Aamulla, kun lähdettiin keskustaan kävelemään, viereisen vanhainkodin pihaan ajoi ruumisauto. Jostain syystä Vauvan syntymä on saanut meidät vanhemmat kovasti pohtimaan elämän rajallisuutta. Sinänsä ristiriitaista, kun on uuden uutukainen elämä aivan käsillä.
Mamma kävi ostamassa uudet kengät, jotta voi sitten töissä (alle kahden viikon päästä!!) pistää jalalla koreasti. Kampaajankin varasin ensi viikolle. Sitten syötiin lohikeittoa kumiseurassa. Olin pukenut Vauvan ihanaan ja ihanalta ihmiseltä saatuun pinkkiin villapukuun, eikä drag-fiilis helpottanut koko päivänä. "We're born naked and the rest is drag." Sama fiilis tuli ristiäisten aikaan, kun Vauvalla oli hame. En nyt oikeastaan edes tarkoita kipuilla tämän tyttöilyn kanssa vaan pikemminkin hämmästellä ääneen omaa oloa, joka vaatteiden kautta syntyy. Kuin Vauvan identiteettiä jotenkin "shiftailisi". Olisinkin kovin innokas väittämään, että niillä vaatteilla - tai väreillä ja kuvioilla - on tosi iso merkitys. [Juuri nyt Vauva tutkii lattialla mahallaan härpäke-vasaraa ja saa eri ääniä aikaan! Jalat vain vispaavat.] Saimme kumiseuraltamme apua kakkavaipan vaihdossa, minkä kruunaukseksi Vauva puklasi kuminsa niskaan oikein kunnolla, kahdesti. Se saattoi olla ennätyspuklu ever. Onneksi saimme osaksemme kärsivällisyyttä. Sen siitä saa, kun epävarmuudessaan tankkaa Vauvaansa liikaa ennen-uintia-korviketta.
Käppäilimme siitä uimaan. Vauva kikatteli vaunuissa (näin johdonmukaista siis), kun huikkasin sille aina välillä "kukkuu". Sen naurusilmät vaunujen suojuksen takana olivat varsin suloiset.
Edellisestä uinnista oli käytännössä kolme viikkoa aikaa, ja kannusukellukset jännittivät meitä edelleen. Niin Typyäkin. Yksi - kaksi - ja sukelletaan! Itkua ja kätinää seurasi. Ehkäpä Vauva on samaa lajia kuin vanhempansa ja viihtyy parhaiten sohvalla.
Väsyneissä aivoissani ei ole paljoakaan toimintaa tällä hetkellä, joten ei se auta kuin tuijottaa Greyn anatomiaa ja hakea Vauva imetykselle. Kuulemiin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti