Pömelit pakkasessa

Voi huoh kun väsyttää. Täytynee tunnustaa, että mamma buukkasi päivälle liikaa ohjelmaa.

Aamulla otettiin rauhallisesti ja pesittiin taas. Ehdittiin nukkua parit torkutkin yhdessä. Puolenpäivän jälkeen saimme vieraiksemme kokonaista kaksi kappaletta isotätejä, ja hauskan lisäksi se oli hyödyllistä - pääsin esimerkiksi huoletta suihkuun. Vauva harjoitteli työkaluihin tutustumista härpäke-vasaralla, josta lähtee erinäisiä ääniä, kun sillä koputtelee: 

"Isona saan sitten naulan seinään, lamput kattoon ja rempan pystyyn, jos tarvii. InshAllah."

Meillä oli urhean Hemmo-serkun kanssa sovittuna treffit keskustaan, jonne matkasimme taas jalan. Aurinko paistoi niin kirkkaasti, että Vauva olisi tarvinnut aurinkolaseja. Se nukahti sikeille päiväunille matkalla, mutta ehti sitä ennen kumartua vaunujen suojuksen alle piiloon häikäisyä. Jäät tuskin silti tänään sulivat, sillä pakkasta on riittänyt päivälläkin. Lokkeja liiteli taivaalla. Miksi niiden ääntelyä sanotaan? Eivät ne kirkuneet, mutta ei se kyllä mitään lauluakaan ole.

Hemmo-serkku esitteli Vauvalle taiturimaista pinsettiotettaan ja näytti, miten pienen pienellä paprikan palasella voi leikkiä kuin kirppupelillä. Vauva oli ihan että "wou!". Oli ihanaa tavata rakkaita ystäviämme.

Sitten siirryimme juomaan kahvit vanhan lukioaikaisen ystäväni kanssa. Edellisestä tapaamisesta oli monta vuotta. Ihastelimme ystäväni kanssa toistemme lapsia ja vaihdoimme tiiviisti kuulumisia. Tuli vanha olo. (Vanhasta olosta muuten piirsi blogissaan Ville Ranta, kas täällä.) A-mummikin tuli Big Daddyn kanssa Vauvaa kurkistamaan, ja itse sain lepoa vaipanvaihdosta. Vauvan ilon kiljahdukset silti kajahtelivat kauas, kun se pääsi ilkosilleen. Olin pakannut mukaan suurella huolellisuudella mielestäni kaiken mahdollisen: vaippoja, vaihtovaatteita, banaania, maissinaksuja, leluja (helistimen, ratinakirjan ja pikkuauton), keitettyä lämmintä vettä termospulloon, keitettyä jäähtynyttä vettä tuttipulloon, kaksi tyhjää tuttipulloa, harson ja itselleni imetysteetä. Mutta neropattiaivoni olivat unohtaneet erään keskeisen ruokailun osan: itse korvikejauheen. Onneksi mukana oli hätävarana valmista Nutrilon Standardia. Insinööri-isä kurtisteli kulmiaan pitkään pohtiessaan, miten valmis korvikemaito lämmitetään.

Eikä siinäkään vielä koko päiväohjelmamme, vaan meillä oli vielä erityistreffit kaukaa tulleiden vieraiden kanssa lempi-intialaisessamme. Kumi-Ellu kumipuolisoineen! (Kumi tarkoittaa ulkomaankielellä kummia.) Aurinko alkoi laskea aseman nurkille kävellessämme, ja pakkanen kiristyi. Palak paneer ihanassa seurassa maistui tietysti erinomaiselta ja aika lensi. Neiti Vauva viihtyi paikan hämäryydestä huolimatta (onko se joku vauvajuttu säikkyä hämärää?).

Sulkemisaika jo läheni, kun pakkauduimme pois. Vauva oli ennen lähtöä suostunut imetykselle pieneksi hetkeksi, mutta laskeskelin, ettei sillä olisi vielä kova nälkä. Pukeutuminen ei tietenkään ollut yhtään hauskaa, ja epäilen, että hikoilu Fredrikssonin tuulenpitävässä valkoisessa lakissa on vähäsen traumatisoinut Vauvaa, sillä volyymi aina kasvaa sitä päähän laitettaessa. Vauva oli siis varsin pahalla tuulella, kun astuimme ravintolasta ulos: kuumissaan, iltaväsyksissään, hieman nälissään, sosiaalisesti aivan yltäkylläinen ja ehkäpä vielä hämärästä vähäsen huolissaan. Joten vaunuihin asettuminen ei huvittanut sitä pätkääkään, ja sen se kyllä vanhemmilleen kertoi. Ulkona oli jo ihan kipakan tuntoinen pakkanen.

Vauva ei rauhoittunut ensimmäisen korttelin jälkeen, eikä toisen, eikä kolmannen. Pysähdyimme, laulelimme, silittelimme poskia. Tuomiokirkon kohdalla parku oli jo sitä luokkaa, että Suomen pankin syvennyksessä otin Vauvan lämpöpusseineen kaikkineen toviksi syliin. Laulelimme, juttelimme. Kolmiotalon jälkeen niin äitin kuin isänkin hermot olivat jo riekaleina, ja tietenkin Vauvan parku tekee sen aivan hikiseksi, mikä entisestään pahentaa oloa. Tuomiokirkon kellot soivat, tähdet ja kuu helottivat taivaalla, äiti ja isä vääntelehtivät tuskanhiestä kauhuissaan ja Vauva parkui minkä kurkusta lähti. Kun pysähtyminen Pokkitörmälläkään ei auttanut yhtään mitään, melko paniikissa paruin BD:lle, että nyt mennään Radisson Sasiin. Harkitseva insinööri jahkaili hetken mutta suostui, ja niin me melkein juoksimme hotellin aulaan. Vauva huusi, huusi, huusi, köhi hetken ja keräsi voimia ja huusi vielä kovempaa.

Voi mikä taivaallinen huojennus oli päästä hotellin valoisaan aulaan ja saada ottaa Vauva syliin ilman kömpelöä lämpöpussia!!! Se oli huutanut itsensä aivan hikiseksi ja kirkkaanpunaiseksi. Bisnesmies siirtyi puhumaan puheluaan metrien päähän ja mulkaisi, ja respan työntekijät vähän hämillään katsoivat, kun lennosta revimme Vauvan pukineita vähemmäksi ja minun ulkokamppeitani samalla pois. Tuulenpitävän lakin alla kypärälakki oli aivan litimärkä, ja BD kiikutti ne ikkunan alle patterille kuivumaan. Minä ensin laulelin (Karvaturpalevyltä Hiiren harmaata tanssia) ja sitten aloin imettää. Punanaamainen Vauva telakoitui emoalukseen apinanraivolla. BD haki meille muodon vuoksi teetä hotellin ravintolasta ja sitten aloimme nauraa. Vauvakin hytkyi sylissäni kun nauratti niin, ja sitten sekin alkoi syöntinsä lomasta virnistellä.

Ehdotin BD:lle, että annamme saman tien yökorvikkeenkin Vauvalle, että se saisi rauhassa nukahtaa yöunilleen kotimatkalla. Niinpä herra insinööri kaiveli jälleen hoitolaukusta nerokkaat ruokailupakkaukseni, pohti tovin valmiin korvikkeen lämmittämistä ja tällä kertaa tyhjensi ensin lasiin oman teemottinsa sisällön minkä jälkeen täytti motin kuumaa keitettyä vettä sisältäneestä termospullosta ja sitten laittoi korviketuttipullon mottiin lämpenemään.

Ratkaistavaksi jäi enää, miten puemme Vauva paran, jonka lakit olivat aivan hikisiä. Hoitolaukun vaihtovaatteiden perusteella ehdotin BD:lle, että laitamme vauvan päähän puhtaan bodyn. Insinööri köhi ja jahkaili ja epäili ja tuumi mutta lopulta suostui. Pueskelimme Vauvaa vaivihkaa, ja kylläisenäkin se parkaisi, kun laitoimme päähän ensin bodyn ja sitten sen päälle sen tuulenpitävän ulkolakin. Se asettui kuitenkin vaunuihin, ensin pystyasentoon. Lähdimme, ja nolostuneina nyökkäsimme ja kiitimme respan työntekijöitä. Se oli illan pelastus.

Mutta eihän se Vauvanen edelleenkään suostunut vaunuissa nukkumaan. Oli pimeää, pakkasta, eikä hiirilaulu auttanut yhtään. Vähän ennen Raatin uimahallia otin Vauvan lämpöpussissaan syliini ja kannoin laulellen Toivoniemeen. BD halusi jälleen välissä kokeilla, josko Vauva suostuisi vaunuissa nukkumaan. Ja pah! Niinpä BD:kin kantoi Vauvaa aikansa laulellen. Sitten sen silmät alkoivat luppasta.

Hieman ennen kotia neiti Vauva, aka Little Miss Sunshine, sitten nukahti niin, että laskimme sen vaunuihin loppumatkan ajaksi. Ja kun tulimme kotiin, otimme tuulenpitävän lakin kiireen vilkkaa pois päästä. Bodyvirityksineen sikeästi nukahtanut Vauva näytti tältä:

Hiirellä, hiirellä harmaa samettihattu.
Hiirellä, hiirellä neljä kevyttä jalkaa.
Hipsi, hapsi, hiirilapsi,
näin se harmaa hiiritanssi
hiiren polulla alkaa.

Perheemme tahtotila oli lopulta hyvin yhtenäinen. Voi huoh kun väsyttää.