Heviä shittiä

Otsikon lisäksi toinen naseva saamani palaute tästä blogista on ollut "Nukahdan kun luen tätä sun blogia". Ymmärrän. Ei siitä ole kauaakaan, kun olisin kirkuen kiertänyt tällaisen blogin, ja ehkä vielä sylkäissyt perääni. Olen tainnut tähänastisessa elämässäni nyt niin monesti kääntää takkini, ettei oikein enää kärsisi varmaan väittää mitään. Aikanaan ajattelin, etten iki kuuna maailmassa voisi olla luokanopettaja. Sitten ajattelin, ettei monikulttuurisuus kiinnosta pätkääkään. Halveksin nenä pystyssä feministejä. Uskonnolle irvistelin varmaan pisimpään. Niin, ja omien lasten saamiselle tietenkin, ja varsinkin ihkuttelulle, ja eniten kakkapostauksille. Mutta täytyy sanoa, ettei mikään ole niin herkullista kuin avata silmänsä sellaiselle, minkä on aiemmin täysin kieltänyt. Ei ole tarvinnut matkustaa maailman ympäri, vaan katsetta kääntämällä saa esiin täysin muuttuneen maiseman. Olen höyrähtelijä, hurahtelija, melko idealistinen kiihkoilija, kai; kunnes toisin todistetaan.

Nyt olen melkoisen innostunut tästä sormiruokailusta. Se varmaankin on ollut jonkinlainen seuraus jonkinasteiselle himoimettämiselle. Jossain vaiheessa Imetystukilistan ja Maitolaiturin lukemisen jälkeen olen tutkinut jopa Kiintymysvanhemmuusperheiden sivuja, mitä en kyllä olisi itsestäni koskaan uskonut. Oma laiskuus on esteenä Vauvan VessahätäViestinnän seuraamiselle, samoin kuin kai kestovaippailulle (olen vähän ihmeissäni siitä, etten ole niistä innostunut). Ilman rytmihäiriöhuoliani olisin varmaan ollut halukas kokeilemaan lääkkeetöntä synnytystä (ei kyllä jäänyt paljosta epiduraalin kanssa kiinni). Imettäminen on minusta aivan hirveän ihanaa, vaikkakaan maitoa ei millään ole tullut tarpeeksi kaikesta yrittämisestä huolimatta. Kantoliina on ollut ihanimpia juttuja ikinä sen jälkeen, kun koliikista selvinnyt Vauva siihen suostui. Vauva piti ottaa kainaloon jo synnytystä seuranneena yönä, koska sen lämpötila oli laskenut, ja siihen se sitten jäi eikä etenkään koliikin aikaan olisi mihinkään muualle suostunutkaan. Nyt nukkuminen kolmestaan on sujunut hyvin, ja minusta sekin on aivan ihanaa. Mutta ennen kaikkea: helppoa. Monella tapaa olen aivan patalaiska ihminen (on sitten eri asia ryvettää itseään aina, aina, aina mukavuusvyöhykkeen ulkopuolella työasioissa), joten kaikki helppo ja luonteva ja vaivaton rulettaa. Ja sormiruokailukin on helppoa. Ei tarvi tehdä soseita. Tai tämä on tilanne ainakin just nyt. Tässäpä "raamattu" (onkohan tällainen sanankäyttö paheellista, jos on uskossa, no viroksi se on kirja):


Engl. Baby led weaning eli jotain sellaista kuin "vauvavetoinen vierotus", eli suomeksi lapsentahtinen sormiruokailu.

 Syksyllä kuulemma ilmestyy uusi sormiruokailuopas. Se kävi ilmi Ella ja essu -blogista. Kaksi muuta ykkösblogia ovat Lenni-led weaning ja Diapers and delicatessen. Myös Ekoisillä on kiinnostavia kirjoituksia. Ja tietenkin on oikein hyvä ja aktiivinen Facebook-ryhmä.

En ollut koko touhusta ikinä kuullutkaan ennen vierailua imetystukiryhmässä. Olin jo alkanut orientoitua soseitten tekoon, koska Vauva oli silloin 3,5 kuukautta. Löysin vauva.infosta hyvän keskustelun sormiruokailusta, ja niin vain aloin hurahtaa. Miksi? Ekoisillä on hyvä listaus täällä. Koetan muistella itsessäni heränneitä ajatuksia:

• Ihana brittiläinen lausahdus kiinteistä ruoista: "It's only for fun until you one". (Kiitos Anniinalle).
• Pääosassa jatkaa imetys/maitoilu, mutta Vauvan itsensä kiinnostuttua syömisestä ja ruoasta hän saa alkaa niihin tutustua herkkyyskautensa mukaisesti - lapsentahtisesti siis.
• Tutkiminen!! Ohjatessaan syömistään itse lapsi pääsee käyttämään kaikkia aistejaan: kosketusta, näköä, hajua, makua ja ehkä kuuloakin. Hän oppii yhdistämään ruoan ulkonäön tietynlaiseen "materiaaliin" (liukas, karhea, pehmeä...), makuun ja hajuun. Myös ruokien nimet yhdistyvät tosiasialliseen ruokaan, esim. banaanin muotoon, eivät soseeseen.
• Silmä-käsi-koordinaatio kehittyy kuin vahingossa.
• Meidän Vauva vie kaiken suuhun - miksei siis syödä kurkkutikkua muovilelujen sijaan.
• Vauva saa olla mukana perheen ruokailussa (kröhöm, meidän Perheen pitäis vissiin pikku hiljaa siirtyä keittiön pöydän ääreen sohvalta syömään). 
• Se on ihanan rauhallista! Se on das Ding an sich kun siihen ruvetaan. (Tosin tähän voi mennä hermot ajan mittaan, en tiedä.) Syömishetki ei siis ole suoritus vaan yhteistä leikkiä, oppimista ja nautiskelua.
• Suun motoriikka kehittyy, kun Vauva oppii pyörittelemään suussaan ruoan paloja. Kakomisrefleksi on kuulemma luonnon tapa suojata tukehtumiselta. Ja Duodecimin sivuja on luettu henkeen menemisen varalta, ja nyt haaveillaan ensiapukurssista (se ois muutenkin varmaan paikallaan). Kuulemma on äänteiden kehityksessä eroja soseita syövillä ja sormiruokailijoilla - siis kai vain siinä, mitä äänteitä tulee missä järjestyksessä (en ole itse lukenut tästä tutkimuksia).
• Se on helppoa, etenkin sitten kun ollaan päästy vähän eteenpäin. Vauva saa sitten syödä sitä mitä me aikuisetkin (tosin suolan ja sokerin ja maitotuotteiden kanssa pitää vähän säästellä).
• Ravintolassakaan Vauva ei tarvitse omia soseita (mutta tähän meillä on vielä kuukausia matkaa).
• Vauva saa itse päättää, mitä ja paljonko syö. Itse olen aina ollut nirso ja kärsinyt siitä. Sormiruokailussa suuhun ei voi tulla lusikalla epämiellyttäviä yllätyksiä (jos ei edes näkisi, mitä suuhun tulee), eikä ruokaa tuputeta (olen muistavinani tällaista varhaislapsuudesta, creeps, creeps).
• Lapsista pitäisi kasvaa reippaita ja rohkeita syöjiä, kun eri makuihin ja materiaaleihin saa tutustua omassa tahdissaan. 
• Suhteen ruokaan pitäisi muodostua terveeksi, kun saa päättää, mitä haluaa syödä ja paljonko. Ei pitäisi tulla ylensyöntiongelmia, kun ei ole pakotettu syömään enempää kuin tekee mieli ja on nälkä. (Kuulostaa loogiselta, en tiedä miten käytännössä käy.)
• Sekä minun että Big Daddyn ääneen lausumattomia haaveita: 1) rouva mamma kiinnostuisi ruoanlaitosta, 2) alettaisiin syödä keittiössä edes välillä, 3) äiti ja isäkin alkaisivat syödä terveellisemmin, 4) äitinkin nirsous helpottaisi... - Joitain lupaavia merkkejä näistä jo on!
• Meidän BD on innokas kotikokki, joten kulinarismin harjoittaminen yhdessä Vauvan kanssa on varmaankin ihan luontevaa.
• Niin, ja onhan tuo Typytyy vietävän hauskan ja tomeran näköinen ohjaillessaan ruokia suuhun tai suuhun päin, esim:

Maissilapsi
(Laatupaakarin maissinaksut ovat ehdottomasti helpoimpia tarttua ja sulavat suussa itsestään, joten niihin ei liity Vauvan hermoilua tai vanhempien kakomishermoilua.)

(Tämä oman intoilun perustelu ei sitten ensinkään tarkoita, että ajattelisin, että kaikkien pitää toimia samoin!!)

Vauva on halunnut olla sylissä istuvassa asennossa jo kauan, vienyt kaiken käsillään suuhun jo kauan ja ollut meidän syömisistä kiinnostunut jo jonkin aikaa, joten olemme ottaneet pientä varaslähtöä sormiruokailuun ja maistelleet maissinaksujen lisäksi hieman banaania, kurkku- ja porkkanatikkuja, päärynää sekä höyrystettyä porkkanaa, parsakaalia, kukkakaalia, bataattia ja perunaa. Vaikka helposti voi mennä kaksikin kuukautta ilman, että lapsi nielisi mitään, niin kuten sanottua, innostuneet vanhemmat ovat tehneet jo porkkana- ja parsakaalilöydöksiä vaipoista. Voi sitä huikeaa tunnetta!!

Kukaan ei luultavasti ole lukenut tekstiä tähän asti, mutta koska tässä nyt on otsikon suhteen tilaisuus kehäpäätäntöön, niin tämmöistä heviä shittiä tällä kertaa. Tsoronoo!!