälkäisyyden, vuorokaudenajan, syötön vaiheen ja vallitsevan tautiuhan mukaan (Kuusisto, 1989). Esim. sairaan lapsen saama maito on erilaista kuin terveen. Se sisältää enemmän vasta-aineita, koska hän tilaa sylkikontaktin kautta äidiltään maidon välityksellä vasta-aineita. (Lähde.)"

Siis sehän on aivan täyttä älyjuomaa!! Unbelievable!

(Huomenna pitää mennä isoon markettiin täydentämään korvikevarastoa.)

PS. Kertauksena, että meillä ei siis missään vaiheessa ole täysimetys onnistunut, vaan on tasapainoiltu osittaisimetyksellä. Ei pahemmin pääse henkseleillä paukuttelemaan. Mutta silti, I'm impressed.

Postia äiti Päiville

Kela lähetti tänään kirjeen. Ruukaan pelätä niitä kirjekuoria, erityisesti nykyään, kun on kertynyt kokemusta opintotukien takaisinperinnästä. Odotankin yleensä BD:n tukea postien aukaisuun. Ja kun oli vielä perjantai 13. päiväkin. No, tällä kertaa Kela halusikin kertoa minulle, että olisi aika alkaa harkita isäkuukauden käyttöä!! Minulle!! Selkeytän vielä, jotta itsekin ymmärtäisin: isäkuukautta ei siis ehdotettu lapsen isälle, vaan minulle, äidille. Whaaaaaat?

Mieleeni pelmahtivat kesäiset Kela-asiointi-nenäherneilyni, joista osa lienee jo pyyhkiytynyt muistista defensiivisistä syistä: Jos nyt ei niitä liivinsuojuksia (huoh edelleen) oteta huomioon, niin mitä mitä siellä äitiyspakkauksessa on äidille eikä perheelle? Miksei se voi olla vauvapakkaus, perhepakkaus tai vanhemmuuspakkaus? Tämän pohdinnan oli esittänyt myös Ekoisi. Seuraavaksi hönkäilin herneitä nenästä, kun jouduin itse hakemaan vanhempainrahaa koko vanhempainrahakaudeksi, vaikka jo silloin oli tiedossa, että tämä aika puolitetaan BD:n kanssa. Nyt piti sitten aika vasta tehdä muutosilmoitus (turhaa paperityötä!) ja BD:n uusi hakemus. Argh! Silloin sain myös ohjeet, että juuri minun piti hakea lapsilisää, vaikka kai sitä nyt olisi voinut BD:kin hakea. Tuota "äitiys"pakkaustakaan ei isä voinut hakea. Nykyisin, kun kerromme, että BD jää nyt kotiin, tosi monet kysyvät, että "Ai jaa onko se se isäkuukausi?". Ja sitten selitetään, että vanhempainvapaa on jaettavissa isän ja äidin (tai muiden huoltajien) kesken. Neuvolasta viime kesänä saatu isäkuukauden mainoslehtinen oli muistaakseni Sosiaali- ja terveysministeriön käsialaa ja sinänsä liikuttava (muistaakseni siinä herkässä tilassa pirautin jopa kyyneleenkin sitä lukiessani, kun siinä isä rakasti lastaan niin herkistävästi, oih), mutta itsestä tuntui (hyvin) oudolta se lehdykän omaksuma "itsestään selvä" lähtökohta, ettei isä aikoisi lapsensa kanssa olla. Miten olisi myös äitiysvapaa-mainoslehdykkä? Että jää sinäkin äiti vähäksi aikaa kotiin, kyllä taloudesta selviää. Neuvolassa suunnilleen taputettiin käsiä joka kerta, kun BD ilmestyi tarkastuksiin mukaan (jos mies jollain haluaa egoaan pönkittää niin siinä olisi mainio keino, niin ihastuneita olivat terkat). Vauvan vakuutushakemuksen sai muistaakseni täyttää vain äiti (ok, raskaus vaikuttaa jonkin verran). Ja niin edelleen ja niin edelleen.

Että jos tämä on sitä tasa-arvoa, niin matkaa on piiiiiitkästi. Ihan viehättäviä pikku pyrkimyksiähän nämä kaikki toki ovat, mutta perustavista muutoksista ollaan mielestäni vielä kaukana. Kun viime keväänä kärsin neljän kuukauden jatkuvasta 24/7 pahoinvointi-oksentelukrapulasta tuon mokoman vauvanpötkäleen takia, mietin, että kyllä vain tässä maailmassa puoliso saisi hoitaa ihan kaiken muun vauvan syntymään asti, kun kuitenkin molemmat käytiin (sinnillä, oksennellen) töissäkin. Imetysasioiden positiivista starttia vartenkin sanotaan, että äidin pitäisi saada vain imettää ja muut hoitaisivat kaiken muun. Minua vähäsen ärsyttää se, että kun isä tekee jotain kodin tai vauvan eteen, hän on heti super-isä ja erinomainen isä ja häntä kannustetaan ja ihkutellaan ja ihastellaan ja taputellaan olkaan. Onhan se ihanaa, että mies/isä on sellainen, mutta saa kyllä luvan ollakin. Minusta sen pitäisi olla itsestään selvää. (Ja niin rajallinen olen itse, että ilman BD:n paneutumista arjen pyöritykseen ja ilman meidän huippua tukiverkostoa olisin nääntynyt jo joskus marraskuussa, se on saletti. Minulta puuttuvat kaikki super-naisen ominaisuudet. Ei ole minua paljon olkaan taputteleminen tehokodinhoidosta tai ruoanlaitosta - kunhan aina jotenkin selvittäisiin.)

Mutta onhan se toki aivan mahtavaa, että meillä on Kela ja tällaiset vanhempainvapaat. Ja sekin on mahtavaa, että me kuitenkin olemme tämän maapallon tasa-arvoisimpia yhteiskuntia. Mahdollisuuksia on, kun vähäsen jaksaa vääntää. Ei muuta kuin lippu korkealle ja palautetta Kelaan tästä sukupuolittuneisuudesta. Maailma muuttuu paremmaksi sitä muuttamalla. Niin kuin Pekkakin sanoi.

Niin, ja sekin on mahtavaa, että meillä on Kaija-täti. Vauva riemastui, kun isotäti pölähti aamusella paikalle. Virnistyksen lisäksi sillä lähti heti kone käyntiin: armoton sätkintä ja kiljahtelu. Se on rakkautta se. Minä nimittäin läksin hammaslääkäriin ja BD työpöytää siivoamaan. Kävin samalla kurkkaamassa vähäsen työpaikkaa ja hyvältä se tuntui. Päivä olisikin ollut varsin onnellinen, jos en olisi murehtien odottanut koko päivää silmäpolin lääkärin puhelua, jota ei lopulta koskaan tullut. Uskaltauduimme sitten virka-ajan hyvästi päätyttyä kuuden maissa keskustakävelylle. Ihana ilta-aurinko paistoi, ja sen ympärille muodostui jonkinlainen halo:

"Herran aurinko paistaa", sanoi äiti aina, kun olin pieni.

 Vauva nukahti sikeästi vaunuihin, mutta kävi kuitenkin tutustumassa nähtävyyksiin:

Pelekään, pelekään, nelijännesä polovesa.

Kulkeuduimme Stockalle lähinnä ruokaostoksille. Ja se oli varmasti universumin puhuttelua, että oma (yksityinen) silmälääkärini tuli kolmesti vastaan. Harkitsin jopa sitä epäkorrektia tekoa, että olisin mennyt häntä häiritsemään siinä lihatiskin kulmalla. Sen sijaan sain jonkin ala-astetyylisen reaktion, ja minua alkoi kikatuttaa nähdä hänet miehensä kanssa. Ehkä se johtui siitä, että aina tarkastukseen mennessäni olen kauhusta kankea ja lapseksi regressoitunut. Jäin myös miettimään, että muistaakohan silmälääkäri potilaansa ulkonäön sijaan esim. silmänpohjista. Jos tästä nyt pitäisi vielä vetää aasinsilta Vauvaan, niin toivon, että hän olisi perinyt isänsä verkkokalvot (mutta minun silmänpaineeni). 

Vauva nukkui yllättävän sikeästi vaunuissa, mutta tietenkin vain siihen asti, että olimme take away -kahvien kanssa kirjaston kohdalla paluumatkalla. Pikisaaren jälkeen hiki vei voiton ja parku alkoi. Siis: kantoliina esiin keskellä tietä. Hyvin toimi.

Pace-vauva katsoo Voice of Finlandia ja hassua Michael-setää ja jammailee.
(Kiitokset A-mummille hienoista pöksyistä!)

Illalla söimme sipsejä (ensimmäinen plussa Lidlille: Taco-dipit) ja katsoimme Voice of Finlandia. Tai pitänee tehdä BD:lle oikeutta ja todeta, ettei hän syönyt sipsejä vaan basilikaa ja patonkia, ja minä söin sipsejä. Vauva rokkasi ihan kympillä, sillä poukkoilu jalkojen varassa on sen nykyinen lempiaktiviteetti. Nukuttamista yrittäessämme Vauva ketkutti takamustaan ihan itämaisen tanssin tyyliin ja samalla teki vasemmalla kädellään tiputanssi-heilutusta. Kenenkähän kappaleeseen se lie olikaan reaktio (ei ainakaan Saara Aallon äklöön sateenkaareen; ehkä ohjelman mainioihin tuomareihin, joskaan ei Lauri Tähkään).

Nyt oli tarkoitus vielä katsoa Tappajahai 4, mutta BD sammui. Onpahan laatuviihdettä huomiselle, inshAllah. Takaisin Pasilaan.

PS. Koetin muuttaa kommentointiasetuksia niin, että se onnistuisi helposti anonyymisti mutta hyväksyntäni kautta. Kiitos kovasti tähänastisista kommenteista ja myös muista palautteista! Saa olla eri mieltä mutta on se toki hauskempaa jos on samaa mieltä! :)

Kakka investigations

Meillä oli rauhallinen aamu. Vauva oli virkku, äiti järkyttävän väsynyt (mitäs kirjoittelee yöllä blogiinsa). Sain imetettyä meille yhdet jatkotorkahdukset, ennen kuin päivä käynnistyi. BD oli tänäänkin kauan kaukana töissä, joten meillä oli suunniteltuna ihanaa ohjelmaa jaksamisen maksimoimiseksi. Aamukahvia juodessani nenääni kuitenkin kantautui lattialla kellivältä vauvalta merkitsevä tuoksahdus, ja siirryimme vaipanvaihtoon. Havainnot olivat edellisten kaltaisia, ja kyllä vain tämä kiinteän ruokailun aloittelu tekee observoinneista äärimmäisen jännittäviä. Enpä olisi ikinä osannut aavistaa nykyisiä mielenkiinnonkohteitani vuosi sitten, enkä etenkään kaksi vuotta sitten. Sormiruokailusta sanotaan, että vauvan suolisto oppii kunnolla hyödyntämään uusia ruokalajeja vasta totuttautumisjakson jälkeen (sama varmaankin myös soseissa, mutta niiden läpikulkua voi olla vaikeampi havaita), joskin ruoan sulamista pitäisi edistää sen, että suussa tovin pyörivään ja pureskeltavaan ruokaan sekoittuu sylkeä. 

Ennen liikkeelle lähtöä söin itse sämpylän ja Vauva istui syöttötuolissa maissinaksuja mutustellen:

Päämäärä selvä.

Tämä oli ensimmäinen kerta, että Vauva istui kotona kaksin ollessamme itsenäisesti. Se katsoi minusta välillä mallia syömiseensä. Tuntui hyvin juhlavalta, että istuimme yhdessä pöydän ääressä ja söimme. Iso lapsi jo. (Ja kauhea ikävä näistä päivistä luopumisesta iski.)

Päätimme mennä jokivartta pitkin kävellen kyläilemään ihanaan perheeseen, jossa Vauva sai lapsiseuraa. Pojat E & I ottivat Vauvan huomaansa ja esittelivät lelujaan ja kirjojaan. Erityisesti Piippolan vaaria soittava vihreä traktori sekä lohikäärmekilpi tekivät Vauvaan vaikutuksen. Vauva pääsi I:n syöttötuoliin nautiskelemaan naksujaan, kun äiti söi makoisaa vuohenjuustolasagnea. On hassua seurata, miten Vauva reagoi selvästi eri tavoin muihin lapsiin kuin aikuisiin. Kovin se näytti olevan mielissään, ja poikien esimerkki herätti suunnatonta uteliaisuutta. Olipa se piristävä vierailu. Oli paljon puhuttavaa.

Siirryimme sitten kantoliinaillen joen toiselle puolelle Hemmo-serkkua tapaamaan. Vauva torkahti Erkkolan sillan kohdalla mutta havahtui perillä hereille. Lapset näyttivät tunnistavan toisensa, ja oli ihana olla meidän idoli-serkun seurassa. BD:kin saapui suoraan työreissulta sinne. Vauva alkoi sitten (äänekkäästi) ilmaista, että olisi aika päästä nukkumaan. Koska meillä ei ollut autoa, päätimme kokeilla kotimatkaa liinassa, sillä viime viikon matkantekopömelit olivat liian tuoreessa muistissa. Ilta oli keväinen ja lämpötila hyvin plussan puolella, ja liinassa kulkeminen onnistui hyvin! Patosillan kohdalla minusta alkoi tuntua, etten mielellään jaksaisi kovin paljon enempää (lisäpaino tuntuu jaloissa erityisesti, kun taas harteissa ja selässä paino ei oikeastikaan tunnu!), mutta kotiin pääsimme hyvin. Vauva heräsi hississä ja katseli tarkasti vaihtuvia numeroita hissin ovessa.

Pömelit koittivatkin sitten nukkumaan mennessä. Vauva kieltäytyi raivoten imetystainnutuksesta ja vaati liikkeelle pääsyä moneen kertaan. BD oli viimeisten kahden vuorokauden aikana ollut töissä 31 h (17 + 14), ja hän taisi nukahtaa nukutusyritysten aikana useampaan kertaan. Hartaan parkumisen jälkeen Vauva lopulta rauhottui.

Huomenna on viimeinen äitiysvapaapäiväni. Uskomatonta, miten näin ainutkertainen talvi on nyt eletty. Jonkinlainen keski-ikäistymiskriisi selvästi koputtelee nurkan takaa, eikä nopeaa nopeampi ajan meno (tidens framfart) sitä helpota. Mutta päivä vain ja hetki kerrallansa, ja on kyllä tosi mukava päästä mieluisien työkavereitten kanssa tekemään mielenkiintoista työtä. Työhuonekin on kuulemma sitten sama kuin ennen, mikä tieto olisi varmaan tehnyt syksyn lähtemisestä hieman vähemmän nostalgista (huuli väpättäen suljin sen oven).

Olin ehtinyt toivoa kerrankin ehtiväni ajoissa nukkumaan, mutta nukkumaanmenopömelit venyttivät jälleen aikataulua. Nyt kuitenkin lähden kellahtamaan sänkyyn yhden kuorsaavan ja yhden tuhisevan perheenjäsenen viereen!

Dramaattinen kiintymyssuhdevuodatus

Eilen illalla nautittiin tarmokkaan BD:n aloitteesta sormiruoka-annoksia. Se tarkoittaa, että vaikka oma ykkösinhokkini maailman vastenmielisten ruoka-ainesten joukossa on parsakaali, mutustelen sitä onnellisen näköisenä äänekkäästi Vauvalle malliksi. Enpä ollut koskaan Banduraa opiskellessa tai opettaessa tajunnut, miten merkittävä ilmiö mallioppiminen mahtaa olla. 

Menu: parsakaalia, porkkanaa, kukkakaalia, maissinaksuja.
Hihallinen asu: Ikea, Haaparanta (made in Vietnam).
Intoilija-äitin kehuskeluhuomio: katsokaa nyt noita otteita!!!

Puolen vuoden rajapyykki lähestyy Vauvan elämässä, mikä tarkoittaa, että voimme pikkuhiljaa hieman alkaa vakavoitua tämän sormiruokailun suhteen. Vauva on kyllä ollut innokas syöjä odotuksiimme nähden. Se nieli taas ties kuinka monta parsakaalin kukintoa. Eilen päivällä se halusi välttämättä myös maistella leipääni, ja suolauhkista huolimatta annoin sen mutustaa suussaan paria haukkausta. Ne se kuitenkin sylki ulos pienen hämmästelyn jälkeen. Viljat olisivat menun seuraava askel, joidenkin vinkkien mukaan aakkosjärjestyksessä: kaura, ohra, ruis, vehnä kai. Meidän pitäisi suunnitella jonkinlaista puuropolitiikkaa. Leivommeko siis kaurapuurosta uunileipäsiä, joita Vauva voi ohjata omin sormin suuhun, vai totuttelemmeko lusikalla syötävään puuroon? Lusikallahan puuroa syödään.

Tänään mamma jatkoi itsensä somistamista työkuntoon ja kävi kampaajalla. Ihmeellisen tumma tästä tukasta tuli siihen nähden, että vaaleasta oli puhetta, mutta enpähän puhukaan kampaajaa. Syytän imetystä siitä, että olen viimeisen kuukauden ajan kaljuuntunut tiuhempaan tahtiin kuin BD, ja puoli vuotta omaa hiirenharmaata väriä kasvanut puoleen vanhasta ohentunut ankea rättilettini ei olisi enää paljon surkeammalta voinut tuntua. Joten kyllä vain leikkaus, väri ja raidat kohensivat fiilistä. Kävin myös täydentämässä imetysteevarastoa Weleda-imetysteellä, joka on minusta ollut tehokkaampaa kuin Earth Mama Angel Baby.

Suurinta kampaajareissussani (laskun lisäksi) oli se, että Vauva vietti ensi kertaa yli kahteen kuukauteen kolme kokonaista tuntia ilman minua tai isäänsä ja oli koko tuon ajan mitä parhaimmalla tuulella Kaija-isotätin huomassa. Nyt ehkä voimme BD:n kanssa haaveilla myös elokuvissa käymisestä jonain viikonloppuna (Judi Dench näyttelee kampaajalla lukemani naistenlehden mukaan The best exotic marigold hotel -leffassa, jonka ehkä kuitenkin valitsisin Tarja Halosta käsittelevän dokumentin sijaan yksinkertaisesti siksi, että köpöisissä aivoissani elokuva = viihde ja viihde = kepeä hyväntuulisuus; vrt. dokumentti = stressi Halosen yrittäjäkommenteista, jotka Suomen Kuvalehden pääkirjoituksen mukaan olivat törkeän loukkaavia??). 

Kun tulin kotiin, koetin imetystainnuttaa Vauvaa päiväunille lueskellen samalla aiemmin mainitsemaani Keltikangas-Järvistä (2012). Vauvan täytyi tietää, että luen juuri Separaatio-lukua, ja aavistaa tuleva kohtalonsa, koska se hyökkäsi kirjan kimppuun:

Zoomaamalla näkyy Separaatio-luku!

Olen melkoisen kriittinen koko psykologiatiedettä kohtaan. Minusta sen selitysvoima ihmismielestä on kovin vaatimaton siihen auktoriteettiasemaan nähden, joka kyseisellä tieteenalalla (ja erityisesti muutamilla julkisuudessa jatkuvasti äänessä olevilla alan edustajilla) on. Jos jo neuvolan painokäyrät feilaavat lasten standardisointipyrkimyksissään, ihmisen mieli on aina niiiiiin ainutlaatuinen konstruktio, että yleistysten teko tarjoaa vain häivähdyksiä todellisista selityksistä ja tapahtumaketjuista. Lisäksi psykologiset tulkinnat jäävät minusta aina tasolle, jossa sosiokulttuurisen kontekstin merkitys pääasiallisesti unohtuu. Pahinta on tietenkin essentialismin ja kielellisen konstruktivismin ristiriita, sillä olen viimeiset kymmenen vuotta elänyt siinä ontologisessa uskossa, että todellisuus rakentuu kielessä, ei missään olemuksellisessa apriorisessa biologisessa vääjäämättömyydessä. (Tosin viime syksynä aloin harkita myös muita mahdollisia ontologisia ymmärryksiä, mutta ne vienevätkin vähintään seuraavat 10 vuotta.)

No mutta, varmastihan tuossa kiintymyssuhdehässäkässä on myös perää ja siinä, että ihmiselämän kolme ensimmäistä vuotta määrittävät pitkälti minuuden ja itsetunnon kehitystä. Minusta analogiat apinakokeisiin (s. 30, 38) jättävät vielä melkoisesti pelivaraa lapsi- ja perhekohtaisiin merkityksenantoihin, mutta Keltikangas-Järvinen (s. 21) toteaa, että kolmea ensimmäistä ikävuotta on tutkittu luultavasti enemmän kuin mitään muuta psykologian ja psykiatrian alalla. Vaikka kirjoittaja kumoaa aiemman virhetulkinnan, että useampi kuin yksi kiintymyssuhde olisi lapselle haitallinen (voi jumpe mikä ajatus siinäkin! politiikkaa ihan saletisti!), olennaiseksi nousee primaari kiintymyssuhde, joka kirjoittajan mukaan on tasapainoisen kehityksen a ja o. Seuraava lainaus (s. 43) saattaa kysenalaiseen valoon meidän ensi viikolla muuttuvan hoitojärjestelymme:

"Jos sekä isä että äiti ovat yhtä paljon läsnä vauvan elämässä, voi vauva rakentaa kumpaankin vahvan siteen. Jokaisen siteen rakentaminen vaatii kuitenkin pysyvyyttä. Isän ja äidin vuorotteleminen vauvan elämässä tämän ensimmäisen elinvuoden aikana niin, että ensin vauvaa hoitaa äiti muutaman kuukauden, sitten isä muutaman kuukauden ja sitten taas äiti seuraavat kuukaudet, aikaansaa sen, että kumpaankaan vanhempaan ei muodostu turvallista, vahvaa kiintymyssuhdetta."

Tällä perusteella sopii siis todellakin toivoa, että ihmisen tolkku kehitys riippuu laajemmin perheen hyvinvoinnista ja toiminnasta ja kokonaistilanteesta jne. kuin tässä tulkinnassa väitetään. Aiemmin kirjaa lukiessani olin jo hieman ehtinyt ilahtua siitä, että se kenties ottaisi huomioon ns. "extended family" -elämäntavan, joka tietääkseni on läntisen maailman ulkopuolella hyvin tavallinen, vai miten tulkitsisitte seuraavaa hieman kryptistä kohtaa (s. 31):

"On todettu, että kiintymyksen ilmauksen kulku ja tapa, jolla kiintymystä osoitetaan, vaihtelevat eri kulttuureissa, mutta ei ikä, jossa kiintymyksenosoitukset ilmaantuvat. Sama kehitys näkyy lapsilla, joilla on ollut monta hoitajaa ja vain vähän kokemusta ensisijaisen hoitajan hoivasta. Toisin sanoen tämä kehitys on maturaation määräämää; se ei tule oppimalla."

Omalla järjelläni kun mietin, niin epäilen, että länsimaissa on mahtanut olla niukasti tutkimusasetelmia, joissa vanhemmat yhtäläisesti hoivaavat lastaan kolmen ensimmäisen vuoden ajan ja saisivat tälle järjestelylle vielä yhteisön täyden hyväksynnän ja tuen. Ja epäilen, että nämä "yleistykset" ihmismielestä ovat pitkälti länsimaiseen elämäntapaan pohjautuvia. Toisin sanoen niissä toteutuu se, mistä performanssi-Butler kirjoittaa: oletuksemme todellisuudesta määrittävät jo ennen asioiden tapahtumista sen, mitä tapahtuu. Jos kiintymyssuhdetta tutkitaan (no, apinakokeitten lisäksi) äidin ja lapsen välillä, saadaan tulos, että lapsi tarvitsee äitinsä terveeseen kehitykseen. Heureka!

Jos nyt hyvät viisaat ja minua paremmin psykologiatieteeseen perehtyneet lukijat pidätte näitä mietteitäni vähän oudoksuttavina, niin sanottakoon, että omassa päässäni minä näitä olen vain pyöritellyt. En tietenkään ole kiistämässä tämän teorian perusvirettä, varmaan siinä on paljon paikkansa pitävää. Ja toki suhtautumiseni Keltikangas-Järvisen lausuntoihin ja kirjoituksiin on tunnepitoinen, kun nyt mitä ilmeisimmin vaikuttaa siltä, että meidän rakas Typytyy menee päivähoitoon ennen kolmen vuoden ikää (jospa nyt yhteen täyteen ikävuoteen saisimme joten kuten kitkuteltua kotona) ja joutuu holtittomasti seilaamaan aavalla kiintymyssuhteiden ulapalla - ja vieläpä sen jälkeen, kun jo nyt vanhempainvapaan aikana mamma ja Big Daddy tuhoisasti vuorottelevat Vauvan hoitajina virka-aikaan ja riistävät lapseltaan senkin yhden ainoan mahdollisuuden ehyehkön primaarin kiintymyssuhteen muodostumiseen. Oih!!!

Ja sittenkin pitää todeta, mitä joha-opintojen luennolla joku jo eläköitynyt rehtori sanoi vaikeimpien ongelmatilanteiden ratkaisukeinoksi: pitää istua alas (mieluiten nuotion ääreen, mutta ehkä norjalainen julpeise-DVD käy), sulkea silmät ja miettiä lempeästi sydämellä. On muuten ollut hyvä neuvo kinkkisinä hetkinä! Minun maalaisjärjelläni ja sydämelläni mietittynä Vauva tulee voimaan aivan yhtä hyvin isänsä hoivassa. Kiintymyssuhteessa uskon ennemmin kaksikielisyysteoriaan tai lestadiolaiseen näkökulmaan: että huomiota ei tällöin jaeta vaan kerrotaan; että kaksi vahvaa kiintymyssuhdetta siinä missä kaksi äidinkieltä ovat yhteensä paljon enemmän kuin 1+1=2, etenkin verrattuna laihaan yhteen. Ja ennen kaikkea uskon, että Vauvan elämän kokonaistilanne on ratkaiseva sen terveen kehityksen kannalta.

Teemme nyt sitten parhaamme, että perheemme voisi mahdollisimman hyvin minun mennessäni töihin ja BD:n jäädessä kotiin. Vauva pääsee päivittäin kantoliinaan ja tarvittaessa ihokontaktiinkin isänsä kanssa. Ainakin nyt aluksi BD ja Vauva käyvät töissä luonani imetyksellä kerran päivässä. Illat olen valmistautunut imettämään suunnilleen yhtäjaksoisesti, ja yöt nukumme edelleen kolmisin. Viikonloppuisin yhteisestä ajasta varmaan jaksaakin nauttia eri tavoin, kun nämä BD:n 15-tuntiset vieraspaikkakuntapäivät eivät ole vieneet kaikkia voimiani.

Kaiken varalta päätin kuitenkin jo raskausaikana alkaa säästää Vauvalle kunnon terapiarahastoa. Joskus iäti viisas Saikki sanoi heidän miettineen kotioloissaan, että jos vaikka heidän lapsensa terapiaan joskus meneekin, niin ei ainakaan sen takia, että vanhemmat ovat lesbopari. Niin jospa meidänkään lapsemme ei sitten menisi terapiaan ihan vain siksi, että sillä oli kaksi rakastavaa vanhempaa, jotka molemmat halusivat päästä sitä hoitamaan 24/7 sen ollessa pieni. Kyynel!!

Arkitasolla meillä oli tänä iltana onni nauttia Pirjo-mummun vierailusta. Vauva selvästi hänet tunnisti ja hymyili kovasti mummun tullessa. Minä sain taas lueskella hieman literacy-tekstejä, ja Vauva sai osakseen innokasta leikkiseuraa. Vauva on nyt virallisesti oppinut kääntymään mahaltaan takaisin selälleen, ja se on liikkunut kierimällä jo yllättäviä matkoja. Pirjo-mummu epäili, että kohta se lähtee peruuttamaan.

PS. Keltikangas-Järvinen kirjoittaa myös siitä, että angry birds -linnut ovat haitallisia vauvan kehitykselle, koska niillä on vihainen ilme.

PPS. Uskoisin että tämä postaukseni on hyvä esimerkki siitä, miten yksittäistä tekstiä voi eri positioista lukea merkittävän erilaisilla tavoilla, jolloin teksti myös synnyttää aivan erilaisia tulkintoja.

PPPS. Mitenkähän minun käy, jos jatkan kirjan lukemista? Kohta täältä päin nousee pelihousujen polttamisen aiheuttama savu?

PPPPS. Olin aikonut mennä iltamessuun Vauvan kanssa mutta unohdin aikomukseni tyystin literacyn vuoksi.

PPPPPS. Tämä post scriptum -ketju tuo mieleeni ala-asteen kirjevihkot.

Wir haben Hunger

BD:n viimeinen viikko töissä alkoi, ja me jäimme aamulla Vauvan kanssa nukkumaan. Tainnutukset toimivat hyvin ja sain nukkua kohtalaisen pitkään. Noustessa oli jopa hieman levännyt olo.

Luimme Vauvan kanssa sanomalehteä. Hermostuin hieman pääkirjoitussivun vasemmisto-orientoitunutta räppiä arvostelleesta kolumnista, ja niin hermostui Vauvakin. Hänen mielestään sanomalehteä luetaan näin:

Sukeutuva lukutaito, osa X: poliittisten mielipiteiden muodostuminen.

Vauva teki taas päivän mittaan äänekkäästi tiettäväksi olemassaolonsa. Otettuani hänet kahdesti liinaan olemus muuttui kuitenkin tyytyväiseksi. Niinpä saimmekin tehtyä poikkeuksellisen paljon kotitöitä, koska Vauvan ollessa liinassa äitin ei sovi istuutua. (Mutta en todellakaan ole oppinut ainakaan vielä olemaan sellainen kodin hengetär, joka saisi loihdittua ruoan pöytään, kun BD saapuu töistä kotiin. Ykkösoluen voin sentään kantaa sohvalle tarvittaessa.)

Meille tuli vierailulle opiskelukaverini, jonka kanssa oli mukava pohtia graduntekoa ja yliopistomeininkiä ja ohjausasioita. Vieraamme äidinkieli oli saksa. Ehkäpä siitä syystä korvissani soi nyt ala-asteen pitkän saksan tunneilla rallateltu Wir haben Hunger Hunger Hunger -laulu. Mutta nälkäkin on, meillä kaikilla, joten palataan!


Jeesus nousi haudastaan

En eilen millään jaksanut kirjoittaa, vaikka meillä olikin mukava päivä Rajakylän-mummilassa lammaspaistin ääressä. Ensimmäistä kertaa Vauva söi niin, että se itse istui syöttötuolissa. Pääasiallisesti energia meni höyrytetyn parsakaalin hienontamiseen käsin, mutta silti osa kukinnoista ohjautui hienosti omin sormin suuhun. Että sitä voikin olla Vauvan taidoista innoissaan! Huomasi kuitenkin selvästi, että kun istuminen pian alkoi väsyttää, kakominenkin oli herkässä. Ja vaikka kuinka olisi suunnitellut suhtautuvansa kakomiseen osana luonnollista oppimisprosessia, niin pieni paniikki siinä kuitenkin tuntui taka-alalla. Kaikki meni silti hyvin.

Mummi, ukki, Tiina-täti ja BD viihdyttivät vauhdikasta Vauvaa sillä välin, kun itse luin torniolaisen literacy-ystäväni äärimmäisen mielenkiintoista tekstiä. Aika kului liian nopeasti, mutta voi mikä lahja luokseni saapuikaan Lapin kautta:

Anna Pusu Design on taiteillut minulle uskomattoman hienon 30-vuotislahjan!!!

Voi rakkaat ystävät mikä sydäntä lämmittävä lahja ja mainio idea! Ja miten mielettömän hienot nuo korvakorut ovat! (Huomautettakoon, että niin lämmintä kuin kunnioitukseni presidenttiämme kohtaan onkin, tämä "Anna Pusu" -nimi on korvikset tehneen korutaiteilijan käyttämä, klik klik.) Tuo nimenomainen korviksiin valittu kuva on otettu toisen kauden vaalien voittoiltana ja julkaistiin seuraavan päivän Hesarissa, joka minulla on aarrearkussani tallessa. Voi, se oli suurta! Ja voi juku mitkä korvikset!! Vaikken käytä koruja juurikaan koskaan, edes kihla- ja vihkisormusta, niin näitä varmasti pidän aika ajoin. Niistä saan varmasti Tarja-voimaa. Täytynee käyttää korviksia jo lähiaikoina imettäessä, jotta Vauvakin saa ruokaillessaan Tarja-voimaa korviksia tutkaillessaan. KIITOS!!!  

Eilen illalla yritimme nukuttaa Vauvaa ennen Tappajahai kolmosen katselua, mutta Vauva varmasti vaistosi juonemme ja pysyi niin sitkeästi hereillä, että otimme lopulta senkin mukaan katselemaan sinisiä laguuneja ja veteen irronneita raajoja. Olipa nostalgista katsella lapsuuden lempileffaa, joka kuitenkin vaikeutti (lyhyttä) jäsenyyttä Oulun uimaseurassa.

Tänään toisena pääsiäispäivänä meillä kävi ihania vieraita, pariskunta O & R. Me vanhemmat saimme muun muassa perhepetivalmennusta, vauvakoulutusta ja kantoliinan käyttöohjausta. Neiti Vauva nautti kovasti syleistä ja virnuili leveästi. Vieraat myös tarjoilivat Vauvalle maissinaksuja, joita se iloissaan mussutti menemään.

Kantoliinaopastus johti siihen, että uskaltauduimme jatkamaan päiväohjelmaa Pirjo-mummun luo 500 metrin päähän kävelyttäen Vauvaa aiempaa tukevammassa kudotussa liinassa: 

Uteliaat kevääntarkkailusilmät omassa kotipihassa.

Pukemista pitää vielä harjoitella, vaikka Vauvan kanssa molemmat säästyimmekin sekä hikeentymiseltä että palelulta. Huippu varusteluapu oli tuo kuvassa näkyvä musta kantosuoja (tämänsukuinen), jonka Helsingin-ystävä on antanut meille lainaan tärkeän kantoliinakannustamisen saattelemana. (Ensi kokeilulla emme tosin läpäisseet älykkyystestiä sen suhteen, kummin päin suoja olisi pitänyt pukea.) Näköjään tuolta nettisivulta voi tilata myös kantajan ja lapsen yhteisiä kaulureita - täytyy tunnustaa, että juuri sellaisia jäätiin Vauvan kanssa kaipaamaan (nyt mummu menee varmaan hysteeriseksi paleltumishuolesta, mutta hyvin me pärjättiin!).

Pirjo-mummulla me vanhemmat saimme pääsiäisherkkuja ja Vauva huomiota, juttelua, vaipanvaihtoa ja kantelua. Oli ihanaa saada itse pötkähtää hetkeksi äitin sängylle. On väsyttänyt aivan järjettömästi. Töihin paluuseen on viikko, ja luultavasti pelkkä ajatuskin uuvuttaa... Lähetin työnantajalle pienen kysymyksen imetystaukojen pitämisestä töissä ollessa. Finlexin mukaan kansainvälisessä ILOn äitiyssuojelusopimuksessa (ks. hallituksen esitys 88/2001) puhutaan oikeudesta imetystaukoon:

"Artikla 10 koskee imettäviä äitejä. Sen 1-kohdan mukaan äidille on annettava mahdollisuus imettää lastaan joko niin, että hänelle annetaan oikeus yhteen tai useampaan päivittäiseen taukoon tai päivittäiseen työajan lyhennykseen. Artiklan 2-kohdan nojalla imetystaukojen ajankohta, niiden lukumäärä ja kestoaika sekä päivittäisen työajan lyhennystapa voidaan määrätä kansallisen lainsäädännön perusteella. Työajan lyhennys tai imetystauot tulee laskea työajaksi ja korvata sen mukaisesti."

Suomessa sopimusta ei ole ratifioitu, koska se ei ole sopusoinnussa lainsäädäntömme kanssa; imetystaukojakaan ei meillä laissa ole vahvistettu. Mutta kun Vauvanen on vasta juuri ja juuri puolivuotias, tilanne vaatii imetystä. Nämä ovat juuri niitä käytännön arjen tasa-arvokysymyksiä, joita toivoisin Suomessa vauhditettavan. Olen hirveän iloinen, että BD saa jäädä Vauvan kanssa kotiin. Minun silmääni hänessä näkyy aivan erilainen tasapaino ja onnellisuus nyt, kun hän saa keskittyä Vauva-elämään ilman huolta töistä. Varmasti Vauvan ja isän suhde lähenee ja tiivistyy tulevina kuukausina, ja BD saa kokemusta siitä, millaista on olla päivät kaksin Vauvan kanssa. Minäkin menen oikein mielelläni takaisin töihin lukuun ottamatta sitä pakahduttavaa huolta, että mahdollisesti kuolen ikävöidessäni Vauvaa. Saavat sitten rakkaat työkaverini hälyttää elvytyskalustoa paikalle. Onneksi on todennäköisesti huonekaverikin! Ja jos en työajalla saa imettää, niin taukojen aikaan sitten. Siten erot Vauvasta eivät tule olemaan yli neljää tuntia kerrallaan. Jospa sydämeni tämän järjestelyn kestäisi.

Lähtiessämme kotiin Pirjo-mummun luota kävimme vielä pienen kävelylenkin joenrannassa niin, että Vauva nukkui liinassa. Tällä kertaa suojuskin oli oikein päin. Ja täytyy sanoa, että olen aivan älyttömän kiitollinen niille, jotka kantoliinailua ovat jaksaneet suositella ja meitä sen käytössä opastaa - en tiedä montakaan samaan aikaan fyysistä ja henkistä oloa, jolloin jokin tuntuisi yhtä taivaallisen ihanalta kuin Vauva liinassa itsessä kiinni, poski rinnallani. Onnelliseksi tekee sekin, kun näkee Vauvan olevan onnellinen siinä. Se kuulee rytmihäiriöisen sykkeeni ja hengitykseni ja mahaääneni aivan kuin aikoinaan mahassa ollessaan. Se saa läheisyyttä aimo annoksen aivan kuten kantajansakin. Vauvan paino jakautuu harteille siten, ettei se tunnu yhtään pahalta - mutta kävellessä kyllä huomasi kantavansa kahdeksaa ylimääräistä kiloa. Ja BD on myös oppinut sitomaan Vauvan liinaan itsekseen. Vaikkei Vauva ensimmäisinä kuukausinaan liinaan suostunutkaan, olen iloinen että jatkettiin kokeiluja koliikin loputtua.

(Tästä kantoliinafiilistelystä ei nyt kyllä välity se, että olen ollut kuluneet kaksi päivää aivan hirveän väsynyt ja pahalla tuulella ja ärissyt BD:lle turhanpäiväisyyksistä niin, että Vauva on varmasti saanut traumoja ja oppinut myös äänenkäyttöä vääriin tarkoituksiin. Huoh. Kärsivällisyysharjoitukset sujuvat aivan eri tavoin silloin, kun jokaista sormenkin lihasta ei aamulla "herätessä" kolota ja uuvuta. Huoh. Huomenna on uusi päivä, inshAllah. Kun vain saisi vielä joskus nukkua yhden-kokonaisen-yön, saati useamman, nukkua tuntikaupalla putkeen, 14 tuntia tai 16 tuntia niin kuin aina joskus ennen vanhaan vaikkapa lomien alkaessa, nukkua, levätä, palautua. Huoh. Tai saisi nukkua edes muutaman aikuisen kokonaisen unisyklin, kolme-neljä tuntia rauhassa kerrallaan omaan tahtiin. Huoh.)

Kaikille iloista ja voimaantunutta pyhien jälkeistä elämää! Jeesuskin on noussut taivaaseen - armoa ja rakkautta siis tähän viikkoon katsomuksesta riippumatta ;)! 

Vauva ei tykkää Musesta

Tavoitteena oli seuraava:

(Sama kuin Phoeben ruotsalaisnimi jaksossa, jossa hän yrittää huijata Rachelia isossa hierontalaitoksessa.
"Man, you can lie about Sweden!")

Saatiin Suvi-täti mukaan ja lähdettiin ajelemaan. Olipahan huojennus itselle istuttaa nuoriso takapenkille ja toimia itse DJ:nä etupenkillä. TeiniXin kanssa haluttiin kuunnella Musen Absolution-levyä, mutta Vauva närkästyi. Karvakorvan törkyturpa pelasti menomatkalla tilanteen. Ei taas varmaan viikkoon lakkaa soimasta korvissa "Pot pot pot pot... Pullero pallero punainen kana", ja niin edelleen.

Oli pitänyt panna uudet kevätmenokkaat jalkaan auringonpaisteen ja sisätilojen kunniaksi. Etenkin kantavalla lumihangella liukastellessa ne tuntuivat täysin, hmm, kontekstiin sopivilta.


Kevättossut! Melkein kuin jossain muotiblogissa! Ja kuva on otettu Viktooriantorilla!

Pysähdyttiin perinteiseen tapaan Rajalla. Ensin syötiin Picnicissä / Subwayssa / Mamman Ravintelissa. Suomalaisessa kirjakaupassa en pidätellyt itseäni ostamasta Keltikangas-Järvisen Pienen lapsen sosiaalisuutta, koska pitäähän se tietää, mitä kritisoi. Etenkin otsikko "Äidin työssäkäynti ja perheen hyvinvointi" vilkastuttaa sopivasti verenkiertoa. Vauvalle löytyi hieno Kulkuneuvot-kurkistuskirja, jota lukemalla pääsemme tutustumaan kaivuriin, paloautoon, kylpyveneeseen, veturiin ja lentokoneeseen.

Sitten Big Daddyn silmät kirkastuivat, kun hän keksi, että nyt hommataan mammalle puhelin. Kierrettiin kolmea liittymäkauppaa läpi useampaan kertaan ja kävi ilmi, että liittymämyyjien mielestä puhun älyttömästi puhelimessa. Voisiko (teko)syynä olla äitiysvapaa? Välissä rakkaat rillinikin pelastuivat, kun Instrumentariumin tätit (joista yllättäen toinen oli vanha ystäväni) fiksasivat löystyneitä saranoita. Jo pari viikkoa rillit olivat olleet aivan vinossa. Koetin myös saada selvitystä silmähuoleeni, mutta oudolta tämä vaikuttaa. No, me sitten haettiin minulle kytkykaupalla Lumia 800!!! !!! !!! Sen pitäisi kytkeytyä päälle 18. huhtikuuta. Enkä oikeastaan enää voi puhua puhelimessa, koska ei ole varaa maksaa SEKÄ älyttömiä puhelaskuja ETTÄ ihkua puhelinta. Joten nyt voin vain keskittyä pätemään komea luuri kädessä. En edes kysynyt, onko puhelimessa NFC-ominaisuutta, jota tulen töissä keskeisesti hyödyntämään. Mutta kaunis on, ai että! Nyt vain Spotifyta lataamaan. (Ja myös Skypeä, niin jospa se puhuminen hoituisi sillä.)

Just tämmönen! Ihku ihku ihkuuuu!!! Niin pitkään susta uneksin!

Puolustuksena edes se, ettei niitä veromätkyjä tullut ja opintotukien takaisinmaksu Länsi-Suomen perintäyksikköönkin on nyt lopulta takana. Neiti Vauvallakin on tästedes mehevämpää syötävää, koska vanha puhelin oli jo melkoisen loppuun koluttu perintökalleus.

Perinteiseen tapaan haettiin myös Arnoldsin donitsit. Siellä kahvi maistuu aina hyvältä (ja tämä on merkittävä mielipide näin kahvikriittiseltä henkilöltä). Maitosuklaa-vadelmahillo-jammy maistui jopa vuosi sitten pahoinvoinnin aikaan.

Vasta viiden aikaan kaarsimme Ikean parkkipaikalle. Meillähän oli melkeinpä passeli ydinperhe Vauvoineen ja TeiniXeineen:

Etuoikeuksia, monessa mielessä.

Matkustimme Ikeaan hakeaksemme Vauvalle sopivan pitkähihaisen ruokaessun, jotta se pääsee varmasti kaikin aistein ruokien kimppuun. Lastenosasto innostikin meitä myös sormiruokailussa kokeiltavien pikkumukien sekä isompien unipussien hankintaan. Muutoin mukaan tarttui vain säilytyslaatikoita, niin kuin kaikkina aiempinakin kertoina (mihin, oi mihin me ne lopulta sijoitamme?). Ikeassa oli helppo kokeilla huonekalujen kotoisuutta ns. imetysmittarilla.

Rajalla-kauppakeskuksessa huomasi, että Vauvaa alkoi ahdistaa matkavaunuissa. Kuten tavallista, hän ilmaisi itseään erinomaisen hyvin. Onneksi mukana oli myös serkun lainaama helppo trikooliina, ja Ikean-kierros olikin juuri sellainen lenkki, joita jo pitkään olen oikein odottanut kesältä:


Torkkujen jälkeen posket punoittavat. Ja huom, mamman rillit ei-nää-niin-vinot!

Luultavasti maanantain pakkaspömeleistä olisi vanhempien ollut syytä ottaa onkeensa, mutta kun Torniossa asuu niin mieluisa literacy-ystävä, piipahtamaan oli päästävä. Tapasimmekin vajaan kolme kuukautta vanhemman vauvan, jonka ryömimistä ja pystyyn nousemista Vauva häikäistyneenä katseli. Mutta kello oli jo aivan liikaa! Koimmekin seuraavaksi maantiepömelit. Siihen parkuun ei auttanut Suvi-tätin laulelu, juttelu, leikittely, helistely, silittely tai tutin tarjoaminen. Eikä Karvakorvan laulupurkki. Eivätkä BD:n autonnytkyttelyt. Eikä mikään muukaan kuin imetys. Meidän piti siis pysähdellä moneen kertaan välillä Tornio - Kemi, ottaa punaisena huutava hikinen Vauva turvakaukalostaan ja sijoittaa hänet äitin takin alle. Lopulta BD sai kaukaloa heijaamalla Vauvan nukahtamaan. Se oli silloin vieläkin punainen, ja kyyneleet olivat kuivuneet sen poskille. Meidän on tästä eteenpäin kyllä oltava kotona hyvissä ajoin ennen Vauvan nukkumaanmenoaikaa, sillä kyllä se oli aivan tosissaan hädissään.    

Ja voi jumpe mikä oranssi valtava kuu taivaalla möllötti paluumatkan ajan!